Alatalolta hieno avaus, suomalaistiimille jäi mietittävää – “Pitää olla tyytyväinen”

22.4.2021 / 08:32
William Alatalo avasi kautensa pirteästi kahdella pistesijoituksella (Kuva: Dutch Photo Agency).

[ A- ] / [ A+ ]

Formula Regional EM-sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua ajettiin viime viikonloppuna Formula 1:n MM-sarjan osakilpailun yhteydessä Imolassa, Italiassa. Viikonlopun suomalaisnimi oli William Alatalo.

12 tiimiä ja yhteensä 30 kuljettajaa avasivat uudistuksia kokeneen Formula 3 -autoilla ajettavan Formula Regional EM-sarjan kilpailukauden 2021 Imolassa, Italiassa viime viikonloppuna. Suomalaisväriä tähän arvostettuun sarjaan tänä vuonna tuovat suomalaistiimi KIC Motorsport ja sen suomalaiskuljettajat Patrik Pasma ja Elias Seppänen, sekä Arden-tiimissä kilpaileva William Alatalo.

Maanantaina 19 vuotta täyttänyt Alatalo oli lopulta suomalaiskuljettajista selkeä ykkönen, kun ensimmäisestä kilpailulähdöstä tuli kuudes ja toisesta kilpailulähdöstä viides sija. Onnistuneen avausviikonlopun taustalla oli ennen kaikkea hyvä ja onnistunut valmistautuminen.

– Olin käynyt kaikki mutkat ja jarrutuspaikat tarkasti läpi ja treenannut niitä simulaattorissa. Fyysisesti ja mentaalisesti olin todella hyvässä kunnossa. Matkustin Italiaan hyvissä ajoin ennen kisaa ja olin valmis ensimmäiseen kisaviikonloppuun, Alatalo kommentoi tiedotteessaan.

Jos sujuivat kilpailulähdöt Alatalolta hyvin, niin aika-ajoissa ilmajokisella oli ongelmia. Ensimmäiseen kilpailulähtöön Alatalo starttasi yhdeksännestä ja toiseen kilpailulähtöön 11. lähtöruudusta.

– Harjoitukset sujui hyvin, oltiin valmiita aika-ajoon ja vain pientä hienosäätöä tehtiin auton kanssa. Kaikki tuntui hyvältä ja vauhtia oli ajaa viiden joukkoon. Aika-ajot kuitenkin menivät vähän penkin alle. Ensimmäisessä aika-ajossa tuli vain yksi puhdas kierros ja sekin kylmillä renkailla. Toisessa aika-ajossa renkaat ylikuumeni, vauhtia ei ollut. Aika-ajo on kuitenkin aina vähän eri kuin harjoitus ja sitä ei otettu tarpeeksi huomioon, Alatalo korosti.

 

Patrik Pasmalle kauden avauksesta Imolassa viime viikonloppuna tuli iso pettymys (Kuva: Dutch Photo Agency).

 

 

“Ei mennyt niin kuin toivottiin”

Imolan tulosten valossa Formula Regional EM-sarjan kaudesta 2021 on luvassa tasainen ja äärimmäisen jännittävä. Molempien kilpailulähtöjen voitot kirjattiin eri kuljettajan nimiin ja itse asiassa yksikään kuljettajista ei saavuttanut viikonlopun aikana kahta palkintosijoitusta. Alatalo oli sunnuntaina Arden-tiimin kuljettajista paras.

– Lauantain kisa sujui kohtalaisen hyvin. Nousin lähdössä kolme sijaa ja olin maalissa kuudes. Kun lähtee yhdeksännestä ruudusta, niin ei siinä paljoa korkeammalle pääse. Kisavauhti oli vähän huonoa, mutta ajoin hyvää virheetöntä ajoa, niin pystyin pitämään sijani. Sunnuntaina sujui paremmin. Lähdössä nousin jälleen kolme sijaa. Kisavauhti oli sunnuntaina parempaa ja kun ajaa viidentenä maaliin ruudusta yksitoista, pitää siihen olla tyytyväinen, Alatalo totesi.

KIC Motorsport -tiimi kirjautti Imolasta yhden pisteen, kun Elias Seppänen ajoi sunnuntaina sijalle 10. Lauantaina Seppäsen sijoitus oli 15. Patrik Pasmalle viikonloppu toi puolestaan sijat 13. ja 16. Pasmalle murheita aika-ajoissa toivat rengasrikko, sekä auton säätömurheet.

– Ei mennyt niin kuin toivottiin, kun vaikean aika-ajon takia meni koko viikonloppu pilalle. Sain hyvät lähdöt molemmissa kisoissa ja onnistuin nostamaan sijoitusta ihan hyvin. Mutta se ei riitä, kun starttaa kisaan ihan ruudukon loppupäästä. Imolassa tunnetusti ei ole helppoa ohittaa, Pasma muistutti.

Formula Regional EM-sarja jatkuu 7.-9. toukokuuta Barcelonassa, Espanjassa.

Imolan toisen kilpailulähdön tulokset

1) Gregoire Saucy SUI (ART Grand Prix) 32.27,148
2) Paul Aron EST (Prema Powerteam) + 1,134
3) Zane Maloney BAR (R-ace GP) + 1,606
4) Hadrien David FRA (R-ace GP) + 1,923
5) William Alatalo (Arden) + 3,038
6) Gabriele Mini ITA (ART Grand Prix) + 3,893
7) David Vidales ESP (Prema Powerteam) + 4,357
8) Mari Boya ESP (Van Amersfoort Racing) + 6,596
9) Oliver Goethe DEN (MP Motorsport) + 9,482
10) Elias Seppänen (KIC Motorsport) + 10,181

———-

16) Patrik Pasma (KIC Motorsport) + 22,470
Nico Göhler GER (KIC Motorsport) Keskeytys

Saucyn keskinopeus: 153,103 km/h
Nopein kierrosaika: Vidales 1.39,272 (Kierros 16/17)
Suomalaiset: Alatalo 1.39,679, Seppänen 1.39,813, Pasma 1.40,737

Pistetilanteet 2/20 osakilpailua

Kuljettajat

1) Gregoire Saucy (SUI) 35
2) David Vidales (SPA) 31
3) Paul Aron (EST) 30
4) Hadrien David (FRA) 27
5) Alex Quinn (GBR) 18
6) William Alatalo 18
7) Zane Maloney (BAR) 15
8) Gabriele Mini (ITA) 8
9) Isack Hadjar (FRA) 6
10) Mari Boya (SPA) 5

———-

14) Elias Seppänen 1
15) Patrik Pasma 0

Tiimit

1) Prema Powerteam (ITA) 61
2) R-ace GP (FRA) 48
3) ART Grand Prix (FRA) 43
4) Arden (GBR) 36
5) Van Amersfoort Racing (NED) 5
6) FA Racing (SPA) 2
6) MP Motorsport (NED) 2
8) KIC Motorsport 1

Tulokaskuljettajat

1) Gabriele Mini (ITA) 8
2) Isack Hadjar (FRA) 6
3) Mari Boya (SPA) 5
4) Dino Beganovic (SWE) 4
5) Gabriel Bortoleto (BRA) 2
5) Oliver Goethe (DEN) 2
7) Elias Seppänen 1

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet

 

Suomalaistiimi kaukana kärjestä Imolassa – William Alatalolta pirteä avaus


Facebook kommentit