Emil Lindholmille toiset poronsarvet, kartturi Reeta Hämäläinen teki historiaa

17.1.2022 / 15:19
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen, vuoden 2022 Tunturirallin voittajat (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Seinäjoki, Lahti ja Kokkola viime vuonna, sekä Rovaniemi tänä vuonna. GRX-tiimin Emil Lindholm on vienyt rallin SM-sarjassa SM1-luokan nimiinsä nyt neljässä SM-rallissa peräkkäin.

Emil Lindholm on nyt legendaarisen Tunturirallin kaksinkertainen yleiskilpailun voittaja. Lindholm yhdessä kartanlukijansa Reeta Hämäläisen kanssa avasivat rallin SM-sarjan kilpailukauden 2022 voitokkaasti, kun kaksipäiväinen kilpailu viime viikonloppuna toi kaksikolle voiton äärimmäisen värikkäisen vaiheiden jälkeen.

– Tiukille meni! Sattui ja tapahtui, mutta viimeinen pätkä tultiin se, mitä osattiin ja onnistuimme. Erikoiskokeen maalissa oli sellainen fiilis, että aikamme pitäisi riittää, sillä pätkä tuli ihan “limitillä” maaliin asti. Viimeisen ek:n ajo-olosuhteet sopivat minulle myös hyvin, Lindholm kommentoi tiedotteessaan Tunturirallin viimeisen ja voiton ratkaisseen erikoiskokeen suoritustaan.

Lindholm avasi historian 57. Tunturirallin perjantaina hurjalla 11,1 sekunnin pohja-ajalla ja neljän erikoiskokeen jälkeen johtomarginaali oli kasvanut 24,8 sekuntiin. Perjantain ajopäivän viimeisellä erikoiskokeella Mäntyvaaran raviradalla Lindholm kuitenkin pyörähti, eroa Juha Salon kellottamaan pohja-aikaan kertyi 16 sekuntia ja toista sijaa kokonaistilanteessa hallussaan pitänyt Teemu Asunmaa nousi 10,8 sekunnin päähän Lindholmista.

Lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella Lindholm oli jälleen hurjassa iskussa, lyöden Asunmaan 17,1 sekunnilla, ja kun kokonaistilanteessa ero venähti jälleen lähes puoleen minuuttiin, moni pohti tässä kohtaa kilpailua voittotaistelun olleen ohi. Vielä Ounasvaaran lyhyellä yleisöerikoiskokeella Lindholm oli Asunmaata nopeampi, mutta kaksi seuraavaa erikoiskoetta, Heinunkierto ja Sarriojärvi, toivat Asunmaalle kaksi pohja-aikaa ja johtopaikka vaihtui.

– Ajoimme Heinunkierrossa porokolarin ja menetimme reilut 20 sekuntia, Lindholm harmitteli.

Ennen viimeistä erikoiskoetta Asunmaan ja Lindholmin välinen aikaero oli vain 0,1 sekuntia. Kilpailun perinteinen päätöspätkä, 31,51-kilometrinen Ristilampi, käynnistyi Lindholmin kellottaessa ensimmäiselle väliaikapisteelle pari sekuntia nopeamman ajan kuin Asunmaa. Hetkeä myöhemmin GPS-seurannassa Asunmaan “pallo” kuitenkin pysähtyi ja varsin nopeasti kävi selväksi se, että voittotaistelu olisi Asunmaan osalta ohi.

– Täytyy myöntää, että porokolarin jälkeen ei ollut mukava tilanne, mutta hyvä alku kaudelle. Mestaruuteen tähdätään ja tämä alku oli paras mahdollinen. Voitto ja urani toiset poronsarvet avittavat kautta todella mukavasti eteenpäin. Korotetut SM-pisteet ovat sarjan kokonaisuuden kannalta myös todella tärkeät, minuutin ja 23,7 sekunnin turvin voiton ottanut Lindholm korosti.

 

Teemu Asunmaa kävi huikean voittotaistelun Emil Lindholmia vastaan, mutta joutui pettymään (Kuva: RPF).

 

 

 

“Hyvät pisteet ja se on tärkeätä”

Asunmaa pääsi lopulta maaliin, mutta sijoitus SM1-luokassa oli vasta 11.

– Osuttiin hieman penkkaan erikoiskokeen alkupuolella ja pyörähdettiin 360 astetta. Oli pienestä kiinni, että oltaisiin päästy pysähtymättä jatkamaan. Tietenkin harmittaa, mutta tällaista se välillä on, kolmatta peräkkäistä SM1-luokan voittoaan Tunturirallissa metsästänyt Asunmaa totesi.

Lindholm osallistui ensimmäisen kerran Tunturiralliin vuonna 2016, mutta kilpailu silloin etuvetoisella Peugeotilla päättyi ulosajoon. Vuonna 2017 Lindholm ajoi Rovaniemellä SM3-luokan voittoon, kun taas 2018 edessä oli nelivetodebyytti ja tottakai kauden avanneessa Tunturirallissa. Viimeistään tässä kohtaa Lindholmin lahjakkuus ralliautoilijana tuli isonkin ralliyleisön tietoisuuteen, kun debyytti toi hienon kakkossijan.

Nousujohteinen tuloskäyrä piti kurssinsa myös seuraavana vuonna, kun tammikuussa 2019 Lindholm juhli Tunturirallissa yleiskilpailun ja SM1-luokan voittoa. Vuosina 2020 ja 2021 espoolainen ajoi Tunturirallissa SM1-luokassa kolmanneksi, kunnes tänä vuonna oli edessä paluu voittokantaan, kolme vuotta sen ensimmäisen ykkössijan jälkeen.

– Kaikki toimi hienosti. Etenkin uudet erikoiskokeet sopivat meille hyvin. Jouduimme viime vuonna kilpailemaan MM-sarjassa puhtaasti nuotista, joten olemme vastaavilla erikoiskokeilla vahvoja ja sen osoitimme myös täällä, SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Lindholm kuvaili.

Lindholmin kartanlukija Reeta Hämäläinen osallistui ensimmäisen kerran Tunturiralliin SM-rallin puitteissa vuonna 2014. Nyt tullut yleiskilpailun voitto on siinä mielessä historiallinen, että koskaan aiemmin ei vuonna 1966 ensimmäisen kerran ajetussa Tunturirallissa ole nainen juhlinut yleiskilpailun voittoa – ei kuljettajana, eikä kartanlukijana.

Toisen sijan nappasi virolainen Egon Kaur, joka viime vuonna vei nimiinsä Lahden SM-rallin. Kolmanneksi sijoittui Mikko Heikkilä, neljäs oli Aleksi Röyhkiö ja viidenneksi nousi Juha Salo, joka perjantain ongelmien jälkeen starttasi toiseen ajopäivään vasta SM1-luokan yhdeksänneltä sijalta.

– Hyvät pisteet ja se on tärkeätä. Ja hyvä, että jotain saimme aikaiseksi. En ole tyytyväinen ajooni, joka ailahtelee ihan liikaa. Ennen Riihimäkeä pitää keksiä syy siihen. Jotkut pätkät menevät hyvin, jotkut huonosti, vaikka mielestäni tekemiseni taso oli sama. Perjantaina näytti synkemmältä. Siihen nähden hyvät pisteet. Kaikki toimi hienosti ja saimme uudesta renkaastamme myös hyvin tietoa ja kokemusta, Salo nosti esiin kauden avauksen positiivisen annin.

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Riihimäellä 5. helmikuuta.

Rovaniemen SM-ralli 2022 ja SM1-luokan lopputulokset

1) Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) 1.53.30,8
2) Egon Kaur-Silver Simm EST/EST (Volkswagen Polo GTI R5) + 1.23,7
3) Mikko Heikkilä-Samu Vaaleri FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 1.50,0
4) Aleksi Röyhkiö-Antti Haapala FIN/FIN (Volkswagen Polo GTI R5) + 4.06,7
5) Juha Salo-Mikko Markkula FIN/FIN (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 5.04,5
6) Anssi Rytkönen-Juho-Ville Koskela FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 5.11,3
7) Anssi Valkonen-Jani Pohto FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 7.02,0
8) Eerik Pietarinen-Antti Linnaketo FIN/FIN (Volkswagen Polo GTI R5) + 8.14,1
9) Tuomas Skantz-Petri Nikara FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 11.40,9
10) Axel Lindholm-Eetu-Pekka Hellsten FIN/FIN (Skoda Fabia R5) + 11.46,4

Lindholmin keskinopeus: 118,24 km/h
Pohja-ajat: Lindholm 5, Asunmaa 2, Kaur 1, Pietarinen 1, Salo 1

Pistetilanne 1/7 osakilpailun jälkeen

1) Emil Lindholm (NHD) 34
2) Egon Kaur EST 25
3) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 20
4) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 16
5) Juha Salo (KaUA) 13
6) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 11
7) Anssi Valkonen (AL-Härmä) 9
8) Eerik Pietarinen (SiAk) 8
9) Tuomas Skantz (PihtUA) 6
10) Axel Lindholm (NHD) 5

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit