Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu, ensimmäistä kertaa ajettava Viron MM-ralli, kulkee isäntämaan Ott Tänakin komennossa. Kalle Rovanperä olisi vauhtinsa puolesta ollut ehdottomasti mukana voittotaistelussa, mutta puuppolalaisen kilpailun pilasivat rengasrikko ja aikarangaistus.
Kalle Rovanperä sai kunnian olla historian ensimmäisen Viron MM-rallin niin sanotun metsäerikoiskokeen nopein kuljettaja, kun Toyota-trion nuorin kuljettaja ajoi heti lauantai-aamun avauksessa pohja-ajan. Samalla Rovanperästä tuli rallin MM-sarjan historian nuorin yleiskilpailua johtanut kuljettaja kautta aikojen. Ott Tänak oli tässä vaiheessa kilpailua neljäntenä, puolentoista sekunnin päässä kärjestä.
Seuraavalla erikoiskokeella Tänak ajoi hurjan pohja-ajan, lyöden toiseksi nopeimman ajan tehneen tallikaverinsa Craig Breenin peräti 5,6 sekunnilla. Rovanperä sen sijaan joutui huonon tuurin uhriksi, kun Toyotan oikea takarengas hajosi kesken matkanteon, rikkoi ympäriltään auton aerodynamiikkaa ja eroa kärkeen kertyi lähes puoli minuuttia.
Tänak ei johtoasemastaan enää lauantain aikana luopunut, vaan tasainen työ toi hallitsevalle maailmanmestarille tukevan tuntuisen 11,7 sekunnin johtoaseman ennen sunnuntaina ajettavia viimeisiä erikoiskokeita.
– Haastava ja vaativa päivä, oli nopeita ja huonokuntoisia pätkiä, mutta myös yllätyksiä joissain paikoissa. Tuntuu siltä, että olisin ajanut jo koko rallin läpi! Meidän on pitänyt tulla järkevästi ja ajaa varoen, jotta pääsimme päivän pätkät läpi, erityisesti iltapäivän lenkillä, missä olosuhteet olivat melko rajut, Tänak kuvaili tallinsa tiedotteessa lauantaina toiseen kertaan ajettavia erikoiskokeita, jotka aamupäivän jälkeen olivat menneet pahasti urille.
Siinä missä Hyundai-talli ei vuosina 2014-2018 ole onnistunut saavuttamaan Suomen MM-rallin sorateiltä yhtäkään palkintosijoitusta, on sillä nyt Viron sorateillä ajettavassa kilpailussa kaksoisjohto ennen viimeistä ajopäivää. Craig Breen hehkutti autonsa ajettavuutta koko lauantain ajan, irlantilainen ajoi kaksi pohja-aikaa, ja on kilpailussa avauspäivän jälkeen toisena. Breenin kakkospaikka on varsin tukeva, sillä kolmantena oleva Sebastien Ogier on jäänyt hänestä jo 17 sekuntia.
Sami Pajari junioreissa kolmantena
Kun lauantain erikoiskokeet oli ajettu, oli Rovanperä noussut kokonaistilanteessa neljänneksi ja mukaan taistelemaan vielä kolmannesta sijasta, olihan ero tallikaveri Ogieriin reilut kuusi sekuntia. Rovanperälle kuitenkin tuomittiin vielä päivän päätteeksi minuutin aikarangaistus, kun kartanlukija Jonne Halttunen oli poistanut jäähdyttimen suojan pois aikatarkastusasemalla ennen kymmenennen erikoiskokeen starttia, alueella, missä se sääntöjen mukaan on kielletty.
– Tuntuu pahalta, mutta säännöt ovat sääntöjä. Tämä on täysin minun syytäni, Halttunen kirjoitti Facebook-sivullaan ja otti vastuun tapahtuneesta täysin omille harteilleen.
Jossittelu tunnetusti autourheilussa on aina turhaa, mutta ei voi olla miettimättä Rovanperän tilannetta ilman puolisen minuuttia vienyttä rengasrikkoa ja minuutin aikarangaistusta, kun ero kärkeen on lauantain jälkeen minuutin ja 34,9 sekuntia. Viidentenä on ehdottomasti kilpailun suurin positiivinen yllättäjä tähän mennessä, neljättä Toyotaa ohjastava Takamoto Katsuta, joka on matkalla uransa parhaaseen MM-sijoitukseensa.
M-Sport Fordin suomalaiskaksikko Esapekka Lappi ja Teemu Suninen ovat sijoilla seitsemän ja kahdeksan. WRC3-luokassa Jari Huttunen kärsi rengasrikon, sekä lisäksi vauhtia hidastivat auton tekniikkamurheet. Huttunen on luokassaan neljäntenä, 43,5 sekuntia kärjessä ajavasta Oliver Solbergista jääneenä. Eerik Pietarinen joutui keskeyttämään kahdeksannella erikoiskokeella tukivarren petettyä. Pietarinen jatkaa kilpailua sunnuntaina Ralli 2 -säännön turvin.
Mika Karppasen taival puolestaan päättyi öljyvuotoon ja lukon rikkoutumiseen seitsemännellä erikoiskokeella. WRC2-luokassa Mads Östbergin johtomarginaali toisena olevaan Nikolay Gryaziniin on jo 37,8 sekuntia. Gryazinin takana kakkossijaa janoaa kolmantena oleva Adrien Fourmaux, joka on jäänyt venäläisestä 7,7 sekuntia.
Junioreissa Sami Pajari on lauantain urakan jälkeen hienosti kolmantena. Junioreiden ykköseksi kiilasi varsin yllättäen isäntämaan Robert Virves, jonka johtomarginaali Martins Sesksiin on 11,2 sekuntia. Pajari puolestaan on jäänyt kärjestä 27,4 sekuntia ja lahtelaisen kolmas sija on ilman tekniikkamurheita tai ajovirhettä sunnuntain erikoiskokeilla melko lailla kiveen hakattu, sillä neljäntenä oleva Ruairi Bell on jäänyt Pajarista jo yli kaksi minuuttia.
Sunnuntaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman alle 85 kilometriä. Toinen kilpailupäivä käynnistyy kello 7.35.
Viron MM-rallin yleiskilpailu 11/17 ek:n jälkeen
1) Ott Tänak (Hyundai) 1.15.08,4
2) Craig Breen (Hyundai) + 11,7
3) Sebastien Ogier (Toyota) + 28,7
4) Elfyn Evans (Toyota) + 36,8
5) Takamoto Katsuta (Toyota) + 1.01,9
6) Kalle Rovanperä (Toyota) + 1.34,9
7) Esapekka Lappi (Ford) + 1.41,7
8) Teemu Suninen (Ford) + 1.50,9
9) Pierre-Louis Loubet (Hyundai) + 2.15,2
10) Gus Greensmith (Ford) + 3.03,1
———-
15) Jari Huttunen (Hyundai) + 5.46,4 WRC3
31) Kimmo Kurkela (Ford) + 9.43,9
36) Sami Pajari (Ford) + 14.06,2 JWRC
45) Eerik Pietarinen (Skoda) + 38.55,9 WRC3
Tänakin keskinopeus: 118,5 km/h
Pohja-ajat: Ogier 3, Tänak 3, Breen 2, Rovanperä 2, Lappi 1, Neuville 1
Sunnuntain aikataulu
07.35 – Arula 1 (6,97 km)
08.09 – Kaagvere 1 (15,46 km)
09.08 – Kambja 1 (20,04 km)
10.49 – Arula 2 (6,97 km)
11.28 – Kaagvere 2 (15,46 km)
13.18 – Kambja 2 (20,04 km)
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit