MOTORSPORT

Ekströmiltä onnistunut vastaisku – MM-taistelu heräämässä uudelleen eloon

Rallicrossin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu Barcelonassa, Espanjassa on edennyt alkuerien osalta Mattias Ekströmin komennossa.

Rallicrossin vuoden 2016 maailmanmestari ja Barcelonan MM-osakilpailun kaksinkertainen voittaja Mattias Ekström kärsi lauantaina Audin tekniikkamurheista, kun reistaileva kytkin aiheutti ruotsalaiselle päänvaivaa etenkin starteissa. Ekström jätettiin alkuerissä lauantaina viidenneksi, sijoitus oli sama myös finaalissa ja kun MM-pistejohtaja Johan Kristoffersson voitti alkuerät ja ajoi finaalissa toiseksi, kasvoi Kristofferssonin MM-pistejohto Ekströmiin nähden.

Sunnuntaina Ekströmin auto on toiminut moitteitta ja tulos on ollut sen mukaista. KYB Team JC -tiimin ykköskuljettaja oli sekä ensimmäisessä, että toisessa alkuerässä koko porukan nopein. Kun ajamatta on vielä kolmas ja viimeinen alkuerä, on Ekström tiukasti kiinni kauden kahdeksannen MM-osakilpailun alkuerien kokonaisvoitossa, sillä ero pisteissä toisena olevaan Kevin Hanseniin on jo 15 pistettä.

Kuljettajien mestaruustaistelun ja Ekströmin mestaruushaaveiden kannalta merkittävin asia on se, että MM-sarjan selkeä pistejohtaja Kristoffersson ei ole sunnuntaina yltänyt vielä sellaisiin suorituksiin mihin MM-sarjan historian menestyneimmän kuljettajan kohdalla on aiemmin totuttu. Kristoffersson ei ole kummassakaan alkuerälähdössä päässyt ajamaan kärkipaikalla omaa ajoaan ja sijoitukset kuusi ja neljä oikeuttavat kokonaispisteissä kahden ajetun alkuerän jälkeen viidenteen sijaan.

Lauantain finaalissa neljänneksi taistellut GRX Taneco -tiimin Niclas Grönholm on tehnyt tasaisen varmaa ja virheetöntä työtä sunnuntaina, mutta vauhti ei vieläkään Hyundai-kuljettajalla ole riittänyt aivan sinne kuumimpaan kärkeen. Grönholm voitti oman lähtönsä ensimmäisessä alkuerässä, mutta aika riitti kokonaistuloksissa vasta kahdeksanteen sijaan. Toisessa alkuerässä Grönholm oli seitsemäs ja kokonaispisteissä ennen viimeistä alkuerää inkoolainen on kuudentena.

Kolmannet alkuerät käynnistyvät Suomen aikaa noin kello 13.40.

Ensimmäisen alkuerän tulokset

1) Mattias Ekström (Audi) 3.13,599
2) Timmy Hansen (Peugeot) 3.13,877
3) Robin Larsson (Audi) 3.14,455
4) Kevin Hansen (Peugeot) 3.15,080
5) Andreas Bakkerud (Renault) 3.15,168
6) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 3.15,432
7) Timur Timerzyanov (Hyundai) 3.15,994
8) Niclas Grönholm (Hyundai) 3.16,350
9) Timo Scheider (Seat) 3.17,974
10) Anton Marklund (Renault) 3.18,789
11) Enzo Ide (Audi) 3.19,218
12) Tamas Karai (Audi) 3.19,691

———-

13) Liam Doran (Renault) 3.24,577
14) Mandie August (Seat) 3.26,124
15) Patrick Guillerme (Hyundai) 3.26,727
16) Oliver Bennett (Mini) 3.28,221

Toisen alkuerän tulokset

1) Mattias Ekström (Audi) 3.15,195
2) Kevin Hansen (Peugeot) 3.16,031
3) Andreas Bakkerud (Renault) 3.16,146
4) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 3.16,339
5) Timmy Hansen (Peugeot) 3.16,526
6) Anton Marklund (Renault) 3.17,446
7) Niclas Grönholm (Hyundai) 3.17,739
8) Timo Scheider (Seat) 3.18,129
9) Timur Timerzyanov (Hyundai) 3.18,431
10) Tamas Karai (Audi) 3.20,842
11) Oliver Bennett (Mini) 3.21,177
12) Liam Doran (Renault) 3.23,486

———-

13) Mandie August (Seat) 3.24,674
14) Robin Larsson (Audi) 3.25,054
15) Patrick Guillerme (Hyundai) 3.26,513
16) Enzo Ide (Audi) 3.33,198

Pistetilanne 2/3 alkuerän jälkeen

1) Mattias Ekström (Audi) 100
2) Kevin Hansen (Peugeot) 85
3) Timmy Hansen (Peugeot) 84
4) Andreas Bakkerud (Renault) 81
5) Johan Kristoffersson (Volkswagen) 78
6) Niclas Grönholm (Hyundai) 73
7) Anton Marklund (Renault) 72
8) Timur Timerzyanov (Hyundai) 72
9) Robin Larsson (Audi) 72
10) Timo Scheider (Seat) 71
11) Tamas Karai (Audi) 66
12) Liam Doran (Renault) 63

———-

13) Oliver Bennett (Mini) 61
14) Mandie August (Seat) 61
15) Enzo Ide (Audi) 61
16) Patrick Guillerme (Hyundai) 58

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com