Asunmaalle maistuva revanssi ja kymppi täyteen – “Tätä haettiin ja se saatiin”

7.2.2022 / 18:04
Teemu Asunmaa ajoi SM1-luokan voittoon Riihimäen SM-rallissa (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Riihimäellä viime lauantaina. SM1-luokan voittoon kaasutteli Teemu Asunmaa.

Teemu Asunmaalle rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu tammikuussa Rovaniemellä oli tuonut ison pettymyksen, kun SM1-luokan johtopaikka vaihtui viimeisen erikoiskokeen ulosajon myötä 11. sijaan. Riihimäen osakilpailusta alavutelainen nappasi kuitenkin maistuvan revanssin, kun haastavissa olosuhteissa ajetussa kilpailussa Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa nappasivat kuninkuusluokan voiton.

– Aamupäivällä olisi pitänyt hyödyntää lähtöpaikkaa paremmin, mutta iltapäivän puhtaammat tiet sopivat meille kuitenkin paremmin. Tätä lähdettiin hakemaan ja se saatiin, Asunmaa kommentoi tiedotteessaan.

Kilpailun alku ei Asunmaan osalta käynnistynyt hyvin, kun sijoitus kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen ensimmäiselle huoltotauolle saavuttaessa oli vasta kuudes ja eroa kärkeen oli kertynyt 7,9 sekuntia. Kolmas erikoiskoe oli kuitenkin Asunmaan näytöstä ja komea pohja-aika nosti SM1-luokan kolminkertaisen Suomen mestarin kilpailun johtoon.

Asunmaa ei johtopaikastaan enää tämän jälkeen luopunut, vaikka Rovaniemellä voittoa juhlinut Emil Lindholm nousikin ennen kolmea viimeistä erikoiskoetta jakamaan kärkipaikkaa yhdessä Asunmaan kanssa. Asunmaa oli jälleen parhaiten hereillä huoltotauon jälkeen, kasvattaen kuudennella erikoiskokeella johtomarginaalin 6,7 sekuntiin, kun taas pyörähdykseen parikymmentä sekuntia hukannut Lindholm putosi kolmanneksi, 21,9 sekunnin päähän kärjestä.

Kahdella viimeisellä erikoiskokeella Asunmaa ajoi vielä yhden pohja-ajan ja oli kerran kolmas, kuitaten uransa kymmenennen SM1-luokan voittonsa 22,3 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Mikko Heikkilään nähden. Juha Salo nousi lopulta kolmanneksi, kun ennen viimeistä erikoiskoetta sijoilla kolme ja neljä olleet Lindholm, sekä Aleksi Röyhkiö sortuivat päätöspätkällä ajovirheeseen. Röyhkiön sijoitus SM1-luokassa oli kuudes, kun taas Lindholm putosi sijalle 12.

– Aika tarkasti ajettiin tuo viimeinen erikoiskoe! Aika moni oli ajanut ulos, niin en halunnut riskeerata mitään. Rovaniemellä tapahtuneen ulosajon johdosta meidän oli onnistuttava täällä ja se myös tehtiin. Ollaan “back in business”, yhdeksän pisteen päähän SM-pistekärjestä noussut Asunmaa hehkutti.

 

Emil Lindholmille Riihimäen SM-ralli tuotti nollatuloksen (Kuva: Merita Mäkinen).

 

Juha Salo nousi Riihimäen SM-rallissa viimeisellä erikoiskokeella kolmanneksi (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

 

 

“Tein itselleni tästä päivästä vaikean”

Vielä ennen Riihimäen SM-rallin viimeistä erikoiskoetta kolmatta sijaa hallussaan pitänyt Lindholm joutui lopulta siis pettymään, kun SM1-luokan hallitsevan Suomen mestarin Skoda lipsahti ulos tieltä ja Rovaniemen osakilpailun jälkeinen pistejohtajan paikka vaihtui Riihimäen osakilpailun 12. sijan myötä pisteissä toiseen sijaan. Samalla katkesi Lindholmin neljän peräkkäisen SM-rallin SM1-luokan voittoputki.

– Viimeisellä ek:lla oli jo muutama paikka, missä nuottini ei selkeästi ollut oikea. Yleensä en tee virheitä nuoteissani, mutta nyt näin tapahtui. Kun huomasin, että nyt pyörähdetään, niin käänsin autoni pellolle. Siellä oli sitten sen verran lunta, että jäimme pohjasta kiinni. Meidän piti lapioida automme pohja lumesta puhtaaksi ennen kun pääsimme jatkamaan matkaa, Lindholm kertasi viimeisen erikoiskokeen tapahtumia.

Juha Salolle palkintosijoitus oli ensimmäinen sitten viimevuotisen, helmikuussa ajetun Kouvolan osakilpailun. Karkkilalaiselle lähes kotikulmilla ajettu kilpailu tarjosi todella paljon tapahtumia.

– Tein itselleni tästä päivästä vaikean! Alussa en päässyt kunnon ajorytmiin, kakkos-ek:n ajoin ihan liian varoivaisesti ja sitten kolmosella yritin väkisin, ajoin hankeen ja sammutin autoni. Kaiken kruunasi samalta pätkältä saatu kymmenen sekunnin aikasakko vilppilähdöstä. Sen pätkän jälkeen oli itsetutkistelun paikka. Muutin ajotyyliäni, en repinyt enää pikkuteillä käsijarrua yhtä paljon ja ajat paranivat selvästi, Salo kävi läpi kilpailupäiväänsä.

Kahden ajetun osakilpailun jälkeen SM1-luokan pisteissä kärkiviisikko mahtuu kymmenen pisteen sisään. Heikkilä nousi pisteissä johtoon, kahden pisteen erolla Lindholmiin nähden. Egon Kaur on kolmantena, Asunmaa neljäntenä ja Salo viidentenä.

– Saimme hyvät pisteet ja ekan kerran SM-podiumilla lähes tulkoon vuoteen. Se on hyvä juttu ja lämmittää mieltä. Kolmas sija on siksi ok. Aina sitä voittaa haluaisi ja ajaa kärjessä. Hyviin ek-aikoihin olen tyytyväinen. Ollaan pelissä mukana. Tästä on hyvä jatkaa kautta Kuopioon, Salo käänsi katseensa jo SM-sarjan talvikauden päätösosakilpailuun.

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan Kuopiossa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Riihimäen SM-ralli 2022 ja SM1-luokan lopputulokset

1) Teemu Asunmaa-Ville Mannisenmäki FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) 57.49,8
2) Mikko Heikkilä-Samu Vaaleri FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 22,3
3) Juha Salo-Mikko Markkula FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 38,9
4) Sami Pajari-Enni Mälkönen FIN/FIN (Ford Fiesta R5) + 53,7
5) Egon Kaur-Silver Simm EST/EST (Volkswagen Polo GTI R5) + 55,4
6) Aleksi Röyhkiö-Antti Haapala FIN/FIN (Volkswagen Polo GTI R5) + 1.00,4
7) Niclas Grönholm-Antti Linnaketo FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 1.47,0
8) Anssi Valkonen-Jani Pohto FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 1.48,5
9) Riku Tahko-Sami Ryynänen FIN/FIN (Hyundai i20 R5) + 2.05,4
10) Mikko Lehti-Veikko Kanninen FIN/FIN (Opel Corsa S2000) + 4.49,5

Asunmaan keskinopeus: 101,80 km/h
Pohja-ajat: Asunmaa 3, Lindholm 2, Kaur 1, Salo 1, Valkonen 1

 

 

Pistetilanne 2/7 osakilpailun jälkeen

1) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 38
2) Emil Lindholm (NHD) 36
3) Egon Kaur EST 35
4) Teemu Asunmaa (AlavUA) 29
5) Juha Salo (KaUA) 28
6) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 24
7) Anssi Valkonen (AL-Härmä) 15
8) Sami Pajari (HeiUA) 12
9) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 12
10) Eerik Pietarinen (SiAk) 8

Teemu Asunmaan SM1-luokan voitot SM-sarjassa

1. Rovaniemi 2017
2. Nilsiä 2017
3. Seinäjoki 2018
4. Kouvola 2019
5. Seinäjoki 2019
6. Salo-Turku 2019
7. Rovaniemi 2020
8. Seinäjoki 2020
9. Rovaniemi 2021
10. Riihimäki 2022

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit