Australian MM-rallissa jälleen todella pieni osallistujamäärä

24.10.2018 / 03:57
Esapekka Lappi Australian soralla marraskuussa 2017 (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Australiassa marraskuussa ajettavaan rallin MM-sarjan kauden 13. ja samalla viimeiseen osakilpailuun on mukaan ilmoittaunut vain 29 kilpailijaparia.

Vielä pari vuotta sitten Australian MM-rallin yhteydessä ajettiin myös maan rallisarjan osakilpailu ja silloin osallistujamäärä oli 59 kilpailijaparia. Viime ja tänä vuonna määrä on pudonnut lähes puolella, kun viime vuonna autoja matkaan lähti 33 ja tänä vuonna mukaan on siis ilmoittautunut vain 29 kilpailijaparia.

Australiassa ajettiin MM-sarjan osakilpailu ensimmäisen kerran vuonna 1989 ja silloin mukana oli 58 autokuntaa. Vuonna 1990 määrä oli 62 ja vuosina 1992-1996 päästiin komeisiin lukemiin, kun 1992 oli mukana 90, 1995 94 ja 1996 103 kilpailijaparia, yli 100 ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Australian MM-rallin historiassa. Vuonna 2003 määrä painui ensimmäisen kerran alle 50:n (49) ja 2009 se oli pudonnut jo 40:een. Pienin määrä kautta aikojen Australian MM-rallissa osallistujamäärän osalta oli vuosi 2014, jolloin matkaan lähti vain 27 kilpailijaparia.

Neljän tehdastallin ja 11:n WRC-auton lisäksi tämänvuotisessa Australian MM-rallissa WRC2-luokan MM-pisteistä taistelee vain neljä kuljettajaa ja kovimmat nimet loistavat poissaolollaan. WRC3-luokassa puolestaan mukana on kaksi kuljettajaa. Tehdastallien kuljettajien osalta jäähyväisiä on ainakin luvassa M-Sport Fordilla, sekä Toyotalla, ajavathan Sebastien Ogier, sekä Esapekka Lappi Australiassa viimeiset kilpailunsa nykyisten työnantajiensa väreissä.

Rallin MM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Espanjassa ja se käynnistyy kuluvan viikon torstaina. Australia puolestaan löytyy kalenterista päivämäärillä 16.-18. marraskuuta. Kauden päätösosakilpailussa ajetaan 24 erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 316 kilometriä.

Tehdastallien kokoonpanot Australiassa

M-Sport Ford

Sebastien Ogier (FRA)
Elfyn Evans (GBR)
Teemu Suninen

Hyundai Motorsport

Andreas Mikkelsen (NOR)
Thierry Neuville (BEL)
Hayden Paddon (NZL)

Toyota Gazoo Racing

Jari-Matti Latvala
Ott Tänak (EST)
Esapekka Lappi

Citroen Racing

Mads Östberg (NOR)
Craig Breen (IRL)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit