Draamaa Saksassa! Evans ajoi ladon seinään, Rovanperä lähellä mestaruutta

28.10.2023 / 13:09
Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Keski-Euroopan MM-rallissa lauantain aamupäivän lenkki tarjosi ison määrän draamaa. Elfyn Evansin ulosajon myötä Kalle Rovanperä on nyt erittäin lähellä uransa toista maailmanmestaruutta.

Lauantain ensimmäinen erikoiskoe oli kuin tyyntä myrskyn edellä. Kärkikolmikko kellotti ajat 2,1 sekunnin sisään toisistaan ja kokonaistilanteessa ei muutoksia nähty. Seuraavalla erikoiskokeella Kalle Rovanperä ajoi neulansilmämutkan pitkäksi, hukkasi aikaa reilut parikymmentä sekuntia ja puuppolalaisen ainoa uhka mestaruuden kannalta, Elfyn Evans, nousi 24,2 sekunnin päähän tiimikaveristaan.

Taistelu oli ikään kuin herännyt jollain tavalla uudestaan henkiin, kunnes aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella Evans ajoi ulos tieltä ja ladon seinään. Brittikuljettaja ei saanut enää autoaan takaisin tielle, joten Rovanperälle kantautui erikoiskokeen lähtöpäähän viestiä – pahin kilpakumppani on poissa pelistä. Rovanperä reagoi tilanteeseen välittömästi, enää ei tarvinnut riskeerata, ja eroa pohja-ajan ajaneeseen Thierry Neuvilleen kertyi 24,7 sekuntia.

– Tiesin, että Elfyn on ulkona, joten ei ollut enää mitään järkeä ottaa riskejä. Olen pahoillani Elfynin puolesta, onneksi hän ja kartturi ovat kuitenkin kunnossa. He järjestivät kovan taistelun ja olisi ollut todella vaikeaa jatkaa näin, puristaa kaikki peliin jokaisella pätkällä. Nyt tavoite tähän kilpailuun muuttui ja yritetään vain päästä maaliin, Rovanperä kommentoi kilpailun 11. erikoiskokeen maalissa.

Rovanperän “kruisaillessa” lauantain aamupäivän viimeinen erikoiskoe läpi, nousi Neuville samalla kilpailun johtoon. Belgialaisen johtomarginaali on nyt 11,1 sekuntia. Rovanperän MM-pistejohto ennen tätä kilpailua Evansiin nähden oli 31 pistettä. Evansin ohuet mestaruusmahdollisuudet vaatisi Rovanperältä pisteetöntä kilpailua, sekä Evansille vähintään kahta MM-pistettä sunnuntain Power Stage -erikoiskokeelta, sekä 30-0 pistevoittoa Japanin osakilpailusta.

Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta, eli aamupäivän erikoiskokeet toiseen kertaan. Niistä ensimmäinen käynnistyy huoltotauon jälkeen Suomen aikaa kello 16.15.

Yleiskilpailun tilanne 11/18 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) 1.45.45,3
2) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) + 11,1
3) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Ford) + 1.19,6
4) Sebastien Ogier-Vincent Landais FRA/FRA (Toyota) + 2.16,3
5) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 2.33,4
6) Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL (Toyota) + 2.35,7

Neuvillen keskinopeus: 106,7 km/h
Ek-pohja-ajat: Neuville 4, Rovanperä 4, Evans 3, Tänak 1

 

 

Aikataulu

Lauantai 28.10.

16.15 – EK12 Schärdinger Innviertel 2 (15,72 km)
18.01 – EK13 Muhltal 2 (27,15 km)
19.05 – EK14 Knaus Tabbert Bayerischer Wald 2 (11,88 km)

Huoltotauko (48 minuuttia)

Sunnuntai 29.10.

Huoltotauko (16 minuuttia)

09.15 – EK15 Böhmerwald 1 (17,25 km)
10.35 – EK16 Passauer Land 1 (16,37 km)
11.33 – EK17 Böhmerwald 2 (17,25 km)
13.15 – EK18 Passauer Land 2 (16,37 km) Power Stage

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: WRC+ erikoiskokeen maalihaastattelu


Facebook kommentit