Baltian kiertue onnistui, Asunmaa valmis puolustamaan titteliä – “Ei turhia riskejä”

27.8.2020 / 21:08
Teemu Asunmaan lennokasta menoa Virossa (Kuva: Timo Anis).

[ A- ] / [ A+ ]

Teemu Asunmaan uran ensimmäinen kilpailumatka Viroon toi sunnuntaina ajetusta kovatasoisesta Louna-Eesti Rallista R5-autojen luokassa viidennen sijan. Kilpailu oli Asunmaalle kenraaliharjoitus ennen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaa Kouvolan SM-rallia.

Louna-Eesti Rallissa, Viron rallisarjan kauden toisessa osakilpailussa, ajettiin sunnuntaina kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 101 kilometriä. TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabia Rally2 Evo -autolla tuttuun tapaan kilpaillut Teemu Asunmaa yhdessä “lainakartturinsa” Topi Luhtisen kanssa sijoittuivat R5-autojen EMV2-luokassa viidenneksi. Eroa voittoon ajaneeseen Jari Huttuseen kertyi 26,9 sekuntia.

– Ihan ok, olen tyytyväinen. Tämä oli kuitenkin testikilpailu meille, niin ei otettu mitään turhia riskejä. Ajettiin siististi omaa ajoa, säädettiin ja vähän testailtiin, Asunmaa kommentoi tuoreeltaan kilpailun päättymisen jälkeen.

Kilpailussa ajettiin neljä eri erikoiskoetta ja jokainen niistä kahteen kertaan. Asunmaan mukaan suurimmat erot luokan kärkikuljettajiin syntyivät erikoiskokeella numero 2/4, jolla pituutta oli hieman alle 10,5 kilometriä.

– Kakkosella ja nelosella hävittiin toistakymmentä sekuntia yhteensä, oli varmaan vähän huono nuotti sinne tai jotain. Niillä pätkillä tiputtiin pelistä pois. Muut pätkät oli ihan ok, Asunmaa arvioi.

Huttusen lisäksi Asunmaan edelle tuloksissa ehtivät Nikolay Gryazin, Eerik Pietarinen, sekä Ole Christian Veiby, kun taas rengasrikon avauserikoiskokeella kärsinyt Teemu Suninen sijoittui Asunmaan taakse kuudenneksi. Asunmaan mukaan jos tätä kilpailua vertailtaisiin kilpailuun, missä ajettaisiin sataprosenttisella vauhdilla ja riskejä ottaen, niin nyt siitä sadasta prosentista “käytössä” oli noin 90.

– Ei ollut yhden yhtä tilannetta matkalla, tosi siististi tultiin ilman virheittä. Kyllähän tämä ilman muuta palveli meitä erinomaisesti Kouvolan SM-rallia silmällä pitäen, täällä oli kuitenkin aika samanluonteista tietä. Nyt on päästy ajamaan paljon erikoiskokeita ja kilometrejä on kertynyt hyvin, niin rutiini on kunnossa. Valmis ollaan syyskauden haasteisiin, Asunmaa vakuutti Liettuassa ajetun Samsonas Rallin ja nyt Virossa ajetun Louna-Eesti Rallin jälkeen.

Yleiskilpailun viiden kärjestä löytyi MM-sarjasta tutut tähtikuljettajat Ott Tänak, Kalle Rovanperä, Sebastien Ogier, Esapekka Lappi, sekä Thierry Neuville.

– Olihan tämä vähän niin kuin mini-MM-ralli. Hieno kilpailu ja hyvin järjestetty kaikin puolin, Asunmaa kehui.

Rallin SM-sarjan kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan syyskuussa. Kouvolan SM-ralli on ohjelmassa lauantaina 4. syyskuuta, kun taas Seinäjoella kilpaillaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Koronatauon jälkeiset testikilpailut on nyt Asunmaan osalta ajettu ja seuraavat viikot Alavuden suunnalla tehdään hienosäätöä kohti Kouvolan viikonloppua mentäessä.

– Auto puretaan ja käydään läpi kaikki huolella. Varmaan Kouvolan “shakedown” on se mitä seuraavaksi ajetaan. Jos tulee jotain hyviä teitä tarjolle, niin voihan sitä käydä sitten ajamassa testiä, Asunmaa päätti.

Louna-Eesti Rallin R5-luokan tulokset

1) Jari Huttunen (Hyundai i20 R5) 52.06,5
2) Nikolay Gryazin (Hyundai i20 R5) + 3,3
3) Eerik Pietarinen (Skoda Fabia R5) + 11,0
4) Ole Christian Veiby (Hyundai i20 R5) + 13,5
5) Teemu Asunmaa (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 26,9
6) Teemu Suninen (Ford Fiesta R5) + 30,6

Huttusen keskinopeus: 116,9 km/h
Pohja-ajat: Gryazin 3, Huttunen 2, Pietarinen 2, Veiby 1

Lue myös! Jari Huttusen huippuvire sai jatkoa Virossa – “Tottakai arvostan tätä voittoa” (25.8.2020)

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit