Grönholm uudessa tilanteessa MM-kauteen, yksi suosikeista – “Talvi tehty tiiviisti töitä”

5.4.2019 / 08:27
Niclas Grönholm, kaikki valmista alkavaan MM-sarjaan (Kuva: GRX Taneco).

[ A- ] / [ A+ ]

Niclas Grönholm lähtee uransa neljänteen rallicrossin MM-sarjan kauteen hyvistä asetelmista. Takana on uran paras kausi tähän mennessä ja suomalainen GRX Taneco lähtee yhtenä harvoista talleista alkavaan kauteen ilman suurempia muutoksia.

On sanomattakin selvää, että siinä missä rallicrossin MM-sarjassa todella moni asia on muuttunut sitten viime kauden, niin viime kaudella tulokaskauttaan MM-sarjassa kilpaillut ja tehdastallien jälkeen parhaana yksityistallina MM-pisteissä neljänneksi sijoittunut Marcus Grönholmin johtama GRX Taneco starttaa alkavaan kauteen kaikin puolin puhtaalta pöydältä.

– Viime viikot ovat menneet kiireisissä merkeissä valmistautuessamme kauden avaukseen. Olen luottavainen kehitystyöhön ja olen kiitollinen pitkiä päiviä tehneelle tiimin henkilöstölle. Mutta kuten tiedetään, niin vasta ensimmäisissä karsintaerissä nähdään missä mennemme suhteessa muihin. Kuljettajakolmikko ainakin on motivoitunut ja valmiina painamaan kaasupolkimet pohjaan. Uskon vahvaan kauteen, Marcus Grönholm sanoo tallin tiedotteessa.

Jos oli GRX Tanecolle viime kausi onnistunut, niin samaa voidaan sanoa tallin kuljettajista Niclas Grönholmista, 22, joka 12 osakilpailusta saavutti neljä finaalipaikkaa. Kauden ja samalla koko uran paras sijoitus tähän mennessä tuli kolmesta osakilpailusta, kauden avauksesta Espanjasta, Latviasta, sekä Saksasta, missä kaikissa sijoitus oli neljäs.

Kolme kertaa Grönholm siis ylsi lähelle uransa ensimmäistä palkintosijoitusta MM-sarjassa, joka nyt alkavaan kauteen on ilman muuta se vähimmäistavoite saavuttaa ja lähtökohdat huomioiden sen pitää olla toisaalta Grönholmin kohdalla odotusarvo tälle kaudelle, sen verran hyvistä lähtökohdista Marcus Grönholmin poika kauteen lähtee.

– Koko talvi on tehty tiiviisti töitä ja pyritty kehittämään kaikkia ajamiseen liittyviä osa-alueita. Itse olen treenannut fysiikkaa ja muita harjoitteita, jotta olisin entistä valmiimpana, kun kausi alkaa, tammikuussa uransa ensimmäisen rallin legendaarisen Tunturirallin merkeissä ajanut nuorempi Grönholm taustoittaa.

Tänä vuonna GRX Tanecon kuljettajina jatkavat Grönholm ja Timur Timerzyanov, jotka saavat tallikaverikseen osan kauden kilpailuista ajavan Reinis Nitiksen. Viime kaudella MM-sarjassa debytoinut Hyundain i20 Supercar -auto todettiin kilpailukykyiseksi laitteeksi ja nyt kun GRX Taneco yhteistyössä Pinomäen veljesten johtaman Set Promotionin kanssa ovat saaneet kehittää autoa talvitauon aikana vielä lisää, on suomalaistallilla ja sitä kautta Grönholmilla allaan auto jolla voi menestyä.

– Autoa on päästy kehittämään edelleen ja uskon, että olemme kyllä kaluston suhteen kilpailukykyisiä, kun vertailee viime vuoden asetelmiin. Myös koko tiimi on ottanut tärkeitä askeleita eteenpäin, Grönholm kehuu.

MM-sarjan kymmenen osakilpailua käsittävä kausi 2019 avataan tänä viikonloppuna Yas Marina Circuitin hulppeissa puitteissa Abu Dhabissa.

– Abu Dhabin rata on kaikille uusi ja kun vielä kyseessä on iltakisa valoissa, niin odotan kyllä huippujännittävää ja värikästä taistelua radalla, Niclas Grönholm päätti.

Niclas Grönholm, 22

Syntynyt 20.5.1996
Rallicrossin MM-sarjassa 36 osakilpailua
Ei voittoja, ei palkintosijoituksia, 5 finaalipaikkaa

2015 – 1 kilpailu, 0 MM-pistettä (Ford Fiesta)
2016 – 11 kilpailua, 28 MM-pistettä (Ford Fiesta)
2017 – 12 kilpailua, 4 MM-pistettä (Ford Fiesta)
2018 – 12 kilpailua, 146 MM-pistettä (Hyundai)

Lue myös!

Grönholmin tiimi kolmen kuljettajan voimin MM-avaukseen (13.3.2019)
Rallicrossin MM-sarjan faktat 1/2019: Kausi käynnistyy Abu Dhabista (4.4.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit