AKK antoi lausunnon Joensuun SM-rallin hylkäyssumaan liittyen – “Häkellyttävää”

19.6.2023 / 11:45
Tuukka Kauppinen oli yksi hylätyistä kuljettajista (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Viime viikonloppuna ajetussa Joensuun SM-rallissa koettiin kilpailun jälkeen hurja hylkäysten suma, kun peräti kahdeksan kilpailijaparin suoritus hylättiin sääntöjenvastaisen auton takia.

Näistä kahdeksasta hylkäyksestä seitsemän kohdistui vakioautojen SM4-luokkaan. Kilpailun jälkeisessä teknisessä tarkastuksessa hylätyiksi tulivat Tuukka Kauppinen (sijoittui kilpailussa toiseksi), Raoul Dahlqvist (neljäs), Verneri Aallontie (viides), Jose Kangas (kuudes), Onni Järvinen (seitsemäs), sekä Tomi Tikkinen (kymmenes). Yhdeksänneksi sijoittunut Kalevi Hassinen kieltäytyi teknisestä tarkastuksesta ja myös hänen suoritus hylättiin.

– V1600-autojen osalta SM-luokissa on kuljettajien puolelta tullut toiveita, että näiden ajoneuvojen tekniikkaa valvottaisiin enemmän, jotta kilpakumppanit olisivat samalla viivalla. Nyt sitten tartuttiin toiveeseen. Tällä kertaa valittiin tietty kohde ja tulevaisuudessa mahdollisesti joku muu kohde, AKK:n rallin lajipäällikkö Henrik Frank kommentoi sunnuntaina julkaistussa tiedotteessa.

Lopulta SM4-luokassa vain kolme kilpailijaparia sai tuloksen. Voiton nappasi Ville Vatanen, joka kukisti toiseksi sijoittuneen Henri Sääskilahden reilun puolen minuutin erolla. Lauri Hassinen oli kilpailun jälkeen tuloksissa kahdeksas, mutta nousi hylkäysten myötä peräti viisi sijaa ylöspäin ja kolmanneksi.

Frank ihmettelee antamassaan lausunnossa sitä, että näinkin moni auto oli sääntöjen vastainen.

– Häkellyttävää sinällään on se, että näinkin paljon sitten löytyi sääntöjen vastaisia ratkaisuja, koska kyseisen tekniikkasäännön autot ovat hyvinkin yksinkertaisia, eikä siinä pitäisi hirveästi olla sitä liikkumavaraa. Toivottavasti tämä nyt tulevaisuutta ajatellen teroittaa sitä, että autojen pitää olla SM-tasolla siinä kunnossa mitä säännöt vaatii, Frank korostaa.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Lahdessa 11.-12. elokuuta.

 

pitkävetovihjeet

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote

 

Joensuun SM-rallissa vakioluokassa hurja hylkäysten suma – Vain kolmelle tulos


Facebook kommentit