Haapamäen Supercar-debyytti päättyi lyhyeen – “Autosta petti kytkinakseli”

24.5.2019 / 21:26
Henri Haapamäki starttaa SRC-luokkaan hallitsevana Suomen mestarina (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Kauan odotettu rallicrossin SM-sarjan uusi kausi pyörähtää käyntiin lauantaina Jalasjärvellä, Etelä-Pohjanmaalla, missä päästään todistamaan myös erittäin mielenkiintoista Supercar-debyyttiä.

Viime vuonna SRC-luokan Suomen mestaruuden voittanut Henri Haapamäki, 30, tiedotti perjantaina, että hän osallistuu Jalasjärven SM-avauksessa SRC-luokan lisäksi myös Supercar-luokkaan. Vaikka päätös rallicrossin SM-sarjan kuninkuusluokkaan osallistumisesta venyikin aivan viime metreille, niin ei tämä mahdollisuus Haapamäelle itselleen tullut kuitenkaan aivan puskista ja juuri sarjakauden kynnyksellä.

– Kyllä se on minulla ollut tiedossa jo etukäteen, että tälläiseen olisi mahdollisuus. Mutta kieltämättä meni hieman kalkkiviivoille lopullinen päätös, testaaminen ja muu, Haapamäki naurahtaa UrheiluUutiset.comin haastattelussa.

Haapamäki hyppää Jalasjärven SM-osakilpailussa ARP Motorsport -tiimin Ford Fiesta Supercar -auton rattiin, jolla aiemmin SM-sarjassa on kilpaillut Ville Mikkola. Haapamäki testasi autoa torstaina Kaanaan radalla omien sanojensa mukaan parikymmentä kierrosta, sekä otti kolme starttiharjoitusta. Kun kokemukset nelivetoautolla kilpailemisesta ovat jo entuudestaan vähäiset ja tuntuma Supercar-luokan autoon vieläkin vähäisempi, niin Haapamäki ottaa tulevan uuden haasteen vastaan nöyrin mielin.

– Niin paljon olen kilpa-autolla ajanut, että tunnen sen, kun en ole siellä päinkään miten tuollaisella autolla pitäisi ajaa. Mutta parempaan päin se meni koko ajan ja auto tuli koko ajan tutummaksi. Jalasjärven kilpailu tulee olemaan opiskelua, mutta olen erittäin kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden osallistua ja yritän saada siitä kaiken opin, sekä ilon irti. Ja on siitä SRC:n puolellekin hyötyä, kun saa ajoa ja kisalähtöjä, niin se on minulle todella hyvää harjoitusta, Haapamäki muistuttaa.

Haapamäki ei ole asettanut itselleeen tulevaan kilpailuun minkäänlaisia tulostavoitteita. Sen sijaan sään osalta toiveissa olisi kuivan kelin kilpailu.

– Toivon sydämeni pohjasta, että ei sataisi vettä, koska ikinä aikaisemmin en ole tälläisellä autolla sateella ajanut. Toivottavasti olisi kuivaa ja voisi opiskella lisää muiden mukana ajamalla. Sitten aletaan siitä pikku hiljaa kärkkymään ohituspaikkoja. Tavoite on vain ja ainoastaan saada ajetuksi ehjää ajoa kaikissa alkuerissä. Katsotaan erä kerrallaan eteenpäin, Haapamäki suunnitteli.

Haapamäki ei ole ilmoittautunut Supercar-luokan SM-sarjaan, vaan ajaa Jalasjärvellä luokan ulkopuolisena kuljettajana. Myöskään muista kilpailuista ei tällä hetkellä ole vielä tietoa, vaan sovittu on toistaiseksi nyt edessä oleva Jalasjärven kilpailu. Rallicrossin SM-sarjassa uusi tilanne ei ole se, että kilpailija ajaa useammassa luokassa ja on näin ollen kilpailupäivän aikana enemmän kuin kiireinen.

Haapamäellä, SRC-luokan hallitsevalla Suomen mestarilla, ei tästä löydy aiempaa kokemusta.

– Täysin uusi elementti minulle, kun toinen luokka lykätään mukaan, mutta eiköhän siitä selvitä. Pikku hässäkkää siinä voi toki olla, kun lähdöt voivat olla peräkkäinkin, nyt kun ei ajeta crosskartia ja RX Academya. Koitetaan pitää ukko hereillä ja saada ajetuksi hyviä eriä, Haapamäki päätti.

Haapamäen haastattelu Supercar-debyytin osalta tehtiin perjantaina, ennen illalla ajettuja harjoituksia. Harjoituksissa Haapamäen autoon tuli kuitenkin tekninen vika ja näin ollen Supercar-debyyttiä ei kilpailun osalta Jalasjärvellä lauantaina tulla näkemään. Haapamäen mukaan Fordista petti kytkinakseli ensimmäisessä harjoituslähdössä ja se tiesi sitä, että edessä oli ilmoittautumisen peruutuksen toimitus kilpailutoimistoon.

Lue myös! Haapamäki janoaa toista Suomen mestaruutta – “Kyllä se sama nälkä on edelleen olemassa” (24.5.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit