Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistuu Itäralliin – “Tavoitteena nauraa paljon”

21.2.2019 / 13:22
Kristiina Aalto on tuttu drifting-radoilta (Kuva: Kristiina Aallon tiedotus).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan Joensuun ympäristössä maaliskuun ensimmäisenä lauantaina. Mukana nähdään myös mielenkiintoinen rallidebytantti, kun driftingistä tuttu Kristiina “Krisse” Aalto osallistuu yhdessä Reeta Hämäläisen kanssa legendaariseen Itäralliin.

Monet muistavat hyvin Kalle Rovanperän hetkellisen lajinvaihdoksen viime vuonna, kun Rovanperä hyppäsi kesken rallikauden driftingin pariin ja kävi kilpailemassa yhdessä lajin kilpailussa Motoparkin radalla Virtasalmella. Tällä kertaa lajinvaihdos nähdään toisin päin, kun driftingin SM-sarjassa ainoana naisena kilpaileva Kristiina “Krisse” Aalto, 33, on ilmoittautunut maaliskuussa ajettavaan Joensuun SM-ralliin, eli Itäralliin.

– Idea osallistua ralliin tuli päivää ennen ilmoittautumisajan umpeutumista, joten vähän tälleen “ex-temporee” lähdetään liikenteeseen. En ole koskaan aiemmin ajanut rallia, eikä ole edes juurikaan tullut seurattua kyseistä lajia, Aalto kertoo UrheiluUutiset.comille.

Driftingin vuonna 2012 aloittanut härmäläinen Aalto kilpailee Itärallissa luokassa 17, mikä on luokka kaksivetokalustolla kilpaileville junioreille. Erikoiskokeille Aalto lähtee Teemu Armiselta lainaksi saadulla Renault Clio V1600 -autolla.

– Olen nähnyt autosta kuvan jossa se on ojassa ja toisen kuvan jossa se on katollaan, joten vahvalta pohjalta ollaan tässäkin asiassa, Aalto naurahtaa.

Aallon kartturiksi kyytiin hyppää Reeta Hämäläinen, 30, jolla on runsaasti kilpailukokemusta niin kotimaasta, kuin myös ulkomailtakin. Kaksikolla on tulevaan kilpailuun tavoitteita, mutta yksikään niistä ei liity tulostavoitteisiin millään muotoa.

– Reeta on rakas ystäväni ja meillä on yhteisenä tavoitteena nauraa Itärallissa mahdollisimman paljon. Jos päästään vielä maaliinkiin ehjällä autolla, niin ollaan todella tyytyväisiä. Minulla on odotuksena myös tutustua ralliin lajina, kun se on tämmöiselle drifting-kuskille aika vieras maailma. Haasteita asettaa myös etuvetoinen auto, sellaisella ajamisesta ei nimittäin ole kokemusta, Aalto myöntää.

Vaikka edessä siintävästä rallidebyytistä ei ole vielä ajettu metriäkään, niin Aalto ei epäile hetkeäkään tässä kohtaa etteikö ralleja voisi hänen kohdalle tulla jatkossa lisääkin.

– Uskoisin, että tällä tempauksella on mahdollista sytyttää mulle sellainen rallikipinä, ettei kokeilu välttämättä jää kertaluontoiseksi. Olisi kivaa ajaa driftingin ohella toistakin lajia, Aalto paljastaa.

Joensuun SM-ralli ajetaan lauantaina 2. maaliskuuta. Aallon ja Hämäläisen auton ovista löytyy kilpailunumero 79.

– Toivottavasti ralliporukka ottaa tämmöisen drifting-kuskin suvaitsevaisesti vastaan. Ralliin valmistaudutaan opettelemalla nuotteja ja toivottavasti pääsen näkemään auton torstaina ennen rallia, Aalto toivoi lopuksi.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit