Heikki Koski-Lammelle pettymys Kouvolassa – “Puoli pätkää auto pelasi”

13.6.2017 / 09:35
Heikki Koski-Lammen taival Kouvolassa päättyi toisen ek:n jälkeen (Kuva: Timo Pullikka).

[ A- ] / [ A+ ]

Heikki Koski-Lammin ja kartanlukija Kari Luoman alkukausi Rallin SM-sarjassa on ollut vaikea. Matkanteko Kouvolan SM-rallissa viime lauantaina päättyi keskeytykseen.

Tunturiralli tammikuussa jäi väliin uuden auton valmistumisen ajankohdan vuoksi ja Mikkelissä helmikuussa neljännellä erikoiskokeella hajosi öljypohja. Nilsiästä tuli kuitenkin maaliskuussa hieno onnistuminen, kun Heikki Koski-Lammi sijoittui SM4-luokan toiseksi ja myös uran ensimmäinen SM-tason pohja-aika oli tosi asia. Hankaluudet kuitenkin jatkuivat kesäkauden avauksessa Riihimäellä toukokussa kytkimen hajottua toisella erikoiskokeella.

Treenikilometrit kauden viidenteen SM-ralliin jäivät Kouvolassa perjantaina ajettuun shakedowniin, jossa auto toimi moitteetta. Kuitenkin heti lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella kytkin alkoi luistamaan ja matkanteko päättyi lopulta toisen erikoiskokeen maalin jälkeen.

– Puoli pätkää auto pelasi ja sitten tiesin, että leikki tulee jäämään kesken, Koski-Lammi kommentoi.

Katseet ja budjetin kerääminen ovat jo kuitenkin suunnattu kohti vuoden päätavoitetta, joka on Suomen MM-rallin yhteydessä ajettava Vetomies 2017 –kilpailu.

– Ennen Vetomiestä auto on tarkoitus käydä huolella läpi ja saada kunnolla treenikilometrejä alle, Koski-Lammi päätti.

Lähde: Koski-Lammi Motorsportin tiedote


Facebook kommentit