Aamu-unisuus ei kostautunut, Huttuselle kauden toinen voitto – “Hyvä, että riitti”

5.3.2023 / 11:02
Jari Huttunen ajoi voittoon Jyväskylän SM-rallissa (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Jyväskylässä ajettu rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu päättyi yleiskilpailun, sekä SM1-luokan osalta Jari Huttusen ja Antti Haapalan voitonjuhliin.

Samainen kaksikko vei nimiinsä myös rallin SM-sarjan edellisen osakilpailun Kuopiossa ja silloin voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Juha Saloon nähden oli 2,1 sekuntia. Jyväskylässä, SM-sarjan kauden kolmannessa ja samalla talvikauden viimeisessä osakilpailussa, toiseksi ajoi Teemu Asunmaa, joka hävisi GRX-tiimin Huttuselle 6,2 sekuntia.

– Yksi risteys meni vähän pitkäksi, siinä meni ainakin pari sekuntia. Hyvä, että riitti, jotenkin ajattelin, että Teemu hyökkäisi täällä. Vähän oltiin Kuopiossa ja täällä unessa rallin alussa, pitää siihen keksiä jotain, Huttunen kommentoi viimeisen erikoiskokeen maalihaastattelussa.

Kaksipäiväinen Jyväskylän Talviralli avattiin perjantai-iltana Killerin raviradalla ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella ja lauantaina ohjelmassa oli kuusi perinteistä metsässä ajettua erikoiskoetta. 28 vuoden tauon jälkeen paluun SM-sarjaan tehneessä Jyväskylän SM-rallissa ek-kilometrejä ajettiin yhteensä reilut 88.

Huttusen mainitsema aamu-unisuus selittyy tuloksissa sillä, että vanhemmalla Skoda Fabia R5 -autolla ajanut kiuruveteläinen oli lauantain päivähuoltoon saavuttaessa kokonaistilanteessa kolmantena, neljän sekunnin päässä kilpailua johtaneesta Asunmaasta. Iltapäivällä Huttunen oli kuitenkin täysin omaa luokkaansa, ajaen neljä pohja-aikaa ja heti huoltotauon jälkeisellä toisen lenkin avauspätkällä napattu kärkipaikka piti lopulta maaliin asti.

Seitsemästä erikoiskokeesta Huttunen oli nopein neljällä, Asunmaan kellottaessa kaksi pohja-aikaa. Salo oli nopein lauantain avauserikoiskokeella.

 

Näin lentää Skodan uusi ralliauto SM1-luokan pistejohtaja Teemu Asunmaan käsissä (Kuva: Merita Mäkinen).

 

 

pitkävetovihjeet

 

“Eihän tässä ole mitään järkeä”

Ensimmäisenä kuljettajana reitillä ollut Asunmaa ei ollut tyytyväinen kilpailun järjestäjän päätökseen olla auraamatta erikoiskokeita perjantain ja lauantain välisen yön lumisateiden jälkeen.

– Järjestäjä voi laittaa minulle laskun seuraavan kerran, että aurataan näitä teitä ihan oikeasti. Tämä lumi on tullut viime yönä. Eihän tässä ole mitään järkeä, Asunmaa jyrähti viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Asunmaa kilpaili nyt ensimmäistä kertaa Skodan viimeisimmällä rallituotoksella, Fabia RS Rally2:lla, ja kakkossijan tuomat pisteet pitävät alavutelaisen SM1-luokan pistekärjessä talvikauden jälkeen. Jyväskylässä neljänneksi sijoittunut Salo on 12 ja Huttunen 17 pisteen päässä Asunmaasta.

– Olosuhteet olivat hankalat, eivätkä mahdollistaneet meille parasta mahdollista suoritusta, mutta se on rallia. Uusi auto kuitenkin korkattu ja todettu toimivaksi. Työstetään pikkujuttuja ennen kesäkautta, Asunmaa taustoitti tiedotteessaan kilpailun jälkeen.

Ensimmäistä kauttaan SM-sarjan kuninkuusluokassa kilpaileva Lauri Joona ajoi vahvan kilpailun, napaten toisen kolmannen sijansa tänä vuonna. Myös Rovaniemellä, kauden avanneessa Tunturirallissa, Joona sijoittui kolmanneksi.

– Olen erittäin tyytyväinen meidän suoritukseen sekä täällä, että koko tällä kaudella. Tehtiin omassa ajamisessa iso harppaus ja jäätiin Jyväskylässä kärjelle enää hyvin minimaalisesti verrattuna alkukauteen. Toki vielä löytyy kohtia, mistä kesän kisoihin ammennetaan lisää kyytiä, kilpailun kaikilla erikoiskokeilla kärkikolmikkoon oikeuttaneen ajan ajanut Joona muistutti.

Rallin SM-sarjan kesäkausi avataan Seinäjoen seudulla ajettavalla legendaarisella Pohjanmaa Rallilla 19.-20. toukokuuta.

Jyväskylän SM-rallin SM1-luokan lopputulokset

1) Jari Huttunen (Skoda Fabia R5) 46.23,6
2) Teemu Asunmaa (Skoda Fabia RS Rally2) + 6,2
3) Lauri Joona (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 15,0
4) Juha Salo (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 27,1
5) Juuso Metsälä (Skoda Fabia R5) + 1.11,3
6) Niclas Grönholm (Citroen C3 Rally2) + 1.37,0
7) Anssi Rytkönen (Skoda Fabia R5) + 2.10,5
8) Riku Tahko (Hyundai i20 N Rally2) + 3.12,4
9) Kari Hämäläinen (Skoda Fabia R5) + 5.58,4
10) Teuvo Niskala (Skoda Fabia R5) + 6.25,3

Huttusen keskinopeus: 115,0 km/h
Pohja-ajat: Huttunen 4, Asunmaa 2, Salo 1

 

 

SM1-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailun jälkeen

1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 67
2) Juha Salo (KaUA) 55
3) Jari Huttunen (KiuUA) 50
4) Lauri Joona (SAU) 47
5) Juuso Metsälä (KeurUA) 33
6) Niclas Grönholm (EMSC) 27
7) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 18
8) Riku Tahko (PoSUA) 18
9) Kees Burger (RiiUA) 13
10) Teuvo Niskala (SiUA) 13

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetys, tiedotteet
YouTube-video: Moottoriurheilu.tv


Facebook kommentit