Eerik Pietarinen yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa on voittanut hetki sitten päättyneen Arctic Lapland Rallin, Tunturirallin, joka oli rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu.
Eerik Pietarinen oli tämänvuotisessa Tunturirallissa omaa luokkaansa. Tuusulalainen otti kilpailun johtopaikan haltuunsa heti ensimmäisellä erikoiskokeella ja piti siitä kiinni aina viimeiselle erikoiskokeelle asti. Maalissa voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Emil Lindholmiin nähden oli vajaat kaksi ja puoli minuuttia. Kolmanneksi ajoi Takamoto Katsuta. Toisena ollut viime vuoden voittaja Teemu Asunmaa joutui keskeyttämään viimeisellä erikoiskokeella.
Nyt tulleen voiton myötä Pietarinen teki Tunturirallin historiaa, sillä hänestä tuli 53-vuotiaan legendaarisen kilpailun kautta aikojen kolmanneksi nuorin yleiskilpailun voittaja. Tilastossa Pietarinen ohitti Tommi Mäkisen, joka voittaessaan vuonna 1989 oli vajaan vuoden vanhempi kuin Pietarinen on nyt. Kaikkien aikojen nuorin Tunturirallin voittaja on Esapekka Lappi, joka vuonna 2012 voittaessaan oli 21-vuotias.
Pietarisen nousu kotimaisen rallin kärkikastiin on ollut huikea tarina. Tuusulalainen voitti uransa ensimmäisen SM-rallin Tampereella syksyllä 2016, kun hän oli ykkönen SM2-luokassa. Tuon voiton jälkeen voittoputki on jatkunut rikkoutumattomana jo yli vuoden ajan pitäen sisällään kuusi SM2-luokan voittoa, sekä kaksi yleiskilpailun voittoa, joista ensimmäinen tuli Lempäälässä viime syksynä.
Tunturirallin yleiskilpailun voittajat 2010-luvulla
2010 – Kosti Katajamäki-Lasse Hirvijärvi, Mitsubishi
2011 – Juha Salo-Marko Salminen, Mitsubishi
2012 – Esapekka Lappi-Janne Ferm, Ford
2013 – Juha Salo-Marko Salminen, Mitsubishi
2014 – Janne Tuohino-Markku Tuohino, Ford
2015 – Juha Salo-Marko Salminen, Mitsubishi
2016 – Juha Salo-Marko Salminen, Peugeot
2017 – Teemu Asunmaa-Jonne Halttunen, Skoda
2018 – Eerik Pietarinen-Juhana Raitanen, Skoda
Lue myös! Tunturirallissa voittoa juhlinut vuosien varrella viisi rallin maailmanmestaria (27.1.2018)
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit