Heikki Kovalaiselta vakuuttava avaus: kolme erikoiskoetta, kolme pohja-aikaa

19.3.2022 / 08:55
Heikki Kovalainen avasi kautensa hienosti (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Tänä vuonna Japanin rallisarjan pääluokkaan hypännyt Heikki Kovalainen avasi kautensa vakuuttavalla tavalla, ajamalla Shinshiro Rallissa pohja-ajan kaikille perjantain kolmelle erikoiskokeelle.

Ennen tänä viikonloppuna ajettavaa Shinshiro Rallia, Japanin rallisarjan kauden avausosakilpailua, Heikki Kovalainen kertoi UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa, että Japanin rallisarjan pääluokan taso on hänelle täysi mysteeri. Viime kaudella Kovalainen kilpaili Japanissa kakkosluokassa, jonka mestaruuden hän voitti ylivoimaisesti, mutta nyt edessä oli täysin uusi haaste.

– Vaikea sanoa sarjan tasosta, mutta veikkaisin, että aivan riittävän tasokas minulle. Olen kuitenkin aika keltanokka vielä nelivetoisen ratissa, Kovalainen korosti pari päivää ennen kauden avausta.

Vastaus voimasuhteista saatiin Suomen aikaa perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Shinshiro Rallista ajettiin ensimmäiset kolme erikoiskoetta. Eikä Kovalaisen avaus kauteen olisi voinut enää parempi olla, suomussalmelainen kun ajoi pohja-ajan kaikille avauspäivän erikoiskokeille ja saapui yötauolle hallussaan 23,1 sekunnin johtoasema toisena olevaan Osamu Fukunagaan nähden.

– Olen yllättynyt siitä, että johdamme! En odottanut ihan tälläistä. Olen iloinen, että kaikki on toiminut hienosti, niin auto, kuin nuottikin, Kovalainen kommentoi tiiminsä Rally Team Aicellon Facebook-sivulla.

Ensimmäisellä erikoiskokeella Kovalainen kellotti 4,3 sekunnin pohja-ajan, mutta kahdella seuraavalla erikoiskokeella meno oli vieläkin hurjempaa. Toinen erikoiskoe toi Kovalaiselle pohja-ajan 7,6 sekunnin turvin ja kolmas erikoiskoe puolestaan taittui 7,1 sekuntia toiseksi nopeinta kuljettajaa rivakammin. Shinshiro Ralli ajetaan asfalttiteillä ja ensimmäisenä ajopäivänä ek-kilometrejä kertyi reilut 32.

Toinen ja samalla kilpailun viimeinen ajopäivä käynnistyy lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1.25 Suomen aikaa.

Yleiskilpailun tilanne 3/6 ek:n jälkeen

1) Heikki Kovalainen-Sae Kitagawa FIN/JPN (Skoda Fabia R5) 27.31,2
2) Osamu Fukunaga-Misako Saida JPN/JPN (Skoda Fabia R5) + 23,1
3) Norihiko Katsuta-Yusuke Kimura JPN/JPN (Toyota GR Yaris) + 29,7
4) Takuma Kamada-Yuichi Matsumoto JPN/JPN (Subaru WRX STI) + 34,0
5) Fumio Nutahara-Shungo Azuma JPN/JPN (Subaru WRX STI) + 37,8

Kovalaisen keskinopeus: 70,77 km/h
Pohja-ajat: Kovalainen 3

 

 

Sunnuntain aikataulu

01.25 – EK4 Gampo Center Rev. 1 (12,10 km)
03.55 – EK5 Gampo Center Rev. 2 (12,10 km)
05.20 – EK6 Onikubo 2 (6,96 km)

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Kovalainen keskittyy nyt ralliin, kalustotoive toteutui – “Radalle ei ole kyllä hinkua”


Facebook kommentit