FIA haluaa helpottaa lahjakkaimpien rallikuljettajien tietä urallaan eteenpäin – “Täytyy rakentaa pyramidi”

21.7.2017 / 09:25

[ A- ] / [ A+ ]

Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n rallijohtaja Jarmo Mahonen sanoo brittiläisen Autosport-lehden haastattelussa, että FIA haluaa tulevaisuudessa helpottaa lahjakkaimpien rallikuljettajien tietä urallaan eteenpäin.

Jarmo Mahonen on Autosport-lehden mukaan huolissaan siitä, että rallissa ei ole olemassa samanlaista selkeää tietä edetä urallaan eteenpäin, kuten on esimerkiksi formuloiden puolella. Formuloissahan “portaat” etenevät järjestyksessä kansalliset F4-sarjat, GP3, GP2 ja Formula 1.

– Kun katsot kilpa-autoilua yleisellä tasolla, niin on melko yksinkertaista tehdä päätös mihin sarjoihin sinun täytyy mennä edistääksesi uraasi eteenpäin. Mutta rallissa näin ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Meidän täytyy tehdä siihen muutos. Suunnitelmana on tehdä tämä käytännössä jo vuonna 2018 ja vuodesta 2019 eteenpäin muutosten on tarkoitus olla kaikilta osin jo käytössä, Mahonen sanoo.

Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz nosti asian aiemmin esiin FIA:n konferenssissa.

– Meidän täytyy varmistaa lahjakkaimpien ja voittavien kuljettajien osalta se, että heillä on olemassa mahdollisuus päästä automaattisesti siirtymään seuraavalle tasolle, Sainz korosti.

– Meidän on löydettävä järjestelmä, jossa parhaat kuljettajat saavat rahoitusta ja he voivat edetä seuraavalle tasolle. Eikä se saa jäädä siihen. Meidän täytyy toimia yhteistyössä autonvalmistajien kanssa saadaksemme tämä toimimaan. Meidän täytyy rakentaa pyramidi. Joissakin tapauksissa ihmiset sijoittavat rahaa lajiin ja se menee suoraan rallin MM-sarjaan, mutta tämä ei ole etumme mukaista jos haluamme saada vahvan alustan aina ruohonjuuritasoa myöden, Mahonen muistuttaa.

Autosportin haastattelussa Mahonen ehdottaa, että eri maiden lahjakkaimmat rallikuljettajat kohtaisivat toisensa omien alueittensa “karsinnassa” ja sitten eri maiden parhaat kohtaisivat eräänlaisessa MM-finaalissa, jossa selviäisi se kuka ansaitsee rahoituksen edetäkseen urallaan seuraavalle tasolle.

Autosport nostaa esille vuosina 2009-2011 toimineen Pirelli Star Driver -ohjelman, jonka kautta mm. nykyiset WRC-tähdet Hayden Paddon, Ott Tänak ja Craig Breen ponnistivat urallaan eteenpäin ja kohti MM-sarjaa. Nykyisin rallin MM-sarjassa WRC:n alapuolella nuoria kuljettajia koulivat ns. ykköstasolle WRC2-sarja, sekä JWRC, junioreiden MM-sarja. Viime vuoden junioreiden maailmanmestari Simone Tempestini on kilpaillut tänä vuonna WRC2-sarjassa ja viime vuoden WRC2-sarjan kärkikaksikko Esapekka Lappi (Toyota) ja Teemu Suninen (M-Sport) ovat debytoineet tällä kaudella WRC-kalustolla.

Teksti ja kuva: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Lähde: Autosport.com


Facebook kommentit