Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Pesämäen radalla Honkajoella. Kaanaan avausosakilpailussa kolme viikkoa sitten SRC-luokassa kolmanneksi ajanut Henri Haapamäki on valmistautunut tulevaan kilpailuun hyvin ja sastamalainen lähteekin tavoittelemaan kauden avausvoittoaan.
Kolmatta kauttaan rallicrossin SM-sarjassa kilpaileva Henri Haapamäki on kahdella aiemmalla kaudella sijoittunut SRC-luokan loppupisteissä toiseksi, joten sanomattakin on selvää, että tavoite tähän kauteen lähdettäessä oli vain ja ainoastaan Suomen mestaruus. Kauden avauksessa Kaanaassa, Tampereella kolme viikkoa sitten sijoitus oli värikkään kilpailupäivän päätteeksi kolmas.
– Kyllähän sitä täytyy hiukan nostaa kättä ylös virheen merkiksi, että hieman ukko oli jäässä siellä vielä. Talven ajamattomuus näkyi, tuli pieniä virheitä. Ja kun erot on niin pienet kuin mitä oli, niin se ei salli yhtään virhettä kuljettajalta. Lähes joka lähdössä minulle tuli sellaisia pieniä virheitä, ei saanut sellaista vanhan liiton “pohja-aika kierrosta” tempaistua, Haapamäki kertaa Kaanaan tapahtumia.
Kaanaan avauksen jälkeen Janne Viitikko johtaa SRC-luokkaa 29 pisteellään, Joni-Pekka Rajala (26) on toisena ja Haapamäki (24) kolmantena. Haapamäen tavoite Honkajoelle on nousta kilpailun jälkeen palkintopallilla sille korkeimmalle korokkeelle.
– Kyllä voittoa lähdetään ehdottomasti hakemaan. Itsellä on sellainen olo, että vehkeet ja kädet siihen piisaa. Hiukan vain kun on tuuria mukana, ei tule osumia ja pääsee startista lähtemään hyville sijoille ja sattuu virheetön päivä, niin kyllä sitä pitäisi tuloslistalla kärkipäässä keikkua. Usko on vahva, Haapamäki vakuuttaa.
Haapamäki on tunnettu siitä, että mitään asioita ei jätetä sattuman varaan, kaikki tehdään huolella ja nytkin tulevaan kilpailuun valmistautuminen on tehty viimeisen päälle kunnolla.
– Käytiin ajamassa testiä niin Jurvassa, kuin Honkajoellakin ja autoa muutettiin kohtuullisen reilusti. Alustamuutoksia, että soralla etenemistä saataisiin hieman paremmaksi ja lähtöä myös. Näihin molempiin asioihin on koitettu keskittyä. Uskoisin, että auto on tällä hetkellä hiukan nopeammassa kunnossa, Haapamäki korostaa.
Kolmen viikon kilpailutaukoon mahtui myös tilauskeikka Puolaan.
– Samanlaisella Bemarilla ajavat kaverit kopioi viime talvena mun Bemarin takapään alustaratkaisut ja JS Voimansiirto toimitti heille täältä komponentteja. Nyt he halusi, että me tullaan vielä sinne paikan päälle sitä säätämään kohdillensa. Olin siellä viime viikonloppuna yhden huoltomiehen ja kisainssin kanssa. Pääsin sitten niiden Bemarilla runnomaan sellaisen kymmentuntisen päivän. Voi sanoa, että sai ranteet auki, Haapamäki naurahtaa.
Kaksi vuotta sitten Haapamäki ajoi Honkajoella kolmanneksi ja viime vuonna sijoitus oli neljäs.
– Tykkään radasta erittäin paljon. Kovavauhtisia mutkia, niin se vähän paremmin sopii tälläiselle vanhalle rallimiehelle kuin noi Kaanaan käsijarrumutkat. Ja oma autokin sopii hieman paremmin noille isoille radoille, Haapamäki päätti.
Teksti: Henri Haapamäen tiedote
Facebook kommentit