GP3-kausi päätökseen Abu Dhabissa – “Tavoite sama mitä se on koko kauden ajan ollut”

21.11.2018 / 09:02
Simo Laaksonen kilpailee GP3-sarjassa Campos Racingin tiimissä (Kuva: GP3/LAT).

[ A- ] / [ A+ ]

Formuloiden GP3-sarjan lähes kahden kuukauden mittainen tauko päättyy tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa. Edessä on kauden kaksi viimeistä osakilpailua, joissa ratkaistaan myös sarjan mestaruus.

Espanjalaisen Campos Racing -tiimin Simo Laaksosen, 20, valmistautuminen finaaliosakilpailuihin on sujunut suunnitellusti. Marttilalaisen syksyyn on kuulunut peruskunto-ohjelman läpivieminen, neuvottelujen käynnistäminen tulevalle kaudelle, sekä kaksi ajosimulaattoripäivää tallin päämajassa Espanjassa.

– Työt ensi kautta varten on hyvissä ajoin aloitettu. Fysiikkaa on treenattu ja viime viikolla ajoin tallin päämajassa Espanjassa kaksi päivää ajosimulaattorilla, Laaksonen taustoittaa.

Laaksosella on Abu Dhabin radasta kokemusta viime kauden viimeisen kilpailun jälkeen ajetuista testeistä. Kilpaa hän ei ole Abu Dhabissa vielä kertaakaan ajanut.

– Vaikea sanoa, miten ajaminen lähtee taittumaan. Ajoimme viime vuonna täällä Campoksen kanssa testiä, joten jotain pohjaa meillä on. Tiedämme ainakin, mihin paikkoihin tulee keskittyä. Abu Dhabin rata ei kuulu suosikkieni joukkoon. Tällaiset uudet radat, kuten myös Sotshi, eivät ole makuuni, mutta avoimin mielin matkaan lähdetään, Laaksonen toteaa.

Debyyttikauttaan GP3-sarjassa ajava Laaksonen on kerännyt kauden aikana 24 pistettä. Tavoite Abu Dhabin osalta ei ole muuttunut alkuperäisestä.

– Pitkän tauon jälkeen olisi tärkeätä päästä jo harjoituksissa nopeasti hyvään ajorytmiin ja hyvään tekemisen “moodiin”. Hyvä tulos aika-ajosta on tärkeätä saavuttaa. Vaikka edessä on kauden viimeinen viikonloppu, niin tuleva kisa ei ole erityisasemassa. Näyttöjä on annettu jo pitkin kautta. Sarjan kaikki osakilpailut ovat yhtä tärkeitä, Laaksonen korostaa.

GP3-sarjan finaaliviikonloppu käynnistyy vapailla harjoituksilla ja aika-ajolla, jotka ajetaan perjantaina kello 8.15 ja 13.10 Suomen aikaa. Viikonlopun ensimmäinen startti käynnistyy lauantaina kello 10.30 ja kauden päättävä toinen startti sunnuntaina kello 10.10 Suomen aikaa.

– Tottakai sitä haluaa lopettaa kauden mahdollisimman hyvin. Tuloksellinen tavoite on sama mitä se on koko kauden ajan ollut. Ensimmäisessä kisassa kahdeksan nopeimman joukkoon, joka tuo hyvät mahdollisuudet pärjätä myös toisessa startissa, Laaksonen päätti.

Pistetilanne 16/18 osakilpailua

1) Anthoine Hubert (FRA) 199
2) Nikita Mazepin (RUS) 167
3) Callum Ilott (GBR) 147

———-

15) Simo Laaksonen 24

Teksti: Marko Mäkinen, Simo Laaksosen tiedotus


Facebook kommentit