Audi vetäytyy rallicrossin MM-sarjasta – Sähköautojen MM-sarjalle iso takaisku

29.8.2018 / 20:29
Andreas Bakkerud Audin ratissa Kanadan osakilpailussa (Kuva: Audi Mediacenter).

[ A- ] / [ A+ ]

Saksalainen autonvalmistaja Audi ilmoitti keskiviikkona, että se tulee panostamaan autourheilussa ensi kaudella sähköformuloihin, sekä rata-autoilun DTM-sarjaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Audin panostus rallicrossin MM-sarjaan ja Mattias Ekströmin talliin päättyy tähän kauteen.

Päättyneellä kaudella Audi oli ensimmäinen saksalainen autonvalmistaja, joka osallistui sähköformuloiden MM-sarjaan (Formula E). Debyyttikausi oli heti menestyksekäs, kun Audi Sport ABT Schaeffler -talli saavutti 12 osakilpailusta neljä voittoa ja yhteensä 11 palkintosijoitusta, jotka toivat sille tallien mestaruuden. Uusi kausi käynnistyy jo tämän vuoden joulukuussa ja Audi nähdään mukana puolustamassa mestaruuttaan. Lisäksi Audi on mukana ensi vuonna rata-autoilun DTM-sarjassa.

Sen sijaan rallicrossin MM-sarjassa ei Audin tehtaan panostusta kaudella 2019 tulla näkemään. Audi on ollut tukemassa Mattias Ekströmin vuonna 2014 perustaman tallin toimintaa vuodesta 2017 lähtien ja erityisesti juuri kuluvalle kaudelle saksalaisen autojättiläisen panostus nousi sille tasolle, että yleisesti ollaan jo puhuttu Audin tehdastallista rallicrossin MM-sarjassa. Aiemmin nimeä EKS RX kantanut talli vaihtoi nimensäkin tälle kaudelle EKS Audi Sport -talliksi.

EKS Audi Sport on tällä hetkellä rallicrossin MM-sarjassa Volkswagenin ja Peugeotin jälkeen kolmantena ja tallin kuljettajat, Andreas Bakkerud, sekä Ekström, ovat kuljettajien MM-pisteissä sijoilla neljä ja kuusi. UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan Ekström tulee siirtymään ensi vuonna DTM:ään tallipäällikön tehtäviin. Ekström ajoi vuosina 2001-2018 DTM:ssä yhteensä 217 kilpailua ja mestaruuden hän valloitti kahdesti, vuosina 2004, sekä 2007.

Audin vetäytyminen rallicrossin MM-sarjasta tulee samalla olemaan myös iso takaisku FIA:n suunnitelmalle ottaa sähköautot kilpailukäyttöön kaudesta 2021 eteenpäin. Sähköautoihin siirtyminen vaatii vähintään neljän autonvalmistajan osallistumisen MM-sarjaan, sekä sitoutumisen sähköauto-projektiin vuodesta 2021 eteenpäin. Audin jäädessä pois, tämän hetkisen tilanteen mukaan ainoat autonvalmistajat jotka ovat sähköautoille vihreää valoa näyttäneet, ovat Volkswagen ja Peugeot.

Rallicrossin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Loheacin radalla Ranskassa.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit