Grönholm ei allekirjoittanut tuomariston näkemystä – “Aivan normaali kisatilanne”

7.4.2019 / 18:30
Niclas Grönholm ajoi Abu Dhabissa rallicrossin MM-avauksessa toiseksi (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Niclas Grönholm saavutti lauantaina uransa ensimmäisen palkintosijoituksen rallicrossin MM-sarjassa kakkossijan myötä, mutta se ei saanut inkoolaista ymmärrettävistä syistä hyppimään riemusta, koska voiton menettäminen finaalin jälkeen annetun aikarangaistuksen seurauksena ei saanut kuljettajalta täyttä ymmärrystä tuomariston ratkaisusta.

Niclas Grönholm, 22, lähti hyvistä asetelmista rallicrossin MM-sarjan kauden avaukseen Abu Dhabiin, olihan alla nuorukaisen uran paras kausi MM-sarjassa ja lisäksi Niclaksen isän Marcus Grönholmin pyörittämä GRX Taneco -talli oli tehnyt hyvää työtä koko talvitauon ajan kehittäessään viime kaudella erinomaisen läpimurron tehnyttä Hyundai i20 Supercar -autoa vieläkin vahvemmaksi.

Grönholm teki alkuerissä tasaista työtä ja kokonaispisteissä neljän alkuerälähdön suoritukset toivat toisen sijan. Jo tässä kohtaa Grönholm oli yltänyt urallaan parhaaseen saavutukseen MM-sarjassa, sillä koskaan aiemmin ei inkoolainen ole ollut alkuerien jälkeen näin hyvissä asetelmissa semifinaaleihin lähdettäessä.

Semifinaalilähdön startissa paalupaikalta matkaan lähteneen Grönholmin auton kytkin luisti ja startti epäonnistui pahasti. Siitä huolimata Grönholm raivasi tiensä lopulta lähdön voittoon. Finaalissa startti toisesta ruudusta onnistui ja Grönholm “liimautui” johdossa ajaneen Kevin Hansenin Peugeotin takapuskuriin kiinni. Lopulta Grönholm pääsi ohi, kevyen kosketuksen myötä, ja ajoi voittoon.

Reilu tunti finaalin päättymisen jälkeen tuomaristo kuitenkin ilmoitti antaneensa finaalin kevyestä kosketuksesta Grönholmille kolmen sekunnin aikasakon ja sen myötä voitto vaihtui kakkossijaksi.

– Harmittaa kyllä lievästi sanottuna todella perusteellisesti. Mielestäni tuo oli aivan normaali kisatilanne, joita näissä kahinoissa sattuu kaiken aikaa. Ilmeisesti tuomaristo arvioi sen olevan liian ratkaisevaa voiton kannalta, vaikka olin tänään kyllä selvästi Hansenia nopeampi, uransa parhaan sijoituksen MM-sarjassa ajanut Grönholm kommentoi GRX Tanecon tiedotteessa.

Kun MM-sarjan avausosakilpailu on nyt ajettu, niin Hansen johtaa MM-pisteissä (30), mutta Grönholm (26) on vain neljän pisteen päässä ruotsalaisesta. MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa. Abu Dhabin viikonloppu osoitti sen, että GRX Taneco -talli ja Niclas Grönholm ovat vahvassa iskussa ja jatkossakin odotusarvo huippusijoitusten osalta tämän duon kohdalla on täyttä realismia.

– Finaalissa sain hyvän startin ja kisa kulki Hansenin kanssa koettua tilannetta lukuunottamatta hienosti. Semifinaalin jälkeen olin hiukan epävarma autosta, kun siinä takapyörä sai kovan tällin. Auto pelasi kaiken puolin kuitenkin hienosti. Kaikesta huolimatta tämä antoi jatkoa ajatellen valtavasti “boostia” koko tiimille. Meillä on voittovauhti olemassa, Grönholm vakuuttaa.

Niclas Grönholmin top5-sijoitukset MM-sarjassa

2. – Abu Dhabi 2019
4. – Espanja 2018
4. – Latvia 2018
4. – Saksa 2018
5. – Saksa 2017

 

 

Lue myös!

Kevyt kontakti toi Grönholmille rangaistuksen, voitto meni (6.4.2019)
Näkökulma: Koituivatko sympatiapisteet Niclas Grönholmin kohtaloksi? (6.4.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit