Evansille historiallinen voitto Jyväskylässä – Suomalaiset ulkona kärkikolmikosta

6.8.2023 / 14:49
Elfyn Evans, Suomen MM-rallin voittaja vuosina 2021 ja 2023 (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Suomen MM-ralli vuosimallia 2023 päättyi Toyotan Elfyn Evansin voitonjuhliin. Voitto oli Evansille Jyväskylässä uran toinen ja samalla britti teki historiaa tässä kilpailussa.

Elfyn Evans, 34, on Suomen MM-rallin historian ensimmäinen britti, joka yltää Jyväskylässä useampaan kuin yhteen voittoon. Evans juhli ensimmäistä voittoaan Jyväskylässä kaksi vuotta sitten ja nyt Toyota-kuljettaja sai tuolle ykkössijalle seuraa, ajamalla virheettömän ja vakuuttavan esityksen päätteeksi ykkösenä maaliin. Evansin voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Thierry Neuvilleen nähden oli lopulta 39,1 sekuntia.

– Hieno viikonloppu! On ollut todella suuri nautinto ajaa tätä autoa, kiitos tiimille. Harmi tietysti se mitä tiimikaverille (Kalle Rovanperä, keskeytys ulosajoon kärkipaikalta) tapahtui. Mestaruustaistelun kannalta tilanne näyttää nyt huomattavasti paremmalta, täydet 30 MM-pistettä Jyväskylästä napannut Evans hehkutti viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Ennen Jyväskylää Rovanperän MM-pistejohto Evansiin nähden oli 55 pistettä, mutta nyt se kaventui 25 pisteeseen. Evansille voitto oli kauden toinen ja koko uralla MM-sarjassa seitsemäs. Palkintosijoituksia Evans on saavuttanut MM-sarjassa yhteensä 27 kappaletta ja kaikkien aikojen tilastossa hän nousi tasoihin Ari Vatasen kanssa. Toyota on voittanut yhdeksästä ajetusta MM-rallista tänä vuonna seitsemän ja sen johto MM-pisteissä Hyundaihin nähden kasvoi 67 pisteeseen.

Toiseksi ajanut Neuville nousi kuluvan kauden palkintotilastossa kärkipaikalle ohi Rovanperän. Neuville on sijoittunut tänä vuonna kuusi kertaa (1-3-2) kolmen parhaan joukkoon. Jyväskylässä Neuville oli ajanut palkintosijoituksen urallaan aiemmin vain kerran, kymmenen vuotta sitten, jolloin sijoitus Fordilla oli toinen. Neuvillen menestysmahdollisuuksia Virossa ja Suomessa epäiltiin etukäteen, mutta molemmissa nopeassa sorarallissa belgialainen ajoi toiseksi.

– Kiitos tiimille, he ovat tehneet hienoa työtä sen eteen, että automme kehitys on mennyt eteenpäin. On suuri helpotus saavuttaa palkintosijoitus Suomessa kymmenen vuoden tauon jälkeen, uransa 61. MM-palkintosijoituksen saavuttanut ja kaikkien aikojen tilastossa tasoihin Marcus Grönholmin kanssa noussut Neuville iloitsi.

Yleiskilpailun ehdottomasti suurimmasta yllätyksestä vastasi Takamoto Katsuta, joka vei taistelun kolmannesta sijasta nimiinsä lopulta 4,3 sekunnin erolla ennen Teemu Sunista.

– Olen todella onnellinen. En olisi koskaan uskonut, että ensimmäinen palkintosijoitus MM-sarjan Euroopan osakilpailuista tulisi Suomessa, aina iloinen Katsuta naurahti.

Suninen sivuaa neljännellä sijallaan uransa parasta Jyväskylän MM-rallin yleiskilpailun sijoitusta, ajoihan jokelalainen myös kuusi vuotta sitten neljänneksi. Hauska sattuma näiden kahden nelossijan välillä on se, että kuusi vuotta sitten Suninen kilpaili toista kertaa MM-sarjan pääluokassa, kun nyt ajettu kilpailu oli Suniselle toinen Hyundain Rally1-autolla.

– Tulos on ihan hyvä, mutta pettymys sikäli, että ei pystytty taistelemaan palkintosijoituksesta. Liukkaalla ja mudassa jäimme liikaa, Suninen harmitteli.

Jari-Matti Latvalan kilpailu Toyotan ratissa päättyi äärimmäisen leveään hymyyn, kun maaliinpääsyn lisäksi Power Stage -erikoiskokeelta töysäläinen taisteli yhden lisäpisteen, M-Sport Fordin Pierre-Louis Loubetin jäätyä taakse puolen sekunnin turvin. Yhteensä 11 MM-pistettä napannut Latvala ja kartanlukija Juho Hänninen olivat ilman muuta tämänvuotisen Suomen MM-rallin positiivisin kaksikko.

– Tämä oli uskomattoman hauska viikonloppu! Iso kiitos Toyotalle autosta ja tästä mahdollisuudesta, sekä kiitos Juholle, joka teki upeaa työtä. Aivan täydellinen viikonloppu, Latvala riemuitsi.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kreikassa 7.-10. syyskuuta.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) 2.33.11,3
2) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 39,1
3) Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL (Toyota) + 1.36,7
4) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 1.41,0
5) Jari-Matti LatvalaJuho Hänninen (Toyota) + 4.09,4
6) Oliver Solberg-Elliott Edmondson SWE/GBR (Skoda) + 9.33,6 WRC2
7) Sami PajariEnni Mälkönen (Skoda) + 10.03,7 WRC2
8) Adrien Fourmaux-Alexandre Coria FRA/FRA (Ford) + 10.37,5 WRC2
9) Nikolay Gryazin-Konstantin Aleksandrov RUS/RUS (Skoda) + 11.11,5 WRC2
10) Andreas Mikkelsen-Torstein Eriksen NOR/NOR (Skoda) + 11.35,2 WRC2

Evansin keskinopeus: 125,6 km/h
Pohja-ajat: Evans 10, Rovanperä 5, Katsuta 3, Neuville 3, Tänäk 1

 

 

MM-pistetilanteet 9/13 osakilpailun jälkeen

Kuljettajat

1) Kalle Rovanperä 170
2) Elfyn Evans (GBR) 145
3) Thierry Neuville (BEL) 134
4) Ott Tänak (EST) 104
5) Sebastien Ogier (FRA) 98
6) Esapekka Lappi 87
7) Takamoto Katsuta (JPN) 58
8) Dani Sordo (ESP) 46
9) Teemu Suninen 34
10) Pierre-Louis Loubet (FRA) 28

Autonvalmistajat

1) Toyota 378
2) Hyundai 311
3) M-Sport Ford 205

 

 

Jyväskylän MM-rallin ulkomaalaisvoittajat

1989 – Mikael Ericsson (Ruotsi)
1990 – Carlos Sainz (Espanja)
1992 – Didier Auriol (Ranska)
2003 – Markko Märtin (Viro)
2008 – Sebastien Loeb (Ranska)
2011 – Sebastien Loeb (Ranska)
2012 – Sebastien Loeb (Ranska)
2013 – Sebastien Ogier (Ranska)
2016 – Kris Meeke (Iso-Britannia) *
2018 – Ott Tänak (Viro)
2019 – Ott Tänak (Viro)
2021 – Elfyn Evans (Iso-Britannia) **
2022 – Ott Tänak (Viro)
2023 – Elfyn Evans (Iso-Britannia) **

* = Meeke on syntynyt Pohjois-Irlannissa
** = Evans on syntynyt Walesissa

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: WRC+ erikoiskokeiden maalihaastattelut


Facebook kommentit