Grönholmin viikonloppuun onnistunut startti, arpaonni suosi – “Varmasti ollaan vahvoja”

13.9.2019 / 20:08
Ensimmäinen valintavuoro veti Niclas Grönholmin mietteliääksi (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Riiassa, Latviassa. Tapahtumat radalla käynnistyvät lauantaina ja perjantaina ohjelmassa oli nyt kolmatta kertaa MM-sarjan historiassa ensimmäisten alkuerälähtöjen arvonta.

Systeemi on selkeä. Rallicrossin MM-sarjassa jokaisessa osakilpailussa ajetaan neljä alkuerää. Toisen, kolmannen ja neljännen alkuerävaiheen lähdöt muodostetaan edellisen alkuerävaiheen tulosten perusteella. Ensimmäisen alkuerävaiheen lähdöt sen sijaan arvotaan ja Kanadan osakilpailusta lähtien niin, että kuljettajat kutsutaan perjantaina tilaisuuteen, missä valintajärjestys on arvottu ja kuljettajat yksi kerrallaan astuvat parrasvaloihin ilmoittamaan missä lähdössä haluavat ajaa.

– Ihan ok systeemi, saadaan vähän uutta tähän touhuun, Niclas Grönholm totesi tuoreeltaan UrheiluUutiset.comille, kun Latvian arvontatilaisuus oli ohi.

Grönholm oli 19 kuljettajan joukossa kaikkein onnekkain, kun hän pääsi valitsemaan haluamansa lähdön ensimmäisenä. Vaihtoehtoina oli ensimmäisen alkuerävaiheen neljä lähtöä, joista ensimmäiseen asettui neljä kuljettajaa ja kolmeen muuhun jokaiseen viisi kuljettajaa. Grönholm asteli päättäväisen näköisenä ilmoittamaan valintansa, mutta heti ensimmäinen puheenvuoro sai salissa olleen väen nauramaan.

– En tiedä, Grönholm vastasi, kun häneltä kysyttiin mihin lähtöön GRX Taneco -tallin ykköskuljettaja haluaa mennä.

Lopulta Grönholm valitsi toisen lähdön, johon myöhemmin paikkansa valitsivat myös Cyril Raymond, Janis Baumanis, Anton Marklund, sekä Kevin Hansen.

– En tiennyt mihin lähtöön menisin, mutta tottakai selvää on, että lähtöpaikan haluaa mahdollisimman sisältä. Sisärata on paras, Grönholm selvensi valintaansa.

Kun kuljettajat saavat vasta tilaisuudessa paikan päällä tietää missä vaiheessa pääsevät lähdön valitsemaan, luulisi valmistautumisen tilaisuuteen olevan vaikeaa. Grönholmin mukaan jokaiseen tilanteeseen pitää olla ajatus valmiina, heitti arpaonni sitten valintavuoron alkupäähän, keskivaiheille tai aivan viimeisten joukkoon.

– Jokaisella radalla on erilaiset lähtölaatat ja erilainen pito. Täällä ei ikinä halua lähteä ulkoa, se on sellainen sumppu tuo ensimmäinen mutka. Jos ei ota ihan haamulähtöä, niin ulkoa lähtiessä on ihan pulassa, Grönholm kuvaili Bikerniekin rataa.

 

Niclas Grönholmin auto odotti perjantaina varikkopilttuussa lauantain ensimmäisiä ratatapahtumia (Kuva: Jari Hotti).

 

“Ne nyt ulisee joka asiasta”

MM-pisteissä toisena olevalla Kevin Hansenilla oli arvonnassa huonoa tuuria, kun ruotsalaiskuljettaja oli valintavuorossa viimeisenä, eli joutui ottamaan sen paikan mikä oli jäänyt enää jäljelle. Toisen lähdön viidenteen lähtöruutuun, eli sinne Grönholmin mainitsemalle lähtöruudukon ulkopuolelle joutunut Hansenin veljeksistä nuorempi ottikin varsin kovasti kantaa nykyiseen systeemiin. Grönholmilla oli oma mielipiteensä kilpakumppaninsa avautumisesta.

– Tottakai se tuntuu paskalta silloin, kun on viimeisenä vuorossa. Mutta heti kun olet alkupäässä valitsemassa, niin se on todella hyvä. Minä olin viimeisenä vuorossa Kanadassa, eikä tarvinnut valittaa ja sen jälkeen on ollut hyvä tuuri näiden vuorojen suhteen, Grönholm kertaa.

Hansenin veljekset, sen lisäksi, että ovat nopeita radalla, ovat varsin tunnettuja siitä, että jos joku asia ei heitä miellytä, niin asia tuodaan näkyvästi esiin.

– Ne nyt ulisee joka asiasta. Hiukan ärsyttävää, Grönholm tyytyi kommentoimaan.

Latvian kilpailu tullaan viikonloppuna mitä suurimmaksi osaksi näillä näkymin ajamaan sadesäässä. Jo perjantaina rankkasateet piiskasivat rata-aluetta, lauantaille Riikaan on luvattu sadekuuroja ja sunnuntaille sadetta koko päiväksi. Grönholmin mukaan he ovat valmiita sadesään kilpailuun.

– Ollaan ja ihan varmasti ollaan myös vahvoja. Meillä on hyvä auto sateelle. Ja sitten kun saa hyvän tatsin starttiin, niin hyvä tulee. En usko, että auton puolesta on mitään ongelmia. Sadekelillä se tietysti vaatii rauhallisen ajotyylin. Se on kuljettajasta kiinni. Norjassa löydettiin hyvät säädöt sadekelillä finaaliin, siellä auto tuntui hyvältä. Sitä kokemusta voi hyödyntää varmasti täällä. Startit kun saa onnistumaan, niin hyvä tulee, Grönholm vakuuttaa.

Kaksi osakilpailua sairausloman takia alkukesästä sivussa ollut Grönholm on kuljettajien MM-sarjassa neljäntenä ja kun ajamatta on enää kaksi osakilpailua, niin mahdollisuudet mestaruuteen ovat enää varsin ohuet. Tavoite Latviaan on kuitenkin Grönholmilla kristallin kirkas.

– Aina lähdetään ajamaan voitosta. Katsotaan nyt miten se lähtee rullaamaan. En kumpaakaan mestaruutta sen enemmän mieti. Se (henkilökohtainen mestaruus) meni Kanadan ja Ranskan hankaluuksiin viimeistään. Kyyti on ollut koko ajan todella hyvää, mutta aina on tullut jotain. Rengasrikko tai nyt viimeksi, kun (Andreas) Bakkerud ajoi päin. Kanadassa semifinaalissa oli huono lähtö. Pienestä nämä on kiinni. Olisin voinut voittaa vaikka jokaisen kisan tänä vuonna mitä on ajanut. Se harmittaa, että tulokset ei kerro meidän vauhdista ja suorituskyvystä oikein mitään, Grönholm sanoi.

Teksti: Jari Hotti, Riika
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit