Emma Kimiläinen laittoi pistejohtajan tiukille, tuloksena toinen lähtöruutu

1.7.2022 / 21:16
Emma Kimiläinen starttaa Silverstonen kilpailuun toisesta ruudusta (Kuva: Penny Harrison / W Series).

[ A- ] / [ A+ ]

Vain naisille tarkoitetun W Series -formulasarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Silverstonessa, Englannissa. Perjantaina ohjelmassa oli aika-ajot.

Kauden kolmessa aiemmassa aika-ajossa sijoille neljä, neljä ja viisi ajanut Emma Kimiläinen ylsi nyt kauden tähän mennessä parhaimpaan suoritukseensa, kun Puma-tiimin suomalaiskuljettaja nappasi toisen lähtöruudun lauantaina ajettavaan kilpailuun. Kimiläinen kävi tiukan taistelun paalupaikasta sarjan pistejohtajaa Jamie Chadwickia vastaan, mutta joutui taipumaan lopulta 0,219 sekunnilla.

Paalupaikka oli Chadwickille jo kauden kolmas ja brittikuljettaja johtaa sarjaa maksimipistein, voitettuaan kauden kaikki kolme aiempaa osakilpailua. Kimiläisellä on nyt hyvä tilaisuus kaventaa piste-eroa kärkeen, onhan Kimiläinen kolmen ajetun osakilpailun jälkeen pisteissä vasta sijalla seitsemän.

Kimiläinen varmasti myös janoaa kauden avausvoittoaan ja mikäpä olisi hienompaa, kuin katkaista Chadwickin huikea voittoputki britin kotikilpailussa. Sarjan kaksi aiempaa mestaruutta voittanut Chadwick on voittanut viisi viimeisintä osakilpailua ja kymmenestä edellisestä osakilpailusta Chadwick on saavuttanut yhtä monta palkintosijoitusta (7-2-1).

W Series -sarjan kauden neljäs osakilpailu Silverstonen radalla Englannissa käynnistyy lauantaina kello 15.30 Suomen aikaa. Viime vuonna Silverstonessa voittoon ajoi Chadwickin maannainen Alice Powell, joka nyt oli aika-ajoissa viides. Chadwick sijoittui viime vuonna Silverstonessa kolmanneksi ja Kimiläinen neljänneksi.

Englannin aika-ajot

1) Jamie Chadwick (GBR) 1.56,758
2) Emma Kimiläinen + 0,219
3) Abbi Pulling (GBR) + 0,554
4) Beitske Visser (NED) + 0,608
5) Alice Powell (GBR) + 0,657
6) Fabienne Wohlwend (LIE) + 0,683
7) Marta Garcia (ESP) + 0,857
8) Abbie Eaton (GBR) + 0,861
9) Sarah Moore (GBR) + 0,861
10) Jessica Hawkins (GBR) + 0,914

———-

11) Belen Garcia (ESP) + 1,003
12) Teresa Babibkova (CZE) + 1,152
13) Nerea Marti (ESP) + 1,380
14) Chloe Chambers (USA) + 1,414
15) Bruna Tomaselli (BRA) + 1,570
16) Juju Noda (JPN) + 2,822
17) Bianca Bustamante (FIL) + 3,884
18) Emely de Heus (NED) + 4,968

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit