Emil Lindholmin ja Reeta Hämäläisen taival Chilen MM-rallissa päättyi viimeisen ajopäivän toisella erikoiskokeella.
3.10.2023 / 08:53Rallin MM-sarjassa käynnistyi Chilen osakilpailun jälkeen kolmen ja puolen viikon mittainen kilpailutauko. Olisi lähes ihme, mikäli tämän tauon aikana ei saataisi uutisia ensi kauden kuljettajasopimuksiin liittyen.
2.10.2023 / 12:56Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu Chilessä päättyi Ott Tänakin ja M-Sport Fordin voitonjuhliin.
2.10.2023 / 08:34Rautio Motorsport -tiimin Roope Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka ovat rallin MM-sarjan WRC3-luokan mestareita vuosimallia 2023.
1.10.2023 / 19:27Chilen MM-rallissa toisesta sijasta tiukkaa taistelua käynyt Teemu Suninen koki ison pettymyksen kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
1.10.2023 / 18:49Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Ennen päätöspäivän neljää viimeistä erikoiskoetta ylivoimaista johtoa kilpailussa hallussaan pitää M-Sport Fordin Ott Tänak.
1.10.2023 / 10:49Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Perjantai tarjosi suomalaiskuljettajien osalta niin iloa, kuin myös pettymyksiä.
30.9.2023 / 08:01Historian ensimmäinen Amazing Race Suomi realitysarja käynnistyy lauantaina Nelosella ja Ruutu-palvelussa.
29.9.2023 / 17:12Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Esapekka Lapin osalta kilpailu päättyi jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan.
29.9.2023 / 15:59Rallin MM-sarjan kuluvan kauden maailmanmestaruus kuljettajien osalta on ensimmäistä kertaa katkolla seuraavassa osakilpailussa Chilessä.
20.9.2023 / 16:48Rallin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu Kreikassa päättyi Toyotan, sekä Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitonjuhliin.
10.9.2023 / 15:22Kreikan MM-rallissa perjantain avauserikoiskokeella nähtiin hurja tilanne, kun katsojia oli erittäin lähellä jäädä tieltä ulos ajautuneen ralliauton alle.
8.9.2023 / 20:47Hyundai julkisti odotetun uutisen Chilen MM-rallin kuljettajakokoonpanonsa osalta.
25.8.2023 / 12:14Rallin MM-sarja käynnistyi 50 vuotta sitten, mutta vain kaksi maata maailmassa on isännöinyt MM-rallia 50 kertaa. Toinen näistä maista on Suomi.
24.8.2023 / 15:30Kalle Rovanperä ilmoitti päätöksestään sosiaalisen median kanavillaan perjantaina.
12.8.2023 / 06:47Suomen MM-ralli vuosimallia 2023 päättyi Toyotan Elfyn Evansin voitonjuhliin. Voitto oli Evansille Jyväskylässä uran toinen ja samalla britti teki historiaa tässä kilpailussa.
6.8.2023 / 14:49Suomalaisittain suurin mielenkiinto Suomen MM-rallin yleiskilpailussa sunnuntaina kohdistuu kolmannesta sijasta taistelevaan Teemu Suniseen.
5.8.2023 / 23:19Jos riitti perjantaina Suomen MM-rallissa draamaa, niin lauantai vietiin läpi yleiskilpailun kärjen osalta ilman suuria yllätyksiä. Päivän ehdoton nimi oli Elfyn Evans.
5.8.2023 / 19:08Viime vuosina Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa kilpaillut Teemu Asunmaa jätti tämänvuotisen Keski-Suomen sorasirkuksen väliin. Syynä oli muun muassa Lahden SM-rallin läheinen ajankohta.
5.8.2023 / 17:05Suomen MM-rallissa perjantai tarjosi hurjan määrän tapahtumia ja draamaa. Suomalaisittain tilannetta katsottuna draama kohdistui ikävästi suurimmaksi osaksi sinivalkoisiin kärkikuljettajiin.
4.8.2023 / 22:35Myhinpään toinen ajokerta koitui Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voittohaaveiden kohtaloksi Suomen MM-rallissa Jyväskylässä perjantaina.
4.8.2023 / 20:05Ott Tänakin kilpailu tämänvuotisessa Suomen MM-rallissa Jyväskylässä päättyi jo perjantai-aamuna.
4.8.2023 / 15:07Suomen MM-rallin perjantain aamupäivän lenkiltä ei tapahtumia puuttunut. Kalle Rovanperän uran ensimmäisen MM-kotirallin voiton metsästys on käynnistynyt loistavasti.
4.8.2023 / 12:20Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala ajoivat tiimikavereina rallin MM-sarjassa Fordilla neljän kauden ajan, vuosina 2008-2011.
3.8.2023 / 18:17Toista täyttä kauttaan rallin parissa kilpaileva Jesse Kallio osallistuu Suomen MM-ralliin urallaan nyt ensimmäistä kertaa.
3.8.2023 / 17:37Viron MM-rallissa WRC3-luokassa kolmanneksi ajaneen Toni Herrasen osalta Suomen MM-ralli Jyväskylässä päättyi isoon pettymykseen.
3.8.2023 / 16:59Kuusi vuotta sitten Suomen MM-rallissa Teemu Suninen taisteli Fordilla tiukasti palkintosijoituksesta. Uutta mahdollisuutta kotikilpailussaan menestymiseen Suninen joutui odottamaan lopulta peräti kuuden vuoden ajan.
3.8.2023 / 16:36Esapekka Lappi on viimeisin suomalaisvoittaja Jyväskylän MM-rallissa. Tänä vuonna on hyvinkin mahdollista, että pieksämäkeläisestä yksinkertaisesta Jyväskylä-voittajasta tulee kaksinkertainen voittaja.
3.8.2023 / 15:16Rallin SM-sarjan kuninkuusluokan hallitseva Suomen mestari Mikko Heikkilä suuntasi Jyväskylään ja Suomen MM-ralliin suoraan Italian EM-rallista.
3.8.2023 / 14:03Yksi WRC2-luokan suurimmista ennakkosuosikeista Suomen MM-rallissa on lahtelainen Sami Pajari, joka MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Virossa ajoi toiseksi.
3.8.2023 / 11:21