Rallicrossin MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Ruotsin Höljesissä nähtiin uuden yleisöennätyksen lisäksi myös toinenkin uusi ennätys ja siitä vastasi norjalainen Andreas Bakkerud, yksi MM-sarjan historian menestyneimmistä kuljettajista kautta aikojen.
Rallicrossin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu Ruotsin Höljesissä pari viikkoa sitten toi EKS Audi Sport -kuljettaja Andreas Bakkerudille toisen sijan ja kyseessä oli norjalaisen viides peräkkäinen palkintosijoitus Höljesin kilpailussa, jota monet pitävät MM-sarjan kauden ykköskilpailuna. Ja kun MM-sarjassa on käynnissä kautta aikojen viides kausi, niin Bakkerud ei ole kertaakaan jäänyt Höljesissä ilman palkintoa, mikä on samalla myös MM-sarjan ennätys.
– Olen erittäin ylpeä tekemästäni ennätyksestä, mutta eniten minua ilahdutti kasvanut nopeutemme ensimmäisissä ja toisissa alkuerissä, joiden eteen olemme yhdessä tiimin kanssa tehneet paljon töitä. On todella hienoa huomata, että se työ tuottaa nyt tulosta ja oli upeaa saada nousta palkintopallille Höljesissä ennätysyleisön edessä. Paikalla oli myös iso määrä faniryhmäni “Bakkerud-Blue” jäseniä ja se oli fantastista, Bakkerud hehkutti tiimin tiedotteessa.
Rallicrossin MM-sarjassa maailmanmestaruuden ovat onnistuneet voittamaan Petter Solberg kahdesti, Mattias Ekström, sekä Johan Kristoffersson. Niistä kuljettajista joilta maailmanmestaruus vielä puuttuu, on Bakkerud ehdottomasti MM-sarjan menestynein kuuden osakilpailuvoiton ja 21 palkintosijoituksen myötä.
Ensimmäiset neljä kautta Bakkerud kilpaili Fordilla, vuosina 2014-2015 Olsbergs MSE -tiimissä ja 2016-2017 Ken Blockin johtamassa Hoonigan Racing Division -tiimissä. Viime syksynä Block ilmoitti Bakkerudille Saksan osakilpailun aikaan, että tiimi ei jatkaisi MM-sarjassa enää kaudella 2018. Bakkerudista tulikin kauden jälkeen kuljettajamarkkinoiden ykkösnimi ja norjalainen neuvotteli sopimuksesta talvella usean tiimin kanssa päätyen lopulta siis EKS Audi Sportin kuljettajaksi.
– Mattias kysyi minua ensimmäisen kerran tiimiinsä jo vuonna 2013, Bakkerud paljasti viime talvena.
Andreas Bakkerud kaksintaistelussa Hellin radalla kesäkuussa (Kuva: Jari Hotti).
“En malta odottaa Kanadan kilpailua”
Kuuden ajetun osakilpailun jälkeen Bakkerud on MM-pisteissä Kristofferssonin jälkeen toisena. Kauden avausosakilpailussa Espanjassa kolmanneksi, sekä Englannissa ja Ruotsissa toiseksi ajanut Bakkerud on Kristofferssonin lisäksi ainoa kuljettaja tällä kaudella, joka on selviytynyt kaikissa kuudessa osakilpailussa finaaliin.
Bakkerud on viihtynyt erinomaisesti Höljesin radalla myös ennen MM-sarjan menestysvuosiaan ja viittä peräkkäistä palkintosijoitusta. Suomalaisen Set Promotion -tiimin väreissä Bakkerud ajoi Super1600-luokassa Höljesissä kolmanneksi vuonna 2012 ja vuotta myöhemmin tuli EM-sarjan Supercar-luokan voitto, myös Set Promotionin kalustolla.
Siinä missä Bakkerud pääsi juhlimaan Höljesissä palkintosijoitusta ja uutta MM-sarjan ennätystä, niin edellinen osakilpailu Norjan Hellissä ei tarjonnut juurikaan ilonaiheita kotiyleisön edessä, kun heti finaalin startin jälkeen Timmy Hansen pyörähti Bakkerudin eteen. Aikaa kului sen verran paljon, että ruutulipulla Bakkerudin sijoitus oli viimeinen eli kuudes.
Mistään kotikisan kirouksesta Bakkerud ei kuitenkaan kärsi, olihan Bakkerud vuonna 2016 Hellin radalla MM-sarjan historian ensimmäinen kuljettaja, joka on nopein kaikissa alkuerissä, voittaa semifinaalilähdön ja on kaiken lisäksi vielä ykkönen myös finaalissa. Bakkerud sai pitää kyseistä saavutusta yksinään nimissään aina tämän vuoden Hellin kilpailuun asti, missä Kristoffersson ylsi lopulta samaan, eli täydelliseen viikonloppuun. Bakkerud on useassa haastattelussa sanonut, että tuo Hellin viikonloppu pari vuotta sitten on hänen uransa ikimuistoisin saavutus tähän mennessä.
Rallicrossin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan reilun kuukauden kesätauon jälkeen Kanadassa 4.-5. elokuuta.
– En malta odottaa Kanadan kilpailua, koska se rata sopii meille todella hyvin, Bakkerud ennakoi.
Andreas Bakkerud, 26
Syntyi 10.10.1991 Bergenissä, Norjassa
Rallicrossissa 55 MM-starttia
Kuusi voittoa, 21 palkintosijoitusta
MM-pronssia kaudella 2016
Super1600-luokan Euroopan mestari 2011 ja 2012 (Set Promotion)
1A-divisioonan EM-pronssia 2010 (Set Promotion)
Bakkerudin palkintoputki Höljesissä
2012 – 3. (EM-sarjan Super1600-luokka)
2013 – 1. (EM-sarjan Supercar-luokka)
2014 – 2. (MM-sarjan Supercar-luokka)
2015 – 3. (MM-sarjan Supercar-luokka)
2016 – 1. (MM-sarjan Supercar-luokka)
2017 – 2. (MM-sarjan Supercar-luokka)
2018 – 2. (MM-sarjan Supercar-luokka)
7 kilpailua 2012-2018, 7 palkintosijoitusta (2-3-2)
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Video: Andreas Bakkerudin virallinen YouTube-kanava
Facebook kommentit