Alex Forsström lähes sensaatiomaisesti junioreiden toinen Latviassa

18.9.2016 / 19:47
Alex Forsström ajoi Jukka Jämsenin kanssa toiseksi EM-rallissa Latviassa autonaan vähän harvinaisempi Opel Adam. (kuva: Jorge Cunha / DPPI)

[ A- ] / [ A+ ]

Nuori suomalainen rallilupaus Alex Forsström jatkoi hyviä otteitaan, ajamalla Latviassa FIA:n rallin EM-sarjaan kuuluneessa Liepaja-rallissa juniorien toiseksi, kun erikoiskokeilla toiseksi nopeinta vauhtia pitänyt Viron Miko-Ove Niinemäe myöhästyi kaksi minuuttia rallin palkintojenjakoa edeltävältä aikatarkastusasemalta.

Virolaiskuljettajan loppuaikaan lisättiin myöhästymisestä 20 sekunnin aikasakko, joka pudotti hänet luokan kolmanneksi.

Etuvetoisilla R2-luokan ralliautoilla ajettavassa juniorien EM-sarjan Liepaja-rallissa ajettiin kahden kilpailupäivän aikana 13 erikoiskoetta ja 203,6 EK-kilometriä. Juniorien voittoon ja myös luokan Euroopan mestariksi ajoi Saksan Opel-kuljettaja Marijan Griebel, jolle Forsström taipui 14,9 sekuntia.

Ennen rallin kolmea viimeistä erikoiskoetta Forsströmin ajoi Opel Adam R2:lla juniorien kakkosena vain 4,1 sekunnin päässä kärjestä, mutta viimeisellä kolmen erikoiskokeen lenkillä takarenkaiden kuluminen pudotti nuoren suomalaiskuljettajan voittotaistelusta.

– Hienoa taistelua koko viikonloppu. Kolmella viimeisellä pätkällä meiltä loppui takarenkaista pito täysin. En vain pystynyt puristamaan enempää. Mutta hymyissä suin otan tämäkin tuloksen vastaan, Forsström iloitsi maalissa.

Vasta uransa kolmannen yleisen luokan kilpailun ajanut Forsström ylsi Liettuassa myös yhteen luokan pohja-aikaan.

– Täällä sai ajaa kovaa, joten tiet sopivat ajotyylilleni ja -tavalleni hyvin. Auto toimi hienosti. Rallin kolmannella EK:lla eräässä risteyksessä osuin aika kovaa uran reunaan, jonka jälkeen pyöränkulmat todennäköisesti saivat siipeensä. Huollossa auto tuli kuntoon ja kisa jatkui.

– Oli hienoa nähdä, että pystyin myös tällä tasolla ajamaan voitosta. Kärki ei todellakaan ole kaukana. Yhtään isompaa virhettä menestyminen ei salli, sillä useimmilla pätkillä neljän nopeimman ajat olivat sekunnin sisällä toisistaan.

Latvian EM-rallin jälkeen Forsström osallistuu jo tulevana viikonloppuna Tampereella ajettavaan kauden päättävään SM Pirelli-ralliin, joka on Forsströmille uran toinen yleisen luokan SM-ralli.

– Tampereella yritetään jatkaa siitä, mihin Turun SM-rallissa jäätiin. Ensi vuoden juniorien EM-sarja kuitenkin kiinnostaa. Syksyn aikana teemme kaikkemme, että pystyisin ajamaan täyden EM-sarjan ensi kaudella, Forsström toteaa.

Lähde: Alex Forsströmin tiedote

Lue myös Janne Kanerva voitti historic-rallin Seinäjoella


Facebook kommentit