Cha cha cha! Rovanperä ajoi vakuuttavaan voittoon ja nousi tasoihin isänsä kanssa

15.5.2023 / 19:11
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen, Portugalin MM-rallin voittajat 2023 (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden viides osakilpailu Portugalissa viime viikonloppuna päättyi Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitonjuhliin.

Rallin hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa eivät jättäneet jossitteluille sijaa rallin MM-sarjan kauden viidennessä osakilpailussa Portugalissa. Rovanperä nakutti 18 erikoiskokeelle yhteensä kymmenen pohja-aikaa ja kun kilpailun päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta irtosi myös nopein aika, nousi hallitseva maailmanmestari MM-pistejohtoon yhdestä osakilpailusta saatavan maksimipistepotin (30) myötä.

– Pitkäänhän tätä piti odottaa, mutta vihdoinkin se tuli. Iso kiitos Jonnelle, sekä tiimille. He ovat kannustaneet ja tukeneet minua koko ajan oikeaan suuntaan, edellisen kerran MM-rallin viime vuoden lokakuussa Uudessa-Seelannissa voittanut ja sen jälkeen kuusi MM-rallia voitoitta ajanut Rovanperä hehkutti tuoreeltaan maaliintulon jälkeen.

Myös viime vuonna Portugalissa voittoa juhlineelle Rovanperälle nyt tullut voitto oli MM-sarjassa uran yhdeksäs. Viime vuonna Rovanperä juhli ykkössijaa 15,2 sekunnin voittomarginaalin turvin, kun tänä vuonna voittomarginaaliksi saatiin 54,7 sekuntia. Voittotaistelun osalta ratkaisu nähtiin lauantaina, kun Rovanperä kasvatti aamupäivän kolmella erikoiskokeella johtomarginaalin Dani Sordoon nähden yli 50 sekuntiin. Sen jälkeen oli varaa jo hieman löysätä.

– Sanotaan näin, että olisi ollut tyhmää olla muuttamatta lähestymistapaa sen jälkeen. Iltapäivän lenkillä olosuhteet olivat todella rajut ja yritin vain pitää autosta huolta, Rovanperä taustoitti.

Portugalin MM-rallissa urakoitiin perjantaina kahdeksan erikoiskoetta ilman huoltotaukoa. Rovanperä, joka oli johtanut kauden neljässä aiemmassa osakilpailussa yleiskilpailua vain yhden erikoiskokeen verran, nousi kilpailun johtoon nyt neljännellä erikoiskokeella ja puuppolalainen piti asemansa lopulta aina maaliin asti. Toyota ajoi kilpailuun valmistavat testit Sardiniassa, Italiassa, ja Rovanperä oli autoonsa tyytyväinen heti alusta lähtien.

– Oli hienoa, että auton säädöt olivat heti alusta lähtien kunnossa. Teimme pientä hienosäätöä kilpailun alussa ja sen myötä auto oli vieläkin parempi. Siitä tuli hyvä fiilis ja pystyimme hyökätä, Rovanperä iloitsi.

Rovanperä oli lauantaina täysin ylivoimainen, mutta kartanlukija Halttunen muistutti kilpailun jälkeen, että myös perjantai oli Rovanperältä vahva päivä. Ensimmäiselle yötauolle saavuttaessa Rovanperän johtomarginaali oli 10,8 sekuntia, vaikka lähtöpaikka jälleen kerran tarjosikin omat haasteensa.

– Lähtöpaikat vaikuttivat paljon, mutta Kalle ajoi hyvin, koska johdimme myös perjantain jälkeen. Tämä voitto tuntuu hyvältä ja koko rallissa meillä ei ollut yhtään läheltä piti tilannetta, Halttunen korosti.

Hienoa suomalaismenestystä Portugalin MM-rallissa täydensi kolmanneksi sijoittuneet Esapekka Lappi ja Janne Ferm. Hyundain suomalaiskaksikolle palkintosijoitus oli toinen peräkkäinen, kun huhtikuussa Kroatiasta tuli myös kolmas sija. Lappi on vain kerran urallaan yltänyt MM-sarjassa kahteen peräkkäiseen palkintosijoitukseen. Tämä tapahtui viime vuonna, kun Suomi ja Belgia toivat kaksi kolmatta sijaa.

Rovanperä on saavuttanut nyt yhteensä 15 palkintosijoitusta (9-3-3) rallin MM-sarjassa. Määrä on sama mihin Kallen isä Harri (1-9-5) urallaan ylsi. Rovanperästä tuli viides suomalaiskuljettaja, joka on voittanut Portugalin MM-rallissa vähintään kaksi kertaa. Rovanperän lisäksi tähän ovat pystyneet suomalaisista Markku Alen (1975, 1977, 1978, 1981, 1987), Hannu Mikkola (1979, 1981, 1983, 1984), Juha Kankkunen (1992, 1994), sekä Tommi Mäkinen (1997, 2001).

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Sardinian saarella Italiassa 1.-4. kesäkuuta.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) 3.35.11,7
2) Dani Sordo-Candido Carrera ESP/ESP (Hyundai) + 54,7
3) Esapekka LappiJanne Ferm (Hyundai) + 1.20,3
4) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Ford) + 2.04,1
5) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 8.22,5
6) Gus Greensmith-Jonas Andersson GBR/SWE (Skoda) + 9.43,4 WRC2
7) Oliver Solberg-Elliott Edmondson SWE/GBR (Skoda) + 9.44,6 WRC2
8) Andreas Mikkelsen-Torstein Eriksen NOR/NOR (Skoda) + 10.26,4 WRC2
9) Yohan Rossel-Arnaud Dunand FRA/FRA (Citroen) + 11.33,2 WRC2
10) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 12.16,3 WRC2

———

16) Lauri JoonaTuukka Shemeikka (Skoda) + 16.34,7 WRC2
21) Roope KorhonenAnssi Viinikka (Ford) + 36.39,8 WRC3
22) Sami PajariEnni Mälkönen (Skoda) + 42.21,7 WRC2
44) Toni HerranenMikko Lukka (Ford) + 1.56.17,2 WRC3

Rovanperän keskinopeus: 90,7 km/h
Pohja-ajat: Rovanperä 10, Sordo 3, Lappi 2, Tänak 2, Katsuta 1, Loubet 1

 

 

pitkävetovihjeet

 

MM-pistetilanteet 5/13 osakilpailun jälkeen

Kuljettajat

1) Kalle Rovanperä 98
2) Ott Tänak (EST) 81
3) Sebastien Ogier (FRA) 69
4) Elfyn Evans (GBR) 69
5) Thierry Neuville (BEL) 68
6) Esapekka Lappi 49
7) Dani Sordo (ESP) 36
8) Takamoto Katsuta (JPN) 20
9) Craig Breen (IRL) 19
10) Gus Greensmith (GBR) 16

Autonvalmistajat

1) Toyota 201
2) Hyundai 169
3) M-Sport Ford 134

 

 

Kalle Rovanperän palkintosijoitukset rallin MM-sarjassa

1. Viro 2021
1. Viro 2022
1. Kreikka 2021
1. Ruotsi 2022
1. Kroatia 2022
1. Portugali 2022
1. Kenia 2022
1. Uusi-Seelanti 2022
1. Portugali 2023
2. Rovaniemi 2021
2. Jyväskylä 2022
2. Monte Carlo 2023
3. Ruotsi 2020
3. Belgia 2021
3. Espanja 2022

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit