Grönholm taistelee Barcelonassa finaalipaikasta – Hyundailla onnistunut debyytti

15.4.2018 / 14:05
Niclas Grönholm taistelee Barcelonassa finaalipaikasta (Kuva: FIAWorldRallycross.com).

[ A- ] / [ A+ ]

Marcus Grönholmin johtaman GRX Taneco -tiimin debyytti uusilla Hyundai-autoilla rallicrossin MM-sarjan avausosakilpailussa Barcelonassa, Espanjassa toi tiimin molemmille kuljettajille paikan semifinaaleihin.

Toista kauttaan rallicrossin MM-sarjassa kilpailevan GRX Taneco -tiimin tavoite uusien Hyundai-autojen debyyttikilpailuun oli saada tallin molemmat kuljettajat, Niclas Grönholm, sekä Timur Timerzyanov, vähintään semifinaaleihin ja siinä tiimi myös onnistui. Kun neljä alkuerää on nyt ajettu, lähtee Grönholm semifinaaleihin kuudenneksi parhaalla kokonaistuloksella. Timerzyanov oli alkuerissä puolestaan yhdeksäs.

Ensimmäinen alkuerä lauantaina sadesäässä ei Grönholmin osalta juurikaan ruusuista viikonloppua luvannut, kun tuulilasinpyyhkijöiden kanssa oli ongelmia ja sijoitus 17 kuljettajan joukossa oli toiseksi viimeinen, eli kuudestoista. Toisesta alkuerästä eteenpäin Grönholm on kuitenkin ollut erinomaisessa vauhdissa ollen toisessa alkuerissä kuudes ja kolmannessa, sekä neljännessä alkuerässä viides. Kaiken lisäksi Grönholm on ollut ensimmäistä alkuerää lukuunottamatta selkeästi paremmassa vauhdissa kuin kokeneempi tallikaverinsa Timerzyanov.

MM-sarjan Supercar-luokan selkeä ykkösnimi alkuerissä oli viime kauden MM-kakkonen Petter Solberg, joka oli nopein kahdessa alkuerässä ja kahdessa muussa alkuerässä toiseksi nopein. Hallitsevan maailmanmestarin ja Solbergin tallikaverin Johan Kristofferssonin tilanne on myös hyvä, sillä ruotsalainen lähtee semifinaaleihin alkuerien kolmanneksi parhaalla suorituksella.

Peugeotin alkuerät sujuivat kaksijakoisissa tunnelmissa. Timmy Hansen kiilasi tulosluettelossa Solbergin kantaan toiseksi, mutta Sebastien Loebin taival päättyi alkueriin matkanteon päätyttyä keskeytykseen kolmannessa alkuerälähdössä. Audi-duo Mattias Ekström – Andreas Bakkerud etenevät semifinaaleihin sijoilla neljä ja viisi. Lisäksi semifinaaleissa mukana nähdään Robin Larsson, Janis Baumanis, Jerome Grosset-Janin, Guerlain Chicherit, sekä Kevin Hansen.

Semifinaalit ja finaali ajetaan tänään sunnuntaina.

Supercar-luokan alkuerien 12 parasta

1) Petter Solberg (NOR) PSRX Volkswagen Sweden / Volkswagen Polo R
2) Timmy Hansen (SWE) Team Peugeot Total / Peugeot 208
3) Johan Kristoffersson (SWE) PSRX Volkswagen Sweden / Volkswagen Polo R
4) Mattias Ekström (SWE) EKS Audi Sport / Audi S1
5) Andreas Bakkerud (NOR) EKS Audi Sport / Audi S1
6) Niclas Grönholm GRX Taneco Team / Hyundai i20
7) Robin Larsson (SWE) Olsbergs MSE / Ford Fiesta
8) Janis Baumanis (LAT) Team Stard / Ford Fiesta
9) Timur Timerzyanov (RUS) GRX Taneco Team / Hyundai i20
10) Jerome Grosset-Janin (FRA) GC Kompetition / Renault Megane RS
11) Guerlain Chicherit (FRA) GC Kompetition / Renault Megane RS
12) Kevin Hansen (SWE) Team Peugeot Total / Peugeot 208

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit