Vaikka Suomen MM-rallissa voittoa juhlikin autonvalmistajista Toyota, niin myös Citroenin puolella voitiin olla enemmän kuin tyytyväisiä saavutettuun menestykseen. Mads Östberg palautti toisella sijallaan ranskalaistallin takaisin palkintopallille neljän MM-osakilpailun synkän jakson jälkeen.
Suomen MM-rallin kärkitaistelusta ennakoitiin tulevan viimevuotiseen tapaan Toyotan, sekä M-Sport Fordin kaksintaistelu, johon mukaan yrittäisi kiilata myös Hyundai, joka ei koskaan historiansa aikana ole onnistunut saavuttamaan Suomen MM-rallista palkintosijoitusta. Citroenille ei etukäteen kovinkaan moni antanut juurikaan menestysmahdollisuuksia, mutta toisin kuitenkin kävi.
Siinä missä M-Sport Ford suorastaan romahti Keski-Suomen legendaarisessa sorasirkuksessa tänä vuonna, eikä Hyundainkaan esitys hurraahuutoja aiheuttanut ja se palkintosijoituskin jäi edelleen vain haaveeksi, niin Citroenin leirissä päästiin juhlimaan paluuta palkintopallille neljän peräkkäisen MM-osakilpailun synkän jakson jälkeen. Mads Östberg taisteli perjantaina jopa voitosta, mutta Toyotan Ott Tänakin karattua lopulta omille teilleen ja voittoon, Östbergin taistelu kakkossijasta kolminkertaista Suomen MM-rallin voittajaa Jari-Matti Latvalaa vastaan päättyi norjalaisen eduksi.
– Tiesimme, että Madsilla on runsaasti kokemusta Suomen MM-rallista, joten hänen kohdallaan oli olemassa hyvät syyt uskoa menestykseen tänä vuonna. Silti on pakkoa sanoa, että Mads kuitenkin teki meihin suuren vaikutuksen olemalla todella nopea, sekä erittäin johdonmukainen kaikessa tekemisessään. Lisäksi hän onnistui pitämään vielä takanaan kotiseudullaan ajaneet kuljettajat, Citroenin tallipäällikkö Pierre Budar hehkutti Suomen MM-rallin jälkeen.
Citroen avasi kuluvan kauden saavuttamalla kolmesta ensimmäisestä osakilpailusta kaksi palkintosijoitusta Craig Breenin ollessa Ruotsissa toinen ja Kris Meeken Meksikossa kolmas. Kauden neljäs osakilpailu Korsikassa oli kuitenkin todellinen katastrofi ranskalaistallille. Meeke oli ainoa Citroen-kuljettaja, joka selviytyi MM-pisteille, mutta yhdeksäs sija oli aivan jotain muuta mitä rallin MM-sarjan 2000-luvun menestynein talli lähti kotikilpailustaan isojen panostusten myötä hakemaan.
Korsikan katastrofin jälkeenkään Citroenilla ei menestyksestä päästy nauttimaan, kun Argentiinassa (Meeke seitsemäs), Portugalissa (Östberg kuudes) ja Italiassa (Östberg viides) palkintosijoitukset jäivät kauaksi. Lisäksi Portugalin jälkeen toukokuussa Citroen päätyi antamaan potkut Meekelle, joten kesän sorakilpailuihin se joutui rukkaamaan kuljettajakokoonpanoaan uusiksi.
Mitään suurta muutosta tosin ei tarvinnut tehdä, sillä kauden aikana jo pari osakilpailua Citroenilla ajanut Östberg sai lisää luottamusta osakseen ja norjalaiselle sorvattiin loppukauden kattava sopimus. Tunnetusti epävarmuudessa eläminen töiden jatkuvuuden kannalta on ammattikuljettajan yksi niistä pahimmista painajaisista ja ei olekaan kaukaa haettua, että juuri Italian kilpailun alla tehty jatkosopimus siivitti Östbergin kauden parhaisiin esityksiin tähän mennessä, Italiassa viidenneksi ja Suomessa siis komeasti toiseksi.
Mads Östbergin ei todellakaan tarvinnut teeskennellä hymyä Suomen MM-rallin jälkeen (Kuva: Citroen Racing).
“Suomen viikonloppu tarjosi runsaasti ilon aiheita”
Suomen MM-rallissa Östberg osoitti hienojen esitystensä myötä, että Citroen oli MM-sarjan nopeimmassa osakilpailussa Toyotan jälkeen selkeästi nopein auto. Yhteensä Citroen kirjautti tilastoihin viisi pohja-aikaa, joista Östberg ajoi neljä ja Breen yhden.
– Suomen viikonloppu tarjosi meille runsaasti ilon aiheita. Viiden pohja-ajan myötä olimme autonvalmistajista ainoa, joka pystyi haastamaan kotioloissaan kilpailleen autonvalmistajan (Toyota), mikä oli erinomainen osoitus jälleen kerran siitä, kuinka uskomattoman kilpailukykyinen automme on eri alustoilla, Budar korosti.
Citroenin tulos olisi voinut olla vieläkin nähtyä parempi, mutta Breenin kokema rengasrikko heti perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella pudotti irlantilaisen kauas kärjestä. Lisäksi lauantaina Breen kärsi auton tekniikkamurheista ja maalissa sijoitus oli kahdeksas, reilut kolme minuuttia kärkeä perässä.
– Valitettavasti Craigin osalta ralli meni piloille heti alussa, mikä oli harmi, koska hänellä oli myös edellytyksiä menestyä tässä kilpailussa. Ja kuten kaikki tiedämme, niin Suomen teillä missä teiden puhdistuminen on nopeuden kannalta merkittävässä roolissa, niin menetettyäsi lähtöpaikan tuoman edun, takaa on todella vaikeaa enää nousta kärkisijoille, Budar muistutti.
Breen ajoi yhden pohja-ajan lisäksi kuudelle muulle erikoiskokeelle kärkiviisikkoon oikeuttavan ajan. Rallin päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella Breen jakoi viidennen sijan Sebastien Ogierin kanssa, mutta viimeisen lisäpisteen nappasi ranskalainen parempien sadasosien turvin.
– Se mitä Craig teki Power Stage -erikoiskokeella, taistellen hienosti lisäpisteistä mestaruudesta kamppailevia kuljettajia vastaan, todisti sen, että myös hänellä oli vauhtin puolesta mahdollisuus menestyä Suomen MM-rallin viikonloppuna ja se on minulle tärkeä asia, Budar sanoi.
Citroen on valmistajien MM-sarjassa neljäntenä eli viimeisenä ja eroa kolmanteen sijaankin (Toyota) on jo 48 pistettä. Citroenin katseet onkin jo käännetty ensi kauteen, mutta selvää toki on, että myös loppukauden kilpailuista talli haluaa Suomen kaltaisia hyviä sijoituksia. Eikä vähiten sen vuoksi, että luonnollisesti menestys on signaali siitä, että kova ja ahkera työ on viemässä menestystallia jälleen takaisin sinne kuumimpaan kärkitaisteluun.
– Suomen MM-rallista saatu tulos vahvistaa sen, että kaikki tallin tekemä työ niin kilpailussa, kuin tehtaallakin ja testeissä, ovat viemässä meitä ehdottomasti oikeaan suuntaan. Nyt myös nähtiin, että tekemämme päivitys etuakselin geometriaan, joka nähtiin ensimmäistä kertaa käytössä Suomessa, on ollut arvokas ja tehokas. Kuten ovat olleet arvokkaita ja tehokkaita myös muut hienosäätömme, mitä olemme tehneet auton iskunvaimennukseen, sekä tasauspyörästöön. Siksi olenkin ylpeä tallistani, jonka kova työ sai nyt myös palkinnon, Budar päätti.
Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Saksassa 16.-19. elokuuta. Citroen on mukana kahden autokunnan voimin kuljettajinaan Östberg ja Breen. Viime vuonna Citroen saavutti Saksasta kakkossijan (Andreas Mikkelsen) Breenin ollessa viides.
Citroenin palkintosijoitukset Suomen MM-rallissa 2000-luvulla
Voitot (4)
Sebastien Loeb 2008, 2011 ja 2012
Kris Meeke 2016
Kakkossijat (5)
Sebastien Loeb 2005, 2006, 2009 ja 2010
Mads Östberg 2018
Kolmossijat (4)
Carlos Sainz 2004
Sebastien Loeb 2007
Kris Meeke 2014
Mads Östberg 2015
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit