Atro Määtällä tuplatavoite lauantain kotikisaan – “Suomen mestaruus ja ajaa kisan voitosta”

22.9.2017 / 12:55
Atro Määttä on ajanut tänä vuonna kolme osakilpailuvoittoa (Kuva: AKK / Toni Ollikainen).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarja huipentuu lauantaina Kouvolassa, kun viides ja samalla kauden viimeinen SM-osakilpailu kaasutellaan Tykkimäen moottoriradalla. Kuninkuusluokassa eli SuperCar-luokassa tiukimmin Suomen mestaruudessa kiinni on kotiradallaan ajava Atro Määttä, joka lähtee finaalikisaan selkeässä 22 pisteen johtoasemassa.

Atro Määtälle, 43, tilanne ei ole uusi, onhan Määttä juhlinut urallaan rallicrossissa SuperCar-luokan Suomen mestaruutta aiemmin vuosina 2009, 2011, sekä 2012. SRC-luokan Suomen mestaruuksia palkintokaapista löytyy kaksi, vuosilta 2005 ja 2007. Nyt tähtäimessä on siis jo uran kuudes Suomen mestaruus rallicrossissa ja pari päivää ennen kauden finaalikisaa tunnelma AKM Racingin “pajalla” oli hyvä ja odottava.

– Viime kisan jälkeen ei olla ajettu metriäkään, lähinnä ollaan vaan huollettu autoa. Autosta on nyt vaihteisto ja kone huollettu. Kohta saadaan moottori käyntiin ja siitä sitten kisaan, Määttä kertoi UrheiluUutiset.comille Kouvolan SM-rallicrossin lähestyessä.

Määtän johto SM-pisteissä toisena olevaan Toni Lukanderiin nähden on 22 pistettä. Kun yhdestä osakilpailusta voi maksimissaan saada 30 pistettä, niin mikäli Lukander voittaisi ja keräisi maksimipisteet, niin Määtälle riittäisi siinä tapauksessa kahdeksan pistettä mestaruuteen. Tasapisteissä voittojen määrä kun ratkaisee ja niitä Määtällä on enemmän kuin Lukanderilla. Teoriassa mestaruusmahdollisuudet ovat olemassa myös Jukka Lautamäellä, Ari Perkiömäellä ja Jere Kalliokoskella, mutta kaikki muu kuin Määtän mestaruus olisi näistä lähtökohdista todella suuri yllätys.

– Normaalia kisaa lähdetään ajamaan. Tietysti jos ne kolme ensimmäistä alkuerää onnistuu kohtuullisesti, niin sehän riittää. Mutta aina voi kaikenlaista sattua, sitähän ei koskaan tiedä. Jos kaikki onnistuu, niin eihän sen pitäisi ihan mahdottomuus olla, Määttä pyöritteli pistetilannetta.

Tulevaan Kouvolan finaalikisaan Määtällä on kaksi tavoitetta.

– Varmistaa Suomen mestaruus ja toisena ajaa kisan voitosta.

Kouvolassa nähdään mukana myös muutamia ns. vierailevia kuljettajia, kuten EM-sarjaa Minillä tällä kaudella kiertänyt Riku Tahko.

– Kova ja hieno kisa tulee kyllä varmasti ja SuperCar-luokassa on vielä ennätysmäärä autoja mukana. Yleisölle paljon nähtävää, Määttä hehkuttaa.

Määtän tavoin Tykkimäen moottorirata on kotirata myös pisteissä toisena olevalle Lukanderille, joka latasi pari viikkoa sitten Facebook-sivulleen videon (katso alapuolelta) mikä herätti ihmetystä katselijoissa, että mitä ihmettä videolla oikein tapahtuu. Lukander kuvaa ja Määttä on päätynyt metsähommiin, mutta minkä ihmeen takia?

– Ne oli niitä Tonin tempauksia. No nyt sitten otettiin leikkimielinen juoksukisa. Otettiin spurtti ja sitten siinä on se Rattipolun kyltti. Siinä oli koivunlehtiä edessä, niin yritin sitten maasta ottaa risun irti millä huitaista ne lehdet pois siitä edestä, että näkyisi se kyltti. No sitä siinä sitten pelleiltiin, Määttä taustoittaa.

Tilannetta edeltäneestä juoksukisasta ei videota ole tähän päivään mennessä näkynyt missään, eli miten siinä sitten kävi?

– No kyllähän Toni sen hävisi, mutta ilmeisesti se ei koskaan päätynyt videolle ja sinne Facebookiin. Voihan se tietysti olla, että lopputulos ei ollut mieleen ja siksi sitä ei julkaistu, Määttä naurahtaa.

SuperCar-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailua

1) Atro Määttä 104
2) Toni Lukander 82
3) Jukka Lautamäki 81
4) Ari Perkiömäki 80
5) Jere Kalliokoski 79
6) Ari-Pekka Niemi 61
7) Pekka Keski-Korsu 53
8) Kari Irri 47
9) Jari Putkinen 39
10) Jukka Pykäläinen 34

 

??? ??

Julkaissut Toni Lukander RX 31. elokuuta 2017

 

 

Osallistu! Rallicross- ja ralliaiheinen kilpailu käynnissä Uu.comin Facebookissa!

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit