Elokuva Tänakista saa ensi-iltansa torstaina – Suomen aikataulu vielä avoin

10.4.2019 / 16:04
Ott Tänak kilpailee rallin MM-sarjassa Toyotalla (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Dokumenttielokuva rallikuljettaja Ott Tänakista saa ensi-iltansa Virossa torstaina. Se, missä ja milloin Suomessakin suositun kuljettajan tarina tullaan näkemään Suomessa, on vielä täysin avoin.

“Ott Tänak: The Movie” on reilut kaksi tuntia kestävä virolainen dokumenttielokuva, missä käydään läpi Ott Tänakin nousua saarenmaalaisesta ralliharrastajasta aina rallimaailman aivan sinne terävimpään kärkeen ja koko maailman rallikansan tietoisuuteen. Tarvo Mölderin ohjaamassa elokuvassa ääneen pääsevät Ottin lisäksi muun muassa Ottin vaimo Janika, kartturi Martin Järveoja, isä Ivar Tänak, sekä kilpakumppaneista rallin kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier.

Tänak on noussut suosituksi kuljettajaksi myös Suomessa, joten rallifanien halu saada runsaasti etukäteen keskustelua herättänyt ja huomiota saanut dokumenttielokuva myös Suomen markkinoille on ilman muuta kova. Elokuvan tuottanut Sterotek-tuotantoyhtiö ei tällä hetkellä kuitenkaan pysty vielä antamaan mitään varmaa tietoa mahdollisesta levityksestä lahden toisella puolella, Viron pohjoispuolella.

– Tällä hetkellä en valitettavasti osaa ihan varmasti sanoa milloin ja kuinka monessa teatterissa Otin elokuva tulee näkymään Suomessa, mutta keskustelut ovat käynnissä, elokuvan vastaava tuottaja Aleksander Ots taustoittaa tilannetta UrheiluUutiset.comille.

Ots kuitenkin lisää, että tulevaisuudessa elokuva tullaan varmuudella saamaan julkaisuun Suomen puolelle ainakin verkossa julkaistavana videona (VOD).

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Sterotek Film


Facebook kommentit