MOTORSPORT

Esapekka Lappi aloitti Toyotan Korsika-testit: ”Hyvää työtä on tehty”

Toyotan WRC-talli testaa tällä viikolla Ranskan Korsikalla seuraavaa, juuri Korsikalla ajettavaa MM-rallia varten. Ensimmäisensä Yaris WRC:n puikkoihin hyppäsi Esapekka Lappi.

Lappi ajoi sunnuntaina ja maanantaina. Tänään tiistaina ajovuorossa on MM-sarjan kakkonen ja Ruotsin osakilpailun voittanut Jari-Matti Latvala. Testirupeaman päättää Juho Hänninen torstaina.

Lappi ajoi Toyotalla asvaltilla ensimmäistä kertaa.

– Ihan hyvältä tuntui. Yllättävän helppoa siihen nähden mitä oletin. Äkkiseltään auton setup tuntui oikein hyvältä. Iskarimiehet ovat tehneet hienoa työtä, ja hyvää työtä on tehty koko tiimissä. Auto pelasi hienosti, Lappi sanoo UrheiluUutiset.comille.

– En tiedä sitten ajoinko oikeasti kovaa tai ymmärsinkö miten tuollaista autoa pitää ajaa. Omasta mielestäni ajoin niin kovaa kuin uskalsin. Tottakai piti varoa ettei aja autoa paskaksi, silloin olisi muilta jääneet testit vähiin. Ei mennyt puskaan, eikä renkaitakaan hajonnut. Yhden vanteen sain kyllä rikki, Lappi sanoo.

Lapin WRC-debyytti lähestyy, mutta Toyota ei ole vahvistanut missä rallissa WRC2-maailmanmestari ajaa Yarista ensimmäistä kertaa.

– Nyt käydään Suomessa, sitten mennään Korsikalle nuotittamaan ja sen jälkeen taitaa olla Argentiinan testit. Siellä on minullekin varattu vissiin yksi päivä testiä. Se testi ajetaan Sardiniassa, Lappi kertoo.

Seuraava MM-ralli, Korsikan ralli, ajetaan huhtikuun toisena viikonloppuna.

Lue myös Mäkinen: “Koko viikko asvalttitestiä”

https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpg Koivula, twitter @https://urheiluuutiset.com/wp-content/uploads/2015/09/australia_day_2_kris_meeke-1.jpgKoivula

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com