Gardemeisterin tiimille harvinainen nollatulos, kuljettajat ruoskivat itseään – “Surkea talvikausi”

7.3.2019 / 17:50
Henrik Pietarisen taival Itärallissa päättyi kolmannelle erikoiskokeelle (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Toni Gardemeisterin johtama TGS Worldwide -tiimi on tottunut menestymään rallin SM-sarjassa, mutta viime lauantaina ajettu Itäralli Joensuussa toi sille harvinaisen nollatuloksen.

Eerik Pietarisen toimesta syksyllä 2017 Lempäälän osakilpailusta käynnistämä palkintoputki rallin SM-sarjassa TGS Worldwide -tiimin kalustolla kesti kahdeksan osakilpailun ajan, päättyen kuluvan kauden avausosakilpailussa tammikuussa Rovaniemellä. Tänä vuonna TGS:n ykköstiimissä ajavista kuljettajista Henrik Pietarinen ja Kristian Kiviniemi, Kiviniemi oli se, joka palautti tiimin värit palkintopallille ja tämä tapahtui helmikuussa Kouvolassa kolmannen sijan myötä.

Joensuun maineikkailla ralliteillä viime lauantaina ajettu Itäralli päätti samalla myös rallin SM-sarjan talvikauden ja nyt TGS joutui kokemaan todella karvaan pettymyksen, kun sekä Kiviniemen, että Pietarisen taival päättyi ulosajon myötä keskeytykseen. Se tiesi samalla myös sitä, että viime kaudella tiimien Suomen mestaruutta juhlinut TGS on talvikauden jälkeen ykköstiiminsä osalta SM-pisteissä vasta sijalla kuusi, jo 97 pistettä kärkeä perässä.

– Ei sujunut, niin kuin oli ajatus. Puolivälissä ykköspätkää jarrutus jäi vähän myöhäiseksi ja päädyimme penkkaan. Lapioitiin auto irti ja jatkettiin, mutta jäähdytin oli vaurioitunut ja alkoi vuotaa. Se oli sen verran pieni vuoto, että jatkoimme kakkoselle. Sieltä ei enää päästy huoltoon, kun autosta loppui kaikki jäähdytinnesteeksi kelpaavat aineet. Jouduttiin heittämään pyyhe kehään, Kiviniemi harmitteli.

Kiviniemi hävisi jo avauserikoiskokeella kärjelle yli kymmenen minuuttia, joten ilman keskeytystäkin mahdollisuudet kärkisijoituksiin olivat jo menneet.

 

Myös Kristian Kiviniemen kilpailu Joensuun SM-rallissa päättyi keskeytykseen jo alkuvaiheessa (Kuva: RPF).

 

“Positiivisia asioitakin löytyy”

Kiviniemi on talvikauden jälkeen SM1-luokan pisteissä kuudentena.

– Kokonaisuutena kulunut talvikausi oli pettymys. Tiedossa oli, että talven kisat ovat itselle haastavia, mutta ne olivat vähän turhankin vaikeita. Positiivisia asioitakin löytyy, vauhdillisesti ollaan päästy ajoittain odotetulle tasolle ja yhteispeli uuden kartanlukijan kanssa toimii hyvin, Kiviniemi kehui tälle kaudelle kartturikseen tullutta Enni Mälköstä.

Mälkönen korostaa, että nyt katseet on käännettävä kohti kesäkautta ja siellä onnistumiseen.

– Nuotin jälkeen olo oli luottavainen, tiet olivat hienot ja nuotit hyvässä kunnossa. Sitten tuli pieni virhe ja ralli vaihtui lapiointitalkoiksi. Kyllähän tällainen aina harmittaa, mutta ei näihin voi jäädä rypemään. Nyt on pitkä tauko aikaa treenata ja palata kesäkaudella entistä vahvempana, Mälkönen korosti.

Pietariselle talvikausi ei tuonut uran ensimmäistä SM-sarjan yleiskilpailun palkintosijoitusta ja Rovaniemen viidennen, sekä Kouvolan neljännen sijan tuomien 26 pisteen myötä sijoitus SM1-luokan pisteissä on talvikauden jälkeen viides.

– Se oli sellainen tiukka oikea, jossa perä osui penkkaan. Jäätiin kiinni ja kun katsojia ei ollut paikalla, niin siinä meni ainakin se 20 minuuttia. Siinä se ralli meni. Koetettiin tulla erikoiskoetta, mutta ei mitenkään ylikovaa. Surkea talvikausi tämä oli meille, Kiviniemen tavoin myös Pietarinen ruoski itseään.

Rallin SM-sarjan kesäkausi avataan Riihimäen osakilpailulla toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit