Grönholmin talli teki historiaa – Höljesissä syntyi MM-sarjan uusi ennätys

12.7.2019 / 13:10
Reinis Nitiss ja Niclas Grönholm Höljesin MM-osakilpailussa viime viikonloppuna (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Toista kauttaan rallicrossin MM-sarjassa kilpaileva Marcus Grönholmin GRX Taneco -talli ylsi edellisessä osakilpailussa Ruotsin Höljesissä MM-sarjan uuteen ennätykseen.

Koskaan aiemmin ei vuonna 2014 käynnistyneen rallicrossin MM-sarjan historiassa ole samasta tallista neljä eri kuljettajaa yltänyt palkintosijoitukseen samalla kaudella. Marcus Grönholmin johtamassa GRX Taneco -tallissa on kilpaillut tällä kaudella neljä kuljettajaa ja heistä jokainen on saavuttanut kuudesta ajetusta MM-sarjan osakilpailusta vähintään yhden palkintosijoituksen.

Niclas Grönholm avasi kauden sijoittumalla Abu Dhabissa toiseksi ja kauden viidennestä osakilpailusta Norjasta tuli voitto. Timur Timerzyanov ajoi voittoon Belgiassa ja samassa osakilpailussa sairauslomalla ollutta Grönholmia tuurannut Joni Wiman oli kolmas. Rallicrossin MM-sarjan uuden ennätyksen suomalaistallille varmisti Reinis Nitiss viime viikonloppuna Ruotsin Höljesissä, missä latvialainen sijoittui kolmanneksi.

Aiempaa ennätystä piti hallussaan kaksi ruotsalaistallia, Olsbergs MSE, sekä Marklund Motorsport, jotka ylsivät kaudella 2014 palkintosijoitukseen kolmen eri kuljettajan voimin. Olsbergs MSE:lle vähintään yhden palkintosijoituksen toivat Andrew Jordan, Richard Göransson, sekä Kevin Eriksson. Marklund Motorsportin “palkintotrion” puolestaan muodostivat Toomas Heikkinen, Anton Marklund, sekä Tanner Foust.

Rallicrossin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kanadassa. Kun kautta on ajamatta vielä neljä osakilpailua, on GRX Taneco tallien MM-pisteissä toisena. MM-sarjaa johtaa Team Hansen MJP -talli 43 pisteen erolla ennen GRX Tanecoa.

Uutta! Rallicrossin MM- ja EM-sarjan erikoistilastot

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

 


Facebook kommentit