Emma Kimiläiselle kauden ensimmäinen palkintosijoitus kolarista huolimatta

2.7.2022 / 16:25
Emma Kimiläinen ajoi Silverstonen radalla toiseksi (Kuva: Penny Harrison / W Series).

[ A- ] / [ A+ ]

Vain naisille tarkoitetun W Series -formulasarjan kauden neljäs osakilpailu ajettiin lauantaina Silverstonessa, Englannissa. Emma Kimiläinen taisteli itsensä toiseksi, napaten samalla kauden ensimmäisen palkintosijoituksensa.

Helpolla ei se kauden ensimmäinen palkintosijoitus Emma Kimiläiselle kuitenkaan tullut ja siitä huolen piti Abbi Pulling kilpailun loppuvaiheen virheellään. Pulling ajoi viimeisten kierrosten aikana Kimiläisen kiinni kellottaen nopeimpia kierrosaikoja. Toiseksi viimeisellä kierroksella Pulling yritti ohitusta suomalaiskuljettajasta, mutta täräytti suoraan Kimiläisen auton vasempaan takapyörään ja sen seurauksena Kimiläinen pyörähti.

Kimiläinen pääsi onneksi jatkamaan kilpailua ja kun takana tulijat olivat sen verran kaukana, ei Puma-tiimin kuljettaja pudonnut kolmatta sijaa kauemmaksi. Pullingin autosta etusiipi irtosi kolarissa ja britin vauhti hidastui merkittävästi. Lopulta Pulling päästi Kimiläisen ohitseen viimeisellä kierroksella saaden tiedon tiimiradion kautta, että tuomariston tutkiessa kolaria uhkana oli aikarangaistus. Pulling saapui maaliin kolmantena.

Palkintosijoitus oli Kimiläiselle siis kauden ensimmäinen ja W Series -sarjassa uran 16. kilpailussa kahdeksas (2-3-3). Voittoon ajoi jälleen kerran sarjan kaksinkertainen mestari Jamie Chadwick, joka on W Series -urallaan jäänyt palkintosijoituksen ulkopuolelle 18 ajamassaan kilpailussa vain kaksi kertaa. Chadwickin voittoputki on nyt kuuden osakilpailun mittainen ja yhteensä Chadwick on juhlinut voittoa tässä sarjassa kymmenen kertaa (10-3-3).

Jos nähtiin kilpailun loppuvaiheessa draamaa, niin draamaa tarjoili myös kilpailun alku. Viitosruudun perjantain aika-ajoista napannut Silverstonen hallitseva voittaja Alice Powell ei saanut autoaan liikkeelle lämmittelykierrokselle lähdettäessä. Lopulta Powell pääsi liikkeelle, ohitti muut kuljettajat ja otti paikkansa viidennestä lähtöruudusta, mutta sai kilpailun jo käynnistyttyä varikon läpiajorangaistuksen. Powell ehti ennen rangaistustaan ohitaa Kimiläisen.

Kimiläinen nousi pisteissä neljänneksi ja eroa toisena olevaan Pullingiin on vain 13 pistettä. W Series -sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan Paul Ricardin radalla Ranskassa 24. heinäkuuta.

Englannin kilpailun tulokset

1) Jamie Chadwick (GBR) 33.30,881
2) Emma Kimiläinen + 19,558
3) Abbi Pulling (GBR) + 20,962
4) Fabienne Wohlwend (LIE) + 21,444
5) Beitske Visser (NED) + 24,534
6) Jessica Hawkins (GBR) + 25,991
7) Abbie Eaton (GBR) + 27,069
8) Belen Garcia (ESP) + 27,848
9) Nerea Marti (ESP) + 28,202
10) Sarah Moore (GBR) + 29,268

 

 

Pistetilanne 4/10 osakilpailun jälkeen

1) Jamie Chadwick (GBR) 100
2) Abbi Pulling (GBR) 53
3) Beitske Visser (NED) 41
4) Emma Kimiläinen 40
5) Alice Powell (GBR) 33
6) Nerea Marti (ESP) 29
7) Belen Garcia (ESP) 28
8) Jessica Hawkins (GBR) 26
9) Fabienne Wohlwend (SUI) 14
10) Marta Garcia (ESP) 10

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit