Erkka Korpiaho debytoi mestarin Peugeotilla – “Jostain syystä tuli taas innostus”

27.9.2019 / 06:28
Juha Salo ja Peugeot Sastamala-Huittisten SM-rallissa kesällä 2018 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Salon Urheiluautoilijoita edustavan ja Marttilassa asuvan Erkka Korpiahon ensikosketus R5-luokan ralliautoon sai viime vuonna dramaattisen käänteen testikisassa.

Viime vuonna juuri ennen SM-sarjan finaaliosakilpailua Juha Salolta Peugeot 208 T16 R5 -auton vuokrannut Erkka Korpiaho ajoi testimielessä Karjaalla rallisprint-kilpailun rajuin seurauksin. Auto kaatui ja kieri ulkomutkan pellolle ja lopputuloksena oli rusinoitunut Peugeotin kori.

– Se ei ihan toivotulla tavalla alkanut. Penkin kanssa taisteltiin ensin, että saatiin se riittävän korkealle. Juha (Salo), kun on aika pitkä äijä, niin oli aika tekeminen saada istuin optimaaliselle korkeudelle. Sen ja kaikkien muiden vaikeuksien jälkeen päästiin viivalle Karjaalle testaamaan autoa ja se päättyi sitten pellolle, Korpiaho muistelee vuoden takaisia tapahtumia.

Lopulta tapahtumat johtivat siihen, että Korpiaho osti auton Salolta itselleen, karkkilalainen kun siirtyi Skodan rattiin.

– Vaikka auton ulkokuori kärsikin aika rajusti, niin onneksemme turvakaaret ja suuri osa tärkeistä moottorin osista säilyi kuitenkin ehjänä ja selvittiin tietyllä tapaa jopa kohtuullisin korjauksin. Päädyttiin myös siihen ratkaisuun, että ostettiin auto kisan jälkeen Juhalta, Korpiaho taustoittaa.

 

 

“SM1-luokan kärki menee varmasti menojaan”

Autoa on kaadon jälkeen korjattu pitkään ja hartaasti suurempaa kiirettä pitämättä. Tällä hetkellä rallitykki on muutamaa pikkujuttua ja maalausta vaille valmis. Juha Salo on lupautunut tulemaan vielä säätämään muun muassa pyöränkulmia, jotta auto saataisiin mahdollisimman valmiiseen iskuun tulevaa SM-rallia varten.

Tänä vuonna Korpiaho on kilpaillut säästeliäästi. Takana on vain neljä kilpailua ja nekin kaikki ovat rallisprinttejä vanhalla Mitsubishi Evolla, joista viimeisin pari viikkoa sitten Säkylässä. Sieltä kotiinviemisiksi tuli luokan kahdeksan ykköspysti.

– Jostain syystä nyt tuli taas innostus ajaa oikein kunnon ralli. Niitähän mulla on takana muutenkin todella vähän. Nuottikisoja itse asiassa vain kolme, joten se tulee olemaan meille Matin (kartturi Sallasmaa) kanssa se kompastuskivi. Välillä tuntuu, että menisi jopa paremmin, kun se kaveri siinä vieressä olisi vaan hiljaa. Välillä tiputaan nuotilta jo erikoiskokeen toisen mutkan jälkeen, Korpiaho vitsailee.

Tulevan Salo-Turku SM-rallin reitti on osittain Korpiaholle tuttua tiestöä. Kilpailun kovimmaksi haasteeksi hän nimeää perjantai-illan kaksi pimeällä ajettavaa erikoiskoetta.

– Hienoja pätkiähän ne ovat, joskus junnu-SM:ssä olen ne ajanut Mitsulla. Innolla odotan taas, että pääsee haastamaan SM-kuskeja. SM1-luokan kärki menee varmasti menojaan, mutta muutama hyvä erikoiskoeaika ja sijoittuminen viiden-kymmenen sakkiin olisi todella kova suoritus tällä kisavireellä mitä meillä on, Korpiaho päätti.

Teksti: Salo-Turku SM-rallin tiedote


Facebook kommentit