Esapekka Lapin komea nousu toi WRC 2-luokassa kakkossijan

24.1.2016 / 16:08
Esapekka Lapin nousujohteinen ajo nosti Skoda-kuljettajan WRC 2-luokassa toiseksi (Kuva: A.Lavadinho)

[ A- ] / [ A+ ]

Esapekka Lapin uran toinen Monte Carlon MM-ralli toi lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen WRC 2-luokassa upean kakkossijan, kun hän rallin neljäntenä ajopäivänä ajoi toisena päätöspäivään lähteneen saksalaisen Armin Kremerin 11,5 sekunnin etumatkan kiinni ja jyräsi lopulta myös ohi eron ollessa maalissa suomalaisen eduksi 2,9 sekuntia. Teemu Sunisen uran ensimmäinen vierailu Ranskan Alpeilla toi myös hyvän lopputuloksen Sunisen sijoittuessa WRC 2-luokassa viidenneksi. Volkswagenin Sebastien Ogierin voittamasssa yleiskilpailussa Lappi oli yhdeksäs ja Suninen 12.

Esapekka Lapille nyt saavutettu WRC 2-luokan palkintosijoitus on uran kuudes. Vuonna 2013 Lappi ajoi voiton Portugalissa ja viime kaudella ykkössijat tulivat Puolasta, sekä Suomen MM-rallista. Viikko sitten 25 vuotta täyttänyt Lappi oli lisäksi viime kaudella toinen Portugalissa, sekä Korsikalla. Lapin tavoin myös Skodaa käskyttänyt Armin Kremer avasi päätöspäivän ajamalla 14. erikoiskokeelle pohja-ajan 1,1 sekunnin erolla ennen kolmanneksi sijoittunutta Lappia. 15. erikoiskoe, legendaarinen Col de Turinin ylitys, oli suomalaisten näytöstä. Lappi oli nopein 5,7 sekunnin erolla ennen toiseksi sijoittunutta Teemu Sunista (Skoda) ja Kremer hävisi Lapille peräti 14,5 sekuntia. Näin Lappi kiilasi ennen viimeistä erikoiskoetta 1,7 sekunnin turvin saksalaisen edelle.

Rallin viimeisellä, 16. erikoiskokeella Suninen kirjautti pohja-ajan, Lappi oli kolmas ja Kremer neljäs. Aikaerot olivat pieniä, sillä kärkiviisikko mahtui 2,1 sekunnin sisään. Kahdesta rengasrikosta huolimatta WRC 2-luokkaa koko rallin ajan hallinnut Ford-kuljettaja Elfyn Evans nappasi luokkavoiton ja Lappi nousi toiseksi, reilut kaksi minuuttia kärjestä jääneenä. Kremer hävisi lopulta Lapille siis 2,9 sekuntia ja Suninen nousi lauantain kuudennelta sijalta päätöspäivänä viidenneksi. Lappi oli kahtena viimeisenä päivänä luokan nopein kuljettaja. Lapille nuotteja luki Janne Ferm ja Sunisen kartanlukijana puolestaan toimi Mikko Markkula.

– Kyllä! Toiseksi nopein aika viimeisellä erikoiskokeella ja luokassa kakkossija. Olen onnellinen ja haluan kiittää kaikkia, Lappi hehkutti omalla Twitter-tilillään heti rallin jälkeen.

– Hieno tulos ja todella nautin tästä kilpailusta. Asfaltilla ajaminen meni parempaan suuntaan koko viikonlopun ajan. Kokemusta rallista on tullut hyvin, koska olen päässyt ajamaan jokaisella rengastyypillä kaikissa olosuhteissa. Tärkein oppi ehkä on se, että osaan nyt rytmittää ajamistani oikein, kun tulen jäisiin paikkoihin slikseillä, Suninen kommentoi uransa ensimmäisen Monte Carlo-rallin kokemuksia.

“Auto oli koko kisan ajan täydellinen”

Yleiskilpailussa ei viimeisenä ajopäivänä enää tuloslistalla suuria muutoksia tapahtunut. Volkswagenin Sebastien Ogier ajoi kolmanteen peräkkäiseen Monte Carlon MM-rallin voittoon ja tallikaveri Andreas Mikkelsen paransi viime vuotista kakkossijaansa yhdellä pykälällä ollen nyt toinen ja samalla varmistaen saksalaismerkille kaksoisvoiton. Thierry Neuville toi uuden Hyundai i20 WRC-auton maaliin kolmantena, Mads Östbergin paluu Fordille käynnistyi neljännellä sijalla ja parhaana Citroen-kuljettajana Stephane Lefebvre oli viides.

– Fantastinen lopputulos meille! Tämä ralli on minulle tärkein kaikista MM-sarjan osakilpailuista. On niin tunteikasta pystyä voittamaan juuri täällä ja nyt tuli jo neljäs voitto aina niin vaikeasta rallista. Olen erittäin onnellinen. Haluan kiittää tiimiä ja erityisesti etunuottiryhmäämme, he tekivät erinomaista työtä. Auto oli koko kisan ajan täydellinen, uransa 33. MM-osakilpailun voiton nyt saavuttanut Ogier hehkutti.

Anders Mikkelsen ajoi siis toisena vuonna peräkkäin Monte Carlossa palkintopallille ja kiitospuheessa erityiset kiitokset sai uusi kartturi, ensimmäistä kertaa Mikkelsenille nuotteja lukenut Anders Jäger.

– Loistava ralli. Ja olen niin ylpeä siitä mitä Anders toi tähän juttuun hänen ensimmäisessä rallissaan. Olen aina tiennyt, että hän on lahjakas. Tämä oli loistava startti meidän kaudelle ja meidän täytyy vain yrittää rakentaa tästä eteenpäin, Mikkelsen katsoi jo kohti tulevaa.

Vielä lauantain jälkeen hyökkäysetäisyydellä Mikkelsenin kakkossijaa ajatellen kolmantena ollut Hyundain Thierry Neuville joutui vielä rallin loppuvaiheessa vaikeuksiin kaluston tekniikan kanssa, mutta belgialainen pääsi lopulta maaliin asti ja säilytti kolmannen sijansa.

– Auto on kaksivetoinen ja vaihteiden kanssa on ongelmia. Mutta olen onnellinen, että selvisimme maaliin asti ja saatiin heti ensimmäinen palkintopalli sijoitus uudelle autolle, Neuville kommentoi viimeisen erikoiskokeen maalissa savuavan Hyundain keskeltä.

Myös Fordille paluun tehneellä Mads Östbergilla oli vierellään tässä rallissa uusi kartturi. Neljännen sijan myötä yleiskilpailun kärkinelikossa nähtiin kaksi norjalaiskuskia, Mikkelsen ja Östberg.

– Monestakin eri syystä johtuen viikonloppu on ollut todella haastava, mutta samalla opettavainen ajatellen loppukautta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja odotan todella innolla jo tulevaa Ruotsin osakilpailua, Östberg sanoi.

WRC 4-luokassa Fordilla ajanut Max Vatanen sijoittui neljänneksi. Luokkavoittoon ajoi ranskalainen Jordan Berfa Peugeotilla.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ruotsin lumilla 11-14. helmikuuta.

Lue myös! Ogier samaan kerhoon Röhrlin, Mäkisen ja Loebin kanssa
Lue myös! Latvalalle ehdollinen kilpailukielto ja sakot

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Sebastien Ogier (Volkswagen) 3.49.53,1
2) Andreas Mikkelsen (Volkswagen) + 1.54,5
3) Thierry Neuville (Hyundai) + 3.17,9
4) Mads Östberg (Ford) + 4.47,7
5) Stephane Lefebvre (Citroen) + 7.35,6
6) Dani Sordo (Hyundai) + 10.35,5
7) Ott Tänak (Ford) + 11.39,9
8) Elfyn Evans (Ford) + 18.30,8
9) Esapekka Lappi (Skoda) + 20.41,0
10) Armin Kremer (Skoda) + 20.43,9

EK-pohjat: Ogier 8, Meeke 4, Mikkelsen 2, Neuville 2
Ogierin keskinopeus: 98,6 km/h

WRC 2-luokan lopputulokset

1) Elfyn Evans (Ford) 3.59.51,4
2) Esapekka Lappi (Skoda) + 2.10,2
3) Armin Kremer (Skoda) + 2.13,1
4) Quentin Gilbert (Citroen) + 2.34,2
5) Teemu Suninen (Skoda) + 5.09,0
6) Quentin Giordano (Citroen) + 6.32,6
7) Matthieu Margaillan (Skoda) + 9.08,3
8) Yoann Bonato (Citroen) + 11.45,7
9) Francois Delecour (Peugeot) + 11.54,6
10) Jose Antonio Suarez (Peugeot) + 18.18,3

EK-pohjat: Evans 7, Lappi 2, Suarez 2, Bonato 1, Gilbert 1, Maurin 1, Kremer 1, Suninen 1
Evansin keskinopeus: 91,4 km/h

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit