Japanin rallisarjan kauden kuudes osakilpailu, ARK Rally Kamui, ajetaan tänä viikonloppuna. Kyseessä on kauden ensimmäinen sorakilpailu.
Japanin rallisarja siirtyy tänä viikonloppuna asfaltilta soralle, kun kauden kuudes osakilpailu ajetaan Hokkaidon saarella, Nisekon kaupungin isännöidessä kilpailukeskusta. Samalla kun “nousevan auringon maassa” ajetaan kauden ensimmäinen soraosakilpailu, on se samalla myös ensimmäinen sorakilpailu Heikki Kovalaiselle nelivetoisen Skoda Fabia R5 -auton ratissa. Kovalainen lähtee uuteen haasteeseen luottavaisin mielin.
– Uskon kyllä, että se lähtee sujumaan ihan ok. Pitää vaan alussa pysyä tiellä ja sitten fiiliksen parantuessa nostaa vauhtia. Japanissa soratiet menevät aika syville urille toisella ajokerralla ja siinä on silloin hyvä pito ja kun kärkiautona lähdetään ensimmäiselle lenkille, niin se pitää ajaa tarkasti, mutta toisella lenkillä pitää sitten hyökätä, kun on pitoa tarjolla, Kovalainen ennakoi tulevaa kilpailua UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa.
Kaksipäiväisessä kilpailussa ajetaan kymmenen erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 78 kilometriä. Reitti on jaettu niin, että ajettavia erikoiskokeita on viisi kappaletta ja ne kaikki ajetaan kahteen kertaan. Kovalainen pääsi ajamaan soratestit Skodalla heinäkuun alkupuolella, joten kylmiltään ei suomussalmelainen kilpailuun lähde.
Viidestä tähän mennessä ajetusta osakilpailusta Kovalainen yhdessä japanilaisen kartanlukijansa Sae Kitagawan kanssa ovat voittaneet neljä. Urallaan ensimmäistä täyttä kilpailukautta rallin parissa kilpailevan Kovalaisen mukaan ajaminen on mennyt ajettujen kilpailujen myötä eteenpäin, mutta edelleen työmaata on paljon edessä ja erityisesti nuottien osalta.
– Ajaminen on kehittynyt varmasti koko ajan, mutta vielä siinä on paljon tekemistä. Pienillä ja kapeilla osuuksilla tulee ihan ok, mutta isommilla teillä on vähän nuotin hahmotuksen kanssa vaikeuksia ja ne osuudet eivät tule vielä kovin erikoisesti. Ja ylipäätään nuotti ei ole vielä mitään erikoisen hyvää. Me ei harjoitella sen tekemistä ollenkaan, niin se on välillä kyllä juuri sen näköistä, Kovalainen myöntää.
Kovalaisen ja Kitagawan nuottikielenä toimii englanti ja luonnollisesti “vahvalla japanilaisaksentilla” varustettuna.
– Nuotilla pysyy tiellä, mutta se ei paikoitellen ole kovin hyvin rytmissä ja riittävän tarkkaa vielä. Ja se on nimenomaan se nuotin tekeminen vielä vähän heikkoa minun puoleltani. Kartturi lukee ihan hyvin, mutta pitäisi harjoitella lisää, että siitä saisi jouhevampaa. Tällä hetkellä sen kanssa kuitenkin pärjää, mutta jos mielii jossain kohtaa eteenpäin, niin nuottia pitäisi opetella ja harjoitella lisää, Kovalainen korostaa.
Heikki Kovalainen pääsi ajamaan soratestit Skodalla ennen kauden ensimmäistä sorakilpailua (Kuva: Rally Team Aicello).
“Olisihan se mielenkiintoista”
Edellinen osakilpailu, Montre Ralli, päättyi Kovalaisen osalta kauden ylivoimaisimpaan voittoon, voittomarginaalin ollessa reilut kaksi ja puoli minuuttia, vaikka kilpailuun mahtuikin monenlaista ylimääräistä ohjelmaa. Avauserikoiskokeella Kovalainen oli toiseksi nopein, mutta toisella erikoiskokeella vasta 13.
– Meillä puhkesi oikea eturengas, jäätiin puolitoista minuuttia ja tilanne näytti huonolta. Toisella kerralla samalla ek:lla myös muilla kärkikuskeilla tuli rengasrikkoja ja tilanne tasaantui uudelleen. Se pätkä oli todella huonossa kunnossa ja siellä meni renkaita melkein kaikilla, Kovalainen kertasi värikkään kilpailun tapahtumia.
Avauspäivän neljälle viimeiselle erikoiskokeelle Kovalainen ajoi pohja-ajan, vaikka avauspäivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella matkalle osuikin yksi dramaattinen tilanne, kun Skoda lipsahti päin kaidetta (alapuolella olevalla videolla kohdasta 10.30 eteenpäin). Kyseessä oli juuri se Kovalaisen mainitsema huonokuntoinen erikoiskoe ja sen toinen ajokerta.
– Ajoin sen toisella lenkillä todella varoen, mutta yhdessä liukkaassa ja mutaisessa alamäkijarrutuksessa lähti vaan luistamaan ja en saanut pysäytettyä. Sen verran sain käsijarrulla vedettyä linkkuun, että osuttiin kylki edellä kaiteeseen ja autoon ei tullut vaurioita. Tuuria oli kyllä vähän tällä kertaa matkassa, siinä olisi voinut käydä huonosti. Liukkaus vain yllätti siinä kohtaa, en yrittänyt edes kovaa mutta silti lähti liitämään, Kovalainen ihmetteli.
Montre Ralli oli yksi Aasian-Tyynenmeren rallisarjan karsintakilpailuista ja samalla Kovalaiselle uran ensimmäinen FIA:n alaisen rallisarjan osakilpailuvoitto. Sarjan finaali ajetaan Australiassa Coffs Coast Rallin merkeissä marraskuun viimeisenä viikonloppuna ja Kovalainen ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että hänet yhdessä tiiminsä Aicellon kanssa Australiassa mukana nähtäisiin. Osallistumisoikeus tuohon kilpailuun kun on nyt hankittu.
– Emme ole vielä päättäneet sitä finaalia Australiassa. Soralla ei olla vielä ajettu, että katsotaan ensin nuo Japanin sarjan kaksi seuraavaa sorakisaa kuinka ne sujuu ja sitten mietitään sitä loppukautta. Olisihan se mielenkiintoista päästä ajamaan se finaalikin, mutta jonkinlainen vauhti pitää löytää myös soralla ennen kuin kannattaa lähteä sinne kokeilemaan, Kovalainen päätti.
Japanin rallisarjan kauden kuudes osakilpailu, ARK Rally Kamui, käynnistyy Suomen aikaa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 4.14. Maaliin saavutaan varhain sunnuntai-aamuna.
ARK Rally Kamui 2022 aikataulu
Lauantai 9.7.
04.14 – EK1 Beech 1 (7,91 km)
04.57 – EK2 Orchid Short 1 (11,91 km)
07.57 – EK3 Beech 2 (7,91 km)
08.40 – EK4 Orchid Short 2 (11,91 km)
Sunnuntai 10.7.
01.30 – EK5 New Sun-Rise 1 (3,68 km)
02.01 – EK6 Stream 1 (10,29 km)
02.36 – EK7 Magnolia Reverse 1 (5,38 km)
04.26 – EK8 New Sun-Rise 2 (3,68 km)
04.57 – EK9 Stream 2 (10,29 km)
05.32 – EK10 Magnolia Reverse 2 (5,38 km)
Kaikki ajat Suomen aikoja!
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
YouTube-video: Rally Team Aicello
Facebook kommentit