GRX Taneco janoaa menestystä Höljesissä – “Positiivinen henki kannustaa meitä eteenpäin”

30.6.2018 / 06:13
Niclas Grönholm Hellin radalla Norjassa kesäkuussa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa. Suomalainen GRX Taneco -tiimi lähtee kilpailukauden ehdottomaan klassikkokilpailuun hyvin valmistautuneena.

Keski-Ruotsissa sijaitseva Höljesin rata on monille kuljettajille yksi heidän suosikkiradoistaan. Kisaviikonlopun aikana pikkuruisen Höljesin kylän täyttävät 40 000 innokasta fania ja tunnelma on luonnollisesti katossa. GRX Tanecon Hyundai i20 Supercar -autot ovat osoittautuneet kilpailukykyisiksi heti huhtikuisesta debyyttikisastaan lähtien ja tulevana viikonloppuna ne kisaavat 15 muun rallicross-tykin kanssa Höljesin herruudesta.

Rata sijaitsee lähellä Norjan rajaa, noin 200 kilometriä Karlstadista pohjoiseen. Sääennuste lupaa viikonlopuksi aurinkoista kesäkeliä. Kahtena edellisenä vuonna Niclas Grönholm on selvittänyt tiensä Höljesissä läpi karsintaerien ja MM-sarjan alusta, eli vuodesta 2014 lähtien Timur Timerzyanov puolestaan on yltänyt kolmesti Ruotsin kilpailussa semifinaaleihin.

– Olemme olleet kilpailukykyisiä kauden alusta lähtien ja Norjassa suoriuduimme jälleen hyvin. Sen jälkeen olemme tehneet kovasti töitä valmistautuen Ruotsin kisaa varten. Höljes on upea ja erittäin nopea rata ja itse kisa on ison kokoluokan tapahtuma, jossa on mahtava tunnelma. Höljes on lempikisani tällä kaudella. Toivon, että pääsemme jälleen todistamaan hyvän vauhtimme ja saavutamme tehdastiimejä, Grönholm ennakoi.

GRX Taneco -tiimi on viiden osakilpailun jälkeen tiimien MM-pisteissä parhaana ei-tehdastiiminä sijalla neljä.

– Koko tiimi on Höljesin kisan alla todella motivoitunut ja positiivinen henki kannustaa meitä kaikkia eteenpäin. Tavoitteenamme olisi saada palkinto kaikesta vuoden alusta saakka tekemästämme kovasta työstä. Olemme nyt neljänsinä tallien MM-pisteissä ja koitamme päästä vieläkin lähemmäksi kärkijoukkoa, tallipäällikkö Jussi Pinomäki sanoo.

EM-sarjaa ajaessaan venäläiskuski nappasi Höljesistä yhteensä kolme osakilpailuvoittoa: D1A-luokassa vuosina 2009 ja 2010, sekä Supercar-luokassa vuonna 2012.

– Höljes on maaginen kisa. Se on ihan omaa luokkaansa, vähän niin kuin Monacon GP Formula 1:ssä. Kaikki haluavat voittaa sen, sillä valtavien fanimäärien ansiosta kilpailussa on aivan uskomaton tunnelma. Teemme kovasti töitä, jotta pärjäisimme hyvin. Emme onnistuneet haluamallamme tavalla Norjan Hellissä, mutta olemme nyt jälleen valmistautuneet hyvin. Täältä tullaan Höljes, Timerzyanov hehkuttaa.

Teksti: GRX Tanecon tiedote


Facebook kommentit