Emil Lindholmin kahden lajin urakointi seuraamassa isän jalanjälkiä – “Ilman muuta ralliin satsataan”

1.7.2017 / 10:37
Emil Lindholm kilpailee nyt ensimmäistä kertaa urallaan MM-rallissa (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Emil Lindholm yhdessä kartanlukijansa Tomi Tuomisen kanssa ovat Puolan MM-rallin junioriluokassa (JWRC) perjantain jälkeen sijalla kolme. Uransa ensimmäistä MM-ralliaan ajava Lindholm valittiin alkukesästä AKK:n Tulevaisuuden Tähti -kuljettajaksi ja tämä valinta vie 20-vuotiaan nuoren rattitaiturin mukaan myös Suomen MM-ralliin heinäkuun lopulla.

Puolan MM-rallissa JWRC-luokassa mukana on kahdeksan kuljettajaa seitsemästä eri maasta. Luokassa kilpaillaan M-Sportin Ford Fiesta R2T -autoilla. Emil Lindholm avasi torstaina yleisöerikoiskokeen kuudennella sijalla ja perjantai käynnistyi hienosti, kun heti avauspätkällä sijoitus oli toinen. Sen jälkeen Lindholmin ek-sijoitukset muodostivat numerosarjan 4-3-4-6-3-3-5 ja kokonaistilanteessa sijoitus on kolmas, 42,7 sekuntia kärjestä.

– Olipahan selviytymistä koko päivä. Tiet olivat meidän numerolla täysin rapakunnossa. Jos ja kun notkoon ajoi kaasu pohjassa, niin vauhti vain hidastui, kun pohjapanssari oli urien takia tiessä kuin liimattuna kiinni. Välillä jo mietin, että onko tämä rallia vai näistä teistä selviytymistä, Lindholm ihmetteli päivän päätteeksi tiedotteessaan.

Parin viikon päästä 21 vuotta täyttävän Lindholmin perjantain ajopäivään mahtui yksi ajovirhe, joka aiheutti rengasrikon.

– Se oli oma virhe. Jos nuoteissa ei lue, että leikkaa, niin ei pidä leikata. Leikkasin yhteen mutkaan sisälle kuitenkin, josta auto pomppasi ylös ilmaan ja suistuimme ulos pellolle. Joku osui tilanteessa niin kovaa renkaaseen, että se meni puhki. Muutoin päivä sujui suunnitelmien mukaisesti, Lindholm toteaa.

Kärki (Nil Solans) painaa siis reilut 40 sekuntia edellä ja toisena oleva Denis Rådström on puolestaan 17,6 sekuntia Lindholmia edellä. Terry Folb neljäntenä tarkkailee suomalaisen vauhtia 8,4 sekunnin päässä.

– Vauhtiini en ole pettynyt, sillä en ottanut turhia riskejä, eikä meillä ollut niin sanotusti hyökkäys päällä. Tästä kisasta pitää saada myös kokemusta, Lindholm muistuttaa.

 

Kuva: Erik van't Land

Emil Lindholmille nuotteja lukee 31 MM-rallin kokemuksella Tomi Tuominen (Kuva: Erik van’t Land).

 

“Tavoittelen luokan pohja-aikaa”

Ennen rallia Lindholm kertoi UrheiluUutiset.comille, että tavoitteet uran ensimmäiseen MM-ralliin on saada tulos maaliinpääsyn myötä, sekä vähintään yksi erikoiskokeen luokkavoitto.

– Lopputulos, että pääsisi maaliin. Ja kyllä jonkun pohja-ajankin haluaisin ajaa. Mutta jos se ei sieltä tule, niin en minä sitä väkisin lähde ajamaan, Lindholm suunnitteli.

Tavoitteista toinen nousi esiin uudemman kerran perjantai-iltana, kun Lindholm teki taktiikkasuunnitelmaa lauantain ajopäivään.

– Jos huomenna (lauantaina) on paremmat ajo-olosuhteet, niin siinä tapauksessa aion yrittää meidän toista tavoitetta täältä eli tavoittelen luokan pohja-aikaa. Vaikka tässä ei enää sataisi lisää, niin tiet ovat jo nyt niin märkiä, että ne kuluvat myös huomenna toisella ajokerralla puhki. Pojat menevät luokan kärjessä kovaa, se pitää myöntää, Lindholm ihmetteli.

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Lindholm valittiin AKK:n Tulevaisuuden Tähti -kuljettajaksi. Valinta tehtiin niistä viidestä kuljettajasta, jotka ovat tänä vuonna keränneet rallin SM-sarjan SM3-luokasta eniten pisteitä viidessä ensimmäisessä osakilpailussa. Lindholm on SM3-luokan pisteissä jaetulla kärkipaikalla, vaikka ajoi viidestä osakilpailusta vain kolme, talvikauden SM-rallit.

Lindholmin kiireisinä ovat pitäneet rallin lisäksi rata-autoilun kuviot ulkomailla, mutta UrheiluUutiset.comille Lindholm kertoi Puolan MM-rallin aattona, että jatkossa lajeista toinen tulee samaan enemmän panostusta osakseen.

– Ilman muuta ralliin satsataan. Rata-autoilu on pidemmän aikaa ollut siinä rinnalla ja on sitä yhä edelleen lähitulevaisuudessa. Mielenkiintoista nähdä tietysti miten näissä kahdessa kisassa (Puolan ja Suomen MM-rallit) menee, että se varmaan aika paljon määrittelee mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Mutta ralli ilman muuta pidetään etusijalla, Lindholm korostaa.

Emilin isä Sebastian Lindholm, rallin moninkertainen Suomen mestari, korosti alkuvuodesta sitä, että kahteen lajiin panostus nykyisen tahdin mukaisesti ei ole pitkään enää mahdollista. Valinta on tehtävä.

– Kyllä jos hän haluaa ralliin panostaa, niin se pitää sitten niin tehdä. Molempiin ei ole mahdollisuutta. Ajetaan nyt nämä talvirallit ja katsotaan sen jälkeen mikä on rallin kohtalo, isä-Lindholm kommentoi puoli vuotta sitten naurahtaen vielä perään, että ei taida valinnasta tulla helppoa.

– Ei taida (Emil) tietää oikein itsekään.

Puolan MM-rallissa lauantain erikoiskokeet käynnistyivät lauantai-aamuna kello 9.18. Kuljettajilla on edessään ralliviikonlopun pisin ajopäivä, kun yhdeksälle erikoiskokeelle yhteispituutta kertyy lähes 145 kilometriä. UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.

JWRC-luokan tilanne 10/23 ek:n jälkeen

1) Nil Solans 1.10.17,3
2) Denis Rådström + 25,1
3) Emil Lindholm + 42,7
4) Terry Folb + 51,1
5) Nicolas Ciamin + 1.03,5
6) Julius Tannert + 1.38,9

Solansin keskinopeus: 92,0 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Solans 4, Folb 3, Rådström 2

Tulevaisuuden Tähti -kuljettajat

2014 – Teemu Suninen
2015 – Jari Huttunen
2016 – Juuso Nordgren
2017 – Emil Lindholm

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit