Aki Sahilan pitkä kilpailutauko päättyy – “Voitosta lähdetään ajamaan”

22.11.2018 / 08:50
Aki Sahila nähdään jälleen tulevana viikonloppuna Peugeotin ratissa (Kuva: Bastien Roux).

[ A- ] / [ A+ ]

Mäntästä kotoisin oleva Aki Sahila on lähes koko kesäkauden ajan ollut sivussa rallipoluilta, mutta tulevana viikonloppuna nuorukainen nähdään jälleen ratin ja penkin välissä Ranskassa.

Kauden kolme ensimmäistä osakilpailua Peugeot 208 Cupissa Ranskassa kilpaillut Aki Sahila päätti keskittyä nuotin parantamiseen ja kuntoharjoitteluun. Tämän vuoksi Sainteloc Racing -tiimin suomalaiskuljettajaa ei ole nähty mukana kolmessa viimeisimmässä osakilpailussa.

– Yhden sprintin olen Suomessa ajanut, mutta pistettiin fokus harjoitteluun ja kunnon kasvattamiseen, kun mestaruus oli käytännössä jo karannut. Nyt entistä ehompana uusiin koitoksiin. Paljon ollaan keskitytty nuottiin ja sen pitäisi olla valmis. Fiilis on hyvä, Sahila toteaa luottavaisena.

Sahila on tällä hetkellä kartanlukijansa Rami Suorsan kanssa Ranskassa valmistautumassa viikonlopun Rallye du Variin, joka on samalla sarjan päätösosakilpailu. Tiistaina ajettu testipäivä oli poikkeuksellisen tärkeä, sillä taukoa Peugeotin ratista ehti kertyä peräti viisi kuukautta.

– Ei pysty edes uskomaan, että siitä on jo viisi kuukautta. Ajorytmi löytyi onneksi nopeasti tauon jälkeen. Olosuhteet kuitenkin oli ihan muuta, kuin on totuttu. Yöllä oli kova lumimyräkkä ja pätkällä oli paikoin parinkymmenen senttimetrin lumipenkat, Sahila naurahtaa.

Vaikka sade teki testipäivästä haastavan, on myös kilpailuun odotettavissa vaihtelevia olosuhteita.

– Kahdelle kisapäivälle on luvassa sadetta, joten siinä mielessä testi oli hyvä.

Perjantaina käynnistyvään ralliin Sahila starttaa nyt kolmatta kertaa. Viime kauden päätteeksi kyseisestä kilpailusta oli kotiin viemisenä neljäs sija, sekä uran ensimmäinen pohja-aika.

– Tästä kisasta olen tykännyt, sillä hyvää kyytiä ollaan kokemukseen nähden menty täällä aina. Kisakumppanit on toki ajanut kaikki kauden kisat, joten sen puolesta vähän altavastaajana ollaan, mutta voitosta lähdetään kuitenkin ajamaan. Paremmaltahan se aina näyttää, jos on tällaisessa rallissa korkealla, Sahila päätti.

Teksti: Taneli Niinimäki, Aki Sahilan tiedotus


Facebook kommentit