Esapekka Lapilla täydellinen päivä Neste Rallissa

1.8.2015 / 08:00
Kuva: A. Lavadinho / atworld

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-rallissa WRC2-luokan kärjessä perjantain jälkeen on Skodalla ajava Esapekka Lappi, joka kellotti luokkansa pohja-ajan yhdeksästä erikoiskokeesta seitsemällä. Yötauolle lähdettiin Lapin johtaessa tallikaveriinsa Pontus Tidemandia peräti minuutilla ja kahdeksalla sekunnilla. Lapin hienon päivän kruunasi komea yleiskilpailun sijoitus, yhdeksäs.

Torstaina rallin avanneella Harjun erikoiskokeella Lappi oli WRC2-luokassa neljäs, mutta perjantai-aamun ensimmäisellä erikoiskokeella Pihlajakoskessa hän otti oman paikkansa luokan kärjestä ajamalla pohja-ajan 1,3 sekunnin erolla Tidemandiin.

– Ihan tyytyväinen olen. Pikkuvirheitä tuli ja alussa piti hakea rytmiä, mutta loppu tuli hyvin. Tästä on hyvä jatkaa, Lappi kertoi ek:n maalissa.

Päijälässä Lappi rykäisi hurjan pohja-ajan lyöden vajaat 24 kilometriä pitkällä erikoiskokeella Eyvind Brynildsenin peräti 12 sekunnilla.

– Jos joku tulee kovempaa niin tulkoon, Lappi täräytti maalissa ja tiesi todella mistä puhui.

– Oli hieno pätkä. Odotan seuraavaa vielä enemmän, mutta tämä oli nautittava. Hypyissä pitää olla varovainen, yhdessä piilohypyssä meni vähän nokalleen.

Ouninpohjan murskajaiset osa 1

Ouninpohjassa Lapin murskaava ylivoima sai jatkoa, kun hän löi tauluun 11,6 sekuntia nopeamman ajan kuin toiseksi ajanut Jarkko Nikara. Lapin kommentit erikoiskokeen jälkeen kertoivat kaiken olennaisen, nyt kulkee!

– Tämä on nautinto, kun kaikki toimii: nuotit, kuljettaja ja auto. Täydellistä, Lappi hehkutti.

Päivän neljännellä erikoiskokeella Himoksella Lappi oli kolmas häviten pohja-ajan tehneelle Brynildsenille 1,2 sekuntia.

– On ollut täydellistä ja nautittavaa! Teen pieniä muutoksia iltapäivälle, mutta en kerro mitä, Lappi hymyili.

Ouninpohjan murskajaiset osa 2

Kuudennella erikoiskokeella Pihlajakosken toisella kierroksella Lappi palasi takaisin ek-voittajaksi lyöden Stephane Lefebvren 6,2 sekunnilla.

– Pito on nyt paljon parempi, isompi ero kuin aluksi näyttää. Täytyy seurata nyt renkaiden kulumista. Auto on vähän pehmeä, kun takavakaaja on rikki. Se vähän niiailee, Lappi harmitteli.

Päijälässä ja Ouninpohjassa Lappi jatkoi luokan pohja-aikojen takomista ja Ouninpohjan toisella kierroksella ero toiseksi ajaneeseen Tidemandiin venyi peräti 16,2 sekuntiin.

Himoksella Tidemand pääsi jo lähelle, mutta silti erikoiskokeen pohja-aika kirjattiin Lapille pienimmällä mahdollisella erolla, yhden kymmenyksen turvin. Himoksen maalissa Lappi jo hieman paketoi perjantain tapahtumia yhteen.

– Päivä on sujunut ongelmitta ja se on hyvä tiimille. Niin kuin sanoin eilen, tänään hyökkäämme ja huomenna on normipäivä.

“Ei se tästä paremmaksi voi tulla”

Päivän päättäneellä Harjun kaupunkierikoiskokeella Lappi ei ylivoimaisessa johtoasemassa ottanut enää turhia riskejä ja sijoitus oli neljäs, 2,2 sekuntia hitaammalla ajalla kuin pohja-ajan ajanut Lefebvre. Lappi oli ehdottomasti Suomen MM-rallin perjantain yksi suurimmista onnistujista ja tuloksia katsoessa voidaan sanoa, että tämä oli kaikin puolin täydellinen päivä.

– Ehdottomasti! Ongelmaton päivä hienoilla erikoiskokeilla, ei se tästä paremmaksi voi tulla. Mutta pitää muistaa, että ralli ei ole vielä edes puolivälissä, vielä on runsaasti ajettavaa edessä, Lappi muistutti.

Jari Hotti, Jyväskylä


Facebook kommentit