Autosport: Sebastien Loeb Hyundailla rallin MM-sarjaan 2019

12.12.2018 / 14:53
Sebastien Loebin halu kilpailla on edelleen kovaa luokkaa (Kuva: Team Peugeot Total).

[ A- ] / [ A+ ]

Brittiläisen Autosport-lehden saamien tietojen mukaan rallin MM-sarjan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Sebastien Loeb kilpailee kaudella 2019 Hyundain tehdastallin väreissä.

Vuonna 2012 aktiiviuransa rallin MM-sarjassa päättänyt ja vielä 2013 neljään MM-ralliin osallistunut Sebastien Loeb, 44, teki yllättävän paluun MM-sarjaan tänä vuonna, kun ranskalainen ajoi Meksikon, Korsikan ja Espanjan MM-rallit Citroen-tallin väreissä. Loeb osoitti jo keväällä Meksikossa ja Korsikassa vauhdin riittävän aina voittotaisteluun asti ja syksyllä Espanjassa sitten pamahti ja huolella, kun Loeb ajoi komeaan voittoon.

Loeb on kilpaillut kolme viimeisintä kautta rallicrossin MM-sarjassa ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa Peugeotin tehdastallissa. Peugeot kuitenkin ilmoitti vetäytyvänsä kokonaan pois moottoriurheilusta päättyneen kauden jälkeen ja kun PSA-konsernin toinen osakas Citroen menetti MM-sarjan kauden 2019 osalta päätukijansa, sulkeutui Loebilta ovi Citroenin suuntaan MM-rallien osalta ensi kaudella.

Huhumylly Loebin tulevaisuuden osalta on tottakai pyörinyt koko loppuvuoden ajan kovilla kierroksilla ja rallin yhdeksänkertaista maailmanmestaria ollaan oltu viemässä muun muassa M-Sport Fordille, sekä Hyundaille. Nyt brittiläisen Autosport-lehden mukaan Loeb olisi solminut sopimuksen ensi kauden osalta juuri Hyundain kanssa ja että sopimus tultaisiin julkaisemaan kuluvan viikon torstaina.

Mikäli näin todellakin tapahtuu, niin sopimus on merkittävä, sillä se on Loebin ammattilaisuran ensimmäinen PSA-konsernin ulkopuolelle tekemä sopimus. Loeb on kilpaillut kyseisen autoteollisuuden ranskalaisjätin väreissä jo parinkymmenen vuoden ajan, niin rallin MM-sarjassa, rallicrossissa, Dakar-rallissa, kuin radallakin.

Hyundai ei luonnollisesti Autosportille sen saamia tietoja vahvistanut, mutta sen tallin manageri Alain Penasse myönsi, että keskusteluja Loebin kanssa on käyty. Loeb on aiemmin ilmoittanut, että hän ei aio ajaa täyttä MM-sarjaa enää ja Monte Carlon kauden avausosakilpailuun Loeb ei Dakar-rallin kiireiden takia ehdi. Loeb kilpailee Dakar-rallissa PH Sportin Peugeotilla, kun taas Hyundai on ilmoittanut Monte Carlon kuljettajakokoonpanokseen Thierry Neuvillen, Dani Sordon ja Andreas Mikkelseninin.

 

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit