Emma Kimiläiselle huonoja uutisia, uudistunut STCC-sarja perui koko kauden

25.8.2023 / 08:36
Emma Kimiläinen (Kuva: W Series).

[ A- ] / [ A+ ]

Rata-autoilun perinteikäs Skandinavian mestaruussarja STCC tiedotti keskiviikkona, että sarja jää tänä vuonna kokonaan ajamatta.

Rata-autoilun STCC-sarjassa (Scandinavian Touring Car Championship) oli tarkoitus tänä vuonna kilpailla ensimmäistä kertaa täyssähköautoilla, ensimmäisenä kansallisena TCR-sarjana maailmassa. Sarja tiedotti kuitenkin keskiviikkona, että kausi 2023 jää kokonaan ajamatta tuotannollisten ongelmien takia. Kilpailukalenteriin oli merkitty elo-syyskuulle kuusi osakilpailua kolmella eri radalla, mutta nuo kilpailut pyyhkiytyvät nyt siis STCC:n osalta kokonaan pois.

– Koska uusien sähköautojen toimituksissa viivästykset valitettavasti ovat jatkuneet, päätimme kääntää katseet kilpailujen osalta ensi vuoteen. Tänä vuonna on tarkoitus vain esitellä sarjan uudet autot, STCC-sarjan toimitusjohtaja Micke Bern kommentoi tiedotteessa.

Ensimmäisen kerran vuonna 2011 Skandinavian mestaruussarjana ajetun STCC-sarjan historiassa 2023 on ensimmäinen kausi, kun koko sarja jää ajamatta. Nyt tehdyn päätöksen myötä täyssähköautojen aikakausi tässä sarjassa käynnistyy siis vuonna 2024 ja tulevana syksynä luvassa on kilpailujen sijaan uutuusautojen esittelytapahtumia.

– Voimme vain pyytää anteeksi kaikilta osapuolilta ja meitä seuraavilta tahoilta, että emme pystyneet toteuttamaan kautta 2023 niin kuin olimme suunnitelleet. Kyseessä on edistyksellinen ja uraauurtava projekti, joka on valitettavasti altis toimituksen viivästyksille. Jatkamme tiivistä yhteistyötä tiimien, yhteistyökumppaneiden, kuljettajien, järjestäjien ja Ruotsin Autoliiton kanssa löytääksemme parhaan mahdollisen ratkaisun kauden 2024 osalta, Bern painotti.

Vuonna 2019 STCC-sarjassa tiimien mestaruuden voittanut Brink Motorsport ilmoitti vastaanottaneensa tuoreen päätöksen pettynein mielin, mutta tukevansa sitä sataprosenttisesti. Skånesta kotoisin olevan tiimin oli tarkoitus kilpailla tänä vuonna Tesla Model 3 ETCR -autoilla, mutta nämä suunnitelmat siirtyvät nyt siis ensi vuoteen.

– Otimme tiedon kauden peruuntumisesta vastaan raskain sydämin, mutta samaan aikaan tuemme täysin sarjan tekemää päätöstä. Yhtälö on hyvin yksinkertainen: et voi kilpailla ilman autoja. Meillä on paljon sanottavaa uusien autojen toimittajasta, jonka toiminnassa on ollut paljon puutteita ja se on jotain mitä heidän pitää käydä läpi ja tiedämme, että he ovat jo niin tehneet, Brink Motorsport -tiimin kuljettaja ja osaomistaja Tobias Brink taustoitti.

Brinkin mukaan hänen tiiminsä tukee sarjan päätöstä siirtyä täyssähköautoihin, vaikka alku onkin ollut vaikea.

– Olemme edelleen sitoutuneita tähän projektiin, tapahtui sitten mitä tahansa, ja etenemme täysillä kohti sähköistä STCC:tä. Konsepti on täysin oikea ja tämä on tulevaisuutta. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, Brink muistutti.

Samalla kun STCC:n kilpailut jäävät tämän vuoden osalta ajamatta, lykkäytyy myös Emma Kimiläisen, 34, paluu kilparadoille. W Series -formulasarjassa vuosina 2019, sekä 2021-2022 kilpailleen Kimiläisen oli tarkoitus tehdä paluu STCC:hen seitsemän vuoden tauon jälkeen, osallistuihan helsinkiläinen tähän sarjaan vuosina 2014-2016 ruotsalaisen PWR Racing -tiimin väreissä yhteensä 33 kilpailuun.

– Tuntuu todella hienolta palata takaisin STCC-sarjaan, jolla on aina ainutlaatuinen paikka sydämessäni, ja varsinkin, kun sarjasta tulee maailman ensimmäinen kansallinen täyssähköautojen sarja. Aivan kuten aiemmin, kun ajoin STCC:ssä, tavoitteeni on taistella kärkisijoista. Tottakai paljon on muuttunut ja valmistautumisaika jäi minimiin, mutta voimakkaat takavetoiset autot ovat erikoisosaamistani ja olen erittäin motivoitunut, Kimiläinen hehkutti aiemmin elokuussa.

Vuonna 2015 Kimiläinen sijoittui STCC:n loppupisteissä seitsemänneksi, kun taas W Series -sarjassa Kimiläinen oli parhaimmillaan kolmas (2021).

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit