Citroen tuo Korsikalle kolme uutta WRC-autoa, Toyota ei

20.3.2017 / 17:17
Esapekka Lappi ei avaa kilpailukauttaan Korsikalla huhtikuussa (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan huhtikuussa Korsikan saarella, Ranskassa. Kilpailun järjestäjän tiedotteen mukaan mukana rallissa nähdään 83 autokuntaa, joista vuoden 2017 sääntöjen mukaisia WRC-autoja on 12. Edellisessä osakilpailussa Meksikossa kauden avausvoittoaan juhlinut Citroen tuo kotiralliinsa kolme uutta WRC-autoa, mutta sen sijaan Toyota jatkaa kahden auton voimin.

Siinä missä M-Sport (Ford) ja Hyundai ovat osallistuneet tähän mennessä jokaiseen MM-ralliin kolmella uudella, vuoden 2017 sääntöjen mukaisella WRC-autolla, niin Citroen ja Toyota ovat kilpailleet Monte Carlossa, Ruotsissa ja Meksikossa kahdella uudella WRC-autolla. Nyt Citroen tuo Korsikan osakilpailuun ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolme uutta autoa ja niillä kilpailevat Meksikossa voittoa juhlinut Kris Meeke, sekä Craig Breen ja Stephane Lefebvre.

M-Sportin Fordeilla pistejahtiin lähtevät Sebastien Ogier, Ott Tänak, sekä Elfyn Evans. Lisäksi kautensa helmikuussa Ruotsin MM-rallissa avannut norjalainen Mads Östberg nähdään jälleen mukana neljännen uuden Fordin ratissa. Hyundain trio on myös tuttu aiemmista osakilpailuista; Thierry Neuville, Hayden Paddon, sekä Dani Sordo.

Toyota Gazoo Racing on nyt siis ainoa MM-sarjaan osallistuvista talleista, joka kilpailee edelleen kahden auton voimin. Tommi Mäkisen johtaman tiimin ympärillä on huhupuheita riittänyt aina viime vuoden joulukuussa Helsingissä järjestetystä mediatilaisuudesta lähtien ja Korsikaa pidettiin vahvana vaihtoehtona kolmannen auton mukaantulolle ja samalla Esapekka Lapin WRC-debyytille. Nyt on siis varmaa, että nämä vaihtoehdot eivät toteudu.

WRC2-luokan MM-pisteistä Korsikalla kilpailee 15 autokuntaa. Teemu Suninen avasi kautensa M-Sportin Fordilla Ruotsissa helmikuussa kakkossijalla ja nyt edessä on suomalaisen kauden toinen MM-ralli. Sunisen tallikaverina ajaa Meksikossa toiseksi sijoittunut Eric Camilli. Ruotsissa ja Meksikossa WRC2-luokan voittoon ajanut Pontus Tidemand ei Korsikalla ole mukana, mutta sen sijaan Monte Carlossa luokkavoittoa juhlinut Andreas Mikkelsen nähdään jälleen Skodan ratissa norjalaisen oltua sivussa Ruotsin ja Meksikon osakilpailuista.

Korsikan MM-ralli ajetaan 7.-9. huhtikuuta. Viime vuonna syksyllä ajetun klassikkorallin voittoa puolustaa hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit