Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm nähdään parin viikon päästä Belgian Span radalla sähköisen rallicross-auton ratissa, kun inkoolainen osallistuu rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan Projekt E -sarjan osakilpailuun. Reilut 12 vuotta sitten rallicrossia seuraava yleisö sai todistaa Grönholmin huikeaa debyyttiä lajin parissa.
Huhtikuussa vuonna 2008 moni yllättyi, kun Marcus Grönholm ilmoitti Tukholmassa, Ruotsissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa solmineensa vähintään viisi rallicrossin EM-sarjan osakilpailua käsittävän sopimuksen Andreas Erikssonin johtaman Ford Team RS Europe -tiimin (nykyisin Olsbergs MSE) kanssa. Kilpailukalustoksi tuli lähes 600-hevosvoimainen Ford Fiesta ST -auto, jolla Eriksson oli saavuttanut edellisenä vuonna 1-divisioonan EM-hopeaa.
Grönholm osallistui vuonna 2008 lopulta kolmeen EM-osakilpailuun ja niistä ensimmäinen, EM-sarjan kauden kuudes osakilpailu heinäkuussa Ruotsin Höljesissä, oli samalla myös inkoolaisen kilpailudebyytti rallicrossissa. Kilpailun alla Grönholm ilmoitti tavoitteekseen paikan A-finaalissa, tuohon aikaan kun ajettiin vanhalla järjestelmällä, missä alkuerien jälkeen kuljettajat jaettiin neljään eri finaaliin ja alkuerien parhaat selvittivät tiensä suoraan A-finaaliin.
Kun tv-lähetys Höljesistä MTV3 Max -kanavalla Suomessa käynnistyi, saatiin heti alkuun todeta Grönholmin tavoitteen täyttyneen. Rallin kaksinkertainen maailmanmestari oli selvittänyt alkuerät parhaalla mahdollisella tavalla ja starttasi 1-divisioonan A-finaaliin paalupaikalta. Lähetystä selostanut Miiro Koivula, UrheiluUutiset Motorsportin edesmennyt päätoimittaja, totesi hetki ennen finaalia juuri ne asiat mitä moni varmasti tuossa kohtaa kotikatsomoissa mietti.
– Moni tätä toivoi, kuka uskoi? Ensimmäinen rallicross-kilpailu rallin kaksinkertaisella maailmanmestarilla ja heti paalupaikka finaalissa. Huh huh, Koivula hehkutti.
Finaalin tapahtumia Koivulan rinnalla lähetyksessä kommentoi rallicrossin viisinkertainen Euroopan mestari Matti Alamäki.
– Erittäin hyvät mahdollisuudet on voittaa, paalupaikka on niin hyvä tuolla radalla. Täytyy aika paljon mokata lähdössä, että jäisi taakse, Alamäki ennakoi.
Koivula oli ollut alkuerien jälkeen yhteydessä Grönholmiin.
– Grönholm sanoi, että äärimmäisen hauskaa oli ja sanotaanko, että oli täpinöissään. Marcus arveli, että kolmannessa alkuerässä olisi takaa mennyt vetoakseli poikki, kun auto meni pari mutkaa vähän kylki edellä. Mutta sitten Marcus oli muistanut, että ai joo, tämähän on rallicrossia – kaveri työnsi takapuskurista, Koivula naurahti.
Grönholmin aktiiviura kuljettajana on jo ohi, mutta mestari nähdään silti silloin tällöin kilpailemassa (Kuva: GRX Taneco).
“Ahneet ovat Grönholmilla ajolinjat”
Grönholm sai finaalissa eturiviin vierelleen Michael Jernbergin. Toisessa rivissä puolestaan olivat Kenneth Hansen, jolla tuohon aikaan rallicrossin Euroopan mestaruuksia oli 13, sekä Grönholmin tiimipäällikkö Eriksson. Kolmannesta rivistä löytyi vielä Ludvig Hunsbedt ja Stig-Olov Walfridson. Yksi suomalainen ja yksi norjalainen, sekä neljä ruotsalaista. Siinä lähtöasetelmat rallicrossin EM-sarjan kauden kuudenteen osakilpailuun Höljesissä 12 vuotta sitten.
Lopulta vihreä valoi syttyi ja finaalikuusikko ryntäsi kohti ensimmäistä mutkaa. Jernberg kakkosruudusta sai hieman paremman startin kuin Grönholm, mutta suomalainen onnistui säilyttämään ykköspaikkansa ensimmäisen mutkan jälkeen. Kolmannessa mutkassa Hansen osui hieman Grönholmin auton takakulmaan, ruotsalainen meni heti lisälenkille, kun taas Grönholm jatkoi normaalia rataa pitkin, saaden peräänsä Jernbergin.
Kahdesta oranssista Fordista toinen jäi radan varteen jo ensimmäisellä kierroksella, kun Eriksson kolmannelta sijalta pyörähti ja joutui teknisen vian takia keskeyttämään. Grönholmin auto sen sijaan kesti maaliin asti, vaikka Grönholm ei juurikaan autoaan säästellyt, eikä myöskään kilpakumppanit päästäneet debytanttia helpolla.
– Ahneet ovat Grönholmilla ajolinjat, aivan kuten aina rallissakin. Grönholmille tietysti uusi tilanne, aiemmin kun ei ole kukaan takapuskurissa ollut. Rallissa ajetaan täysin omaa suoritusta, mutta nyt pitää miettiä myös sitä, että joku saattaa takakulmaan tulla ja “pussata” pois radalta. Kyllä Grönholm on tässä melkoista pommia järjestämässä mikäli pystyy tämän vielä voittamaan, Koivula selosti finaalin kulkua.
Finaalin lähestyessä puolivälin krouvia, Jernberg yritti radan viimeisessä mutkassa ohitusta Grönholmista, kaksikon autot osuivat toisiinsa, mutta tilanne pysyi muuttumattomana. Jernberg hoiti lisälenkin kolmannella kierroksella, kun taas Grönholm meni lisälenkille viimeisellä kierroksella. Avauskierroksella lisälenkin hoitanut Hansen oli saanut lähes koko finaalin ajan ajaa täysin omaa ajoaan, eikä ollut kaukana, että lajin yksi suurimmista legendoista olisi Grönholmin onnistunut ohittamaan.
Grönholm ehti kuitenkin Hansenin eteen lisälenkiltä, piti hermonsa loppuun asti ja saapui ruutulipulle sensaatiomaisesti ykkösenä. Hansen oli toinen ja Jernberg kolmas.
– Oli täydellisyyttä hipova suoritus, ei voi muuta sanoa, rallicrossissa kaiken nähnyt ja kokenut Alamäki hehkutti Grönholmin upeaa suoritusta.
Välittömästi maaliintulon jälkeen, Grönholmin noustua autostaan ulos, saatiin tv-lähetykseen ensimmäiset kommentit voittajan suusta. Tosin haastattelua “häiritsivät” Grönholmia muun muassa onnittelemaan saapuneet Eriksson, sekä Hansen.
– Ei yhtään huonommin! Olen todella onnellinen tästä. En ihan tälläistä osannut odottaa. Jernberg yritti alussa työntää minua joka paikassa, Grönholm hymyili.
Höljesin finaalin tasosta ja Grönholmin suorituksen arvosta kertoo paljon se, että Hansen voitti kaudella 2008 uransa 14. Euroopan mestaruuden, Hunsbedt nappasi EM-hopeaa ja Jernberg EM-pronssia. Höljesin finaalissa kyseisen kolmikon sijoitukset Grönholmin takana olivat siis toinen, viides ja kolmas.
– Tiesin, että hän on hyvä kuljettaja, mutta en olisi uskonut, että heti voittaisi. Se mikä myös meidät muut yllätti, että hän oli niin hyvä kaksintaisteluissa, Hansen jakoi kunniaa Grönholmin suuntaan.
Tämän auton ratissa Grönholm nähdään Belgian Spassa, Projekt E -sarjan osakilpailussa (Kuva: FIAWorldRallycross.com).
“Tämä ei todellakaan ole mikään comeback”
Vuosina 2011 ja 2012 Grönholm kilpaili hyvällä menestyksellä Global Rallycross -sarjassa Yhdysvalloissa. Viime vuosina Grönholmin aika on kulunut enimmäkseen omaa GRX-tiimiä pyörittäessä, joka on jo vakiinnuttanut asemansa rallicrossin MM-sarjassa kärkitiimien siellä terävimmissä kärjessä. Aiemmin tänä kesänä Grönholm kilpaili ensimmäistä kertaa tiiminsä Hyundailla, kun hän osallistui Höljesissä RallyX Nordic -sarjan yhteydessä ajettuun legendojen kilpailuun.
Ja kenellekään tuskin tuli suurena yllätyksenä se, että Grönholm myös tuon kilpailun voitti. Nyt Grönholm on jälleen uuden haasteen edessä, kun hän hyppää 21.-22. marraskuuta Belgian Spassa ajettavassa rallicrossin MM-sarjan seuraavassa osakilpailussa täyssähköauton rattiin. Grönholm kilpailee Projekt E -sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa Jani Paasosen johtaman Ferratum-tiimin Ford Fiesta ERX -autolla, jota Grönholm aiemmin lokakuussa testasi Hyvinkäällä.
– En ole sinänsä ollut sähköautojen suurin ystävä. Mutta kun ajoin tällä autolla, sisällä kopissa tuli kunnon kilpailufiilis ja innostus nousi pintaan. Auto käyttäytyi helposti ja siihen voidaan tehdä vielä pientä säätöä, Grönholm kommentoi Ferratum-tiimin tiedotteessa.
Projekt E -sarja tuli mukaan rallicrossin MM-sarjaan tänä vuonna ja siinä kilpaillaan täyssähköautoilla, jonka tekniikan on kehittänyt itävaltalainen Stard. Rallicrossin MM-sarjassa on tarkoitus siirtyä pääluokan osalta täyssähköautoihin vuonna 2022, kun taas MM-sarjan eräänlaisena kasvattajaluokkana toiminut RX2 (Supercar Lites) siirtyy täyssähköautoihin jo ensi vuonna.
Historian ensimmäinen Projekt E -sarjan osakilpailu ajettiin elokuussa Ruotsin Höljesissä, mukana oli kolme kuljettajaa ja voiton nappasi jenkkitähti Ken Block. Toinen osakilpailu oli ohjelmassa Latvian Riiassa syyskuussa ja silloin voittoon ajoi ranskalainen Cyril Raymond. Kokonaispisteissä sarjaa johtaa ainoana kuljettajana kauden molempiin osakilpailuihin osallistunut Natalie Barratt. Grönholm suuntaa Belgiaan rennoin mielin.
– Olen sanonut kotonakin, etten enää aja kilpaa, mutta taas olen tässä tilanteessa. En lähde verissä päin taistelemaan Belgiassa, eikä tämä todellakaan ole mikään comeback. Minun ei tarvitse enää antaa mitään näyttöjä. Lähdetään mukaan fiilistelemään millaisia nämä sähköautot ovat, kun rallicross on muutenkin menossa siihen suuntaan. Ajoin (Hyvinkäällä) kaikkiaan kolme kierrosta, joten olen hyvin harjoitellut, Grönholm lohkaisi tuttuun tyyliinsä.
Tiimipäällikkö Paasonen on vuorenvarma siitä, että Projekt E -luokan Spassa tulee voittamaan Grönholm.
– Kun Marcus laittaa kypärän päähän, hän ajaa varmasti voitosta. Uskon, että “Bosse” hoitaa homman. Rallin kaksinkertainen maailmanmestari ja rallicrossin EM-sarjan osakilpailuvoittaja tulee ajamaan Ferratum-tiimin autolla, joten onhan se todella kova juttu. Sekin on iso juttu, että Ferratum-tiimi on ensimmäisenä MM-sarjan tiiminä mukana sähköautopuolella MM-sarjassa, Paasonen korostaa.
Höljesin 1-divisioonan finaali 2008
1) Marcus Grönholm Ford Fiesta
2) Kenneth Hansen (SWE) Citroen C4
3) Michael Jernberg (SWE) Skoda Fabia
4) Stig-Olov Walfridson (SWE) Renault Clio
5) Ludvig Hunsbedt (NOR) Volvo S40
6) Andreas Eriksson (SWE) Ford Fiesta
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Koivulan ja Alamäen kommentit: MTV3 Maxin tallenne
Grönholmin ja Paasosen kommentit: Tiedote
Facebook kommentit