Esapekka Lappi mestaruudestaan: “Pääsee Hamiltonin tai Rosbergin kanssa samoihin bileisiin”

22.11.2016 / 09:57
Esapekka Lappi, Janne Ferm ja Skoda ovat WRC2-mestareita 2016. Nyt on juhlan aika, mutta pian alkavat testit jo uutta kautta varten. (kuva: Skoda Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin WRC2-luokan maailmanmestarit Esapekka Lappi ja Janne Ferm istuvat tiistaiaamuna lentokoneessa, joka tuo kaksikon iltapäiväksi Suomeen. Australian ralli ja koko MM-rallikausi on nyt takana, ja ennen kuin testityö uuden kauden eteen tosissaan alkaa, edessä on muutamia juhlallisuuksia ja palkintojenjakoja.

Lappi ajoi Australiassa viimeisen kilpailunsa Skodan tehdastallissa, ja toi WRC2-mestaruuden sekä itselleen että automerkille.

– Ei tämä kieltämättä hassummalta tunnu. Tavallaan tätä osasi odottaa, jos se maali vaan nähdään. Onhan tämä aika hienoa, ei siitä pääse mihinkään, Lappi totesi voittonsa jälkeen.

Lapin kausi alkoi nihkeästi. Vauhtia oli, mutta voittosarake alkoi täyttyä vasta loppukauden aikana. Tulosten valossa näytti siltä, että kun paine pakon alla kasvoi, alkoi tulostakin tulla.

– Voihan sen noinkin sanoa. Meidän kausi kokonaisuudessaan oli kuitenkin tosi hyvä. Johdimme jokaista kisaa missä ajoimme MM-pisteistä. Alkukausi ei vaan lähtenyt kulkemaan. Itseltäni lähti auto lapasesta Ruotsissa ja spinnasimme hankeen. Sardiniassa katkesi yksi pultti ja Puolassa meni rengas samaan kiveen johtopaikalta, mihin Tänak myös osui. Ei vaan tullut voittoja vaikka johdettiin. Loput kisat tulivat sitten ilman ongelmia. Pitkä kausi, eikä alkukausi ollut mitenkään hyvä. Loppukauden neljä voittoa putkeen tuntuvat tosi hyvältä, Lappi analysoi UrheiluUutiset.comille.

Viekö tie nyt Toyotalle?

Nyt arvaillaan uran jatkoa. Mediassa Lappia on viety jo pitkään Toyotan WRC-leiriin. Vaikuttiko WRC2-mestaruus tulevaan sopimukseen?

– Se ei ole minun päätettävissä. Itse en voi tehdä enää enempää. Jos tämä ei riitä, niin sitten se ei riitä. Mutta ei kai tämän parempaa näyttöä voi olla, kun on maailmanmestaruus tästä alemmasta luokasta, Lappi puntaroi.

– Olihan niitä vaihtoehtoja tuossa aiemmin suhteessa aika paljonkin, mutta nyt ne alkavat olla vähissä, kun volkkarilta vapautui kolme kuskia. He kuitenkin ovat periaatteessa kaikkein kovimmat kuskit. He menevät varmasti minun ohi jokaisessa rankingissa. Ensin pitää odottaa mihin Ogier menee, ja sen jälkeen mihin Latvala ja Mikkelsen päätyvät, vai päätyvätkö mihinkään, ja ottaako joku minut. En tiedä, mutta se nähdään kyllä pian, sillä Monte tulee jo aika nopeasti ja sinne pitää päästä testaamaan niiden, ketkä sinne ovat lähdössä, Lappi miettii.

Jos WRC-istuimet ovat vähissä, yhtenä vaihtoehtona voisi olla Volkswagenin testikuskin rooli. Vaikka merkki vetäytyy WRC-tasolta, se alkaa kehittää ensi vuonna uutta R5-luokan autoa. Niissä testitöissä pääsisi vuodeksi huipputalliin, ja kaudelle 2018 voisi olla helpompi löytää ajopaikka.

– Se ei ole mahdollista. Ei käy semmoinen ollenkaan. Kyllä tämä WRC2 ja R5 -homma on nyt nähty, Lappi naulaa.

Eli testaat WRC-autoa tässä lähipäivinä, vaikka sitä Toyotaa?

– Käydään nyt ensin Wienissä palkintojenjaossa (FIA:n gaala 2.12.). Pääsee Hamiltonin tai Rosbergin kanssa samoihin bileisiin. Kokeillaan sen jälkeen jos pääsisi jotain testaamaan, Lappi hymähtää.

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula

Lue myös Lappi: “Hän oli hyvä vertailukohde” ja Lappi ja Ferm ovat mestareita


Facebook kommentit