MOTORSPORT

Grönholmille Latviasta lähes maksimipisteet – “Koko viikonlopun hemmetin hyvä vauhti”

Rallicrossin MM-sarjassa oli jaossa 60 MM-pistettä saman viikonlopun aikana, kun Latviassa ajettiin kauden neljäs ja viides osakilpailu. Niclas Grönholm ylsi lähes maksimipisteisiin, inkoolaisen kerättyä yhteensä 56 MM-pistettä.

Voisi sanoa, että suomalaisen GRX-SET-tiimin Niclas Grönholm, 25, teki Bikerniekin radalla Riiassa, Latviassa viime viikonloppuna yhtä starttia vaille täydellistä työtä. Lauantaina kauden avausvoittoaan juhlinut Grönholm oli sunnuntaina alkuerien ykkönen ja voitti ensimmäisen semifinaalilähdön, mutta finaalissa startti paalupaikalta oli sen verran Johan Kristofferssonia huonompi, että se maksoi lopulta toisen peräkkäisen voiton.

– Jouduimme odottamaan lähtövalon vaihtumista sen verran pitkään, että autoni kytkin lämpeni ja se ei lähtökiihdytyksessä pitänyt kunnolla. Lähtöni hiukan epäonnistui sen takia ja jäin toiseksi. Nyt kävi näin, mutta olen todella tyytyväinen viikonloppumme antiin, Grönholm kommentoi tiedotteessaan kilpailun jälkeen.

Vaikka toista voittoa ei tullutkaan, niin Grönholmin suoritus Latviassa kokonaisuudessaan oli loistava. Siitä hyvänä osoituksena kuljettajien keräämät MM-pisteet, kun kahdessa ajetussa kilpailussa jaossa oli yhdelle kuljettajalle maksimissaan 60 MM-pistettä. Grönholm keräsi pisteitä 56, Kristoffersson 53, MM-pistejohtaja Timmy Hansen 45 ja MM-pistekakkonen Kevin Hansen 38.

– Meillä oli koko viikonlopun hemmetin hyvä vauhti! Pistimme tänään kaiken peliin ja se riitti lähes tuplavoittoon, vajaalla sekunnilla finaalissa Kristofferssonille tappion kokenut Grönholm korosti.

Kuljettajien MM-pisteissä neljäntenä oleva Grönholm on nyt 23 pisteen päässä kärjestä, kun taas kakkossijaan on matkaa vain kuusi pistettä. Kun ajamatta on vielä neljä osakilpailua ja jaossa on 120 MM-pistettä, ei Grönholmia pidä missään nimessä laskea vielä ulos mestaruustaistelusta, mutta toisaalta on myös hyvä muistaa, että inkoolaisen palkintokaapista puuttuu vielä MM-mitali, joten sen saavuttaminen tänä vuonna olisi ilman muuta iso asia, mitalin väristä huolimatta.

– Onhan se ero kärkeen vieläkin iso, mutta mitä tahansa voi tapahtua. Tämä viikonloppu oli minulle ja tiimillemme todella hieno, saimme kunnon onnistumisia. Alkuerävoittoja, semifinaalien ja yhden finaalin voitot. Nyt tiedämme, että teemme asioita oikein. Kisoja on vielä jäljellä ja me aiomme tsempata loppuun asti, Grönholm painotti.

 

Johan Kristoffersson ajoi kauden avausvoittoonsa Latvian Riiassa sunnuntaina (Kuva: KYB EKS JC).

 

 

“Luulin jo, että spinnaan toisessa mutkassa”

Grönholm ylsi nyt ensimmäistä kertaa urallaan kolmeen peräkkäiseen palkintosijoitukseen rallicrossin MM-sarjassa, kun ennen Latvian voittoa ja kakkossijaa Ranskasta tuli kolmas sija. Vuonna 2019 Grönholm ylsi kahteen peräkkäiseen palkintosijoitukseen, oltuaan Latviassa toinen ja Etelä-Afrikassa ykkönen. Sen sijaan Latviassa sunnuntaina voittoon ajanut Kristoffersson ei ollut kokenut näin pitkää voitotonta jaksoa MM-sarjassa sitten vuosien 2016 ja 2017.

Viime vuonna kauden viimeisen osakilpailun voittanut ja maailmanmestariksi kolmannen kerran kruunatun Kristofferssonin alkukausi kuluvan vuoden osalta oli ollut täynnä epäonnea, kunnes viides osakilpailu toi ruotsalaiselle lopulta voiton. Kristoffersson, MM-sarjan historian voitokkain kuljettaja 25 ykkössijallaan, ajoi vuosina 2016-2017 seitsemän osakilpailua ilman voittoa. Sen jälkeen ajamistaan 29 kilpailusta (2017-2020) Kristoffersson voitti peräti 22.

– Sain finaalissa erittäin hyvän startin ja otin ensimmäisessä mutkassa riskin, jotta pääsisin nousemaan kärkeen. Ensimmäisissä mutkissa ohjaamossa oli paljon ohjelmaa ja luulin jo, että spinnaan toisessa mutkassa, mutta ajattelin vain, että no sehän sopisi hyvin tämän kauden kuvaan, Kristoffersson viittasi vaikeaan alkukauteensa.

Latviassa Kristoffersson on kilpaillut rallicrossin MM-sarjassa nyt yhteensä seitsemän kertaa ja voittoon lajin todellinen legenda on ajanut neljästi, vuosina 2017, 2018, 2020 ja 2021. MM-pisteissä Kristoffersson on kolmantena, 20 pisteen päässä kärjestä, kun taas kakkossija on vain kolmen pisteen päässä.

– Vauhtimme oli hyvällä tasolla ja ilman muuta pystymme vielä nousemaan mestariksi. Jokaisesta pisteestä täytyy taistella ja niin me tulemme myös loppukauden kilpailuissa tekemään. Alkukausi on ollut meille vaikea, vauhtia on ollut, mutta asiat eivät vain ole menneet haluamallamme tavalla. Siinäkin mielessä tämä voitto on fantastinen koko tiimillemme, kaikki ovat tehneet niin kovasti töitä ja he todellakin ansaitsevat tämän, Kristoffersson hehkutti.

Betomik Racing -tiimin Juha Rytkönen jäi toisessa semifinaalilähdössä viidenneksi, eikä selviytynyt finaaliin. Finaalista ulos putosi myös neljänneksi ajaneen Mattias Ekströmin tiimikaveri Timo Scheider, jonka Seatista petti vetoakseli matkalla finaalin lähtöruudukkoon. Saksalaisen tilalle nostettiin ensimmäiseltä varasijalta Grönholmin tiimikaveri Krisztian Szabo, joka ajoi finaalissa kuudenneksi.

Rallicrossin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan Spa-Francorchampsin radalla Belgiassa 9.-10. lokakuuta.

Latvian finaalin tulokset

1) Johan Kristoffersson SWE (Audi) 4.59,316
2) Niclas Grönholm (Hyundai) + 0,920
3) Timmy Hansen SWE (Peugeot) + 2,149
4) Mattias Ekström SWE (Seat) + 2,274
5) Kevin Hansen SWE (Peugeot) + 5,525
6) Krisztian Szabo HUN (Hyundai) + 8,161

Nopein kierros: Kristoffersson (kierros 2/6) 48,210

Semifinaalin tulokset

Lähtö 1

1) Niclas Grönholm (Hyundai) 4.59,844
2) Timmy Hansen SWE (Peugeot) + 1,428
3) Timo Scheider GER (Seat) + 1,756
4) Enzo Ide BEL (Audi) + 6,338
5) Kevin Abbring NED (Renault) + 6,353
6) Dan Öberg SWE (Volkswagen) + 21,143

Nopein kierros: Scheider (kierros 2/6) 48,300

Lähtö 2

1) Johan Kristoffersson SWE (Audi) 4.59,282
2) Mattias Ekström SWE (Seat) + 0,474
3) Kevin Hansen SWE (Peugeot) + 4,157
4) Krisztian Szabo HUN (Hyundai) + 6,844
5) Juha Rytkönen (Ford) + 7,510

Nopein kierros: Ekström (kierros 3/6) 48,091

MM-pistetilanne 5/9 osakilpailun jälkeen

1) Timmy Hansen (SWE) 130
2) Kevin Hansen (SWE) 113
3) Johan Kristoffersson (SWE) 110
4) Niclas Grönholm 107
5) Krisztian Szabo (HUN) 88
6) Kevin Abbring (NED) 79
7) Timo Scheider (GER) 64
8) Enzo Ide (BEL) 57
9) Juha Rytkönen 43
10) Rene Munnich (GER) 16

Tiimit

1) Hansen World RX Team (SWE) 243
2) GRX-SET World RX Team 195
3) KYB EKS JC (SWE) 167

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet
YouTube-video: Rallicrossin MM-sarja

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com