Grönholm ensimmäistä kertaa tutulle radalle MM-sarjassa

30.6.2016 / 17:30

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjassa ensimmäistä kauttaan ajava Niclas Grönholm pääsee ensimmäistä kertaa kauden aikana tutulle radalle, kun vuorossa on Ruotsin osakilpailu Höljesin radalla viikonloppuna.

Niclas Grönholm on onnistunut napsimaan MM-pisteitä kauden aikana, mutta semifinaalipaikka on vielä jäänyt odottamaan vuoroaan. Höljesin rata on 19-vuotiaalle MSE Olsbergs –tallin suomalaiselle tuttu kilpailuista ja testeistä ja toiveet ovat korkealla.

– Etukäteen vaikuttaa helpommalta lähteä kisaan mukaan, kun olen päässyt radalla ajamaan kisaa ja testiä. Rataa voisi kuvailla aika perinteiseksi ja nopeanpuoleiseksi rallicrossradaksi, jossa on muutama makea paikka ja yksi railakas hyppy. Viime vuonna kävin täällä kokeilemassa MM-sarjan vauhtia. Ihan siistiä päästä taas tositoimiin, Grönholm kertoo Ruotsin osakilpailun alla.

Ruotsin osakilpailuun Grönholm valmistautui testaamalla kaksi päivää Tukholman lähistöllä.

– Haimme testissä säätöjä lukkoihin ja alustaan. Pääsimme oikeaan suuntaan ja tuntui, että mentiin kaiken aikaa parempaan suuntaan. Saimme iskareihinkin uusia asetuksia, Grönholm kertoo tyytyväisenä.

Höljesin jälkeen Grönholm ajaa kotimaan SM-sarjan osakilpailu Honkajoella viikon kuluttua. Nuoren miehen kesän ja syksyn ohjelmaan tuli helpotusta, kun varusmiespalvelukseen astuminen saatiin siirrettyä tammikuulle.

– Olisihan siinä alkanut aika sovittelu, kun MM-sarjaa ja armeijaa olisi pitänyt vetää samaan aikaan. Nyt voi keskittyä rallicrosskauteen täysillä, Grönholm totesi.

Rallicrossin MM-sarjan Ruotsin osakilpailun karsintaerät ajetaan lauantaina ja sunnuntaina. Finaalit ovat ohjelmassa sunnuntaina iltapäivällä.

Lähde: Niclas Grönholmin tiedote
Kuva: Jakub Nitka


Facebook kommentit